Beethovenille tyypilliseen tapaan alkusoitto on kuin keskittymisvaikeuksista kärsivälle kuulijalle räätälöity Valittujen palojen tiivistelmä.
Lue lisääKategoria: Teosesittelyt
Armas Järnefelt: Juhla-alkusoitto, eli kadonnut helmi suomalaisen musiikin kulta-ajoilta
Järnefeltin kivenkovaa ammattitaitoa ja suvereenia orkesterin hallintaa osoittava Juhla-alkusoitto (1902) on malliesimerkki Suomen säveltaiteen kulta-aikoina syntyneestä teoksesta, joka olisi missä tahansa toisessa ajassa tai paikassa esitettynä todennäköisesti jäänyt orkestereiden ohjelmistoon.
Lue lisääAlfredo Casella: sinfonia nro 2 – eli ole tarkkana, ketä fanitat
Casellan musiikki on hyvää, ja historiallisesta painolastistaan vapautettuna voisi kuulua osaksi konserttikalenteria siinä missä Brucknerkin; sinfonisen mättöhevin ystäville tarkoitettuna, ehkä vähän naiivina pyhyyskokemuksena.
Lue lisääClaude Debussy: rapsodia saksofonille ja orkesterille – eli tarina tyhjän paperin kammosta ja etumaksun vaaroista
Debussy oli jo ehtinyt unohtaa Hallin ja teoksen, kun hänen ovelleen ilmestyi tuttu hahmo vuonna 1903 ‒ kaksi vuotta sopimuksen teon jälkeen. Debussy joutui nyt täyttämään lupauksensa, ja hyvin vastentahtoisesti sittenkin.
Lue lisääGyörgy Ligeti: Atmosphéres, eli jäätynyttä aikaa etsimässä
Ligeti onnistui häivyttämään musiikista ajan- ja liikkeentajun tuomalla tilalle staattisuuden tunnun, avaruudellista kelluntaa.
Lue lisääBéla Bartók: Musiikkia kieli- ja lyömäsoittimille sekä celestalle, eli miksi Hohto pelottaa
Ristiriita teoksen sanakirjamaisen nimen ja sen nykyisen maineen välillä tuntuu mahdottomalta yhdistelmältä. Yksi 1900-luvun kiistattomista merkkiteoksista Musiikkia kieli- ja lyömäsoittimille sekä celestalle (1936) on otsikostaan huolimatta kaikkea muuta kuin luettelomainen hakuteos soittimien käyttöhistoriaan.
Lue lisääWilliam Walton: viulukonsertto
Walton oli tunnettu perusteellisuudestaan, mutta konserton parissa hän paini totuttuakin pitempään, yli kaksi vuotta. Lopulta säveltämisestä tuli hänelle niin mahdotonta, että hän oli lähellä purkaa sopimuksen Heifetzin kanssa ja vaihtaa viulistia Fritz Kreisleriin, yhtä taitavaan mutta taatusti yhteistyökykyisempään herrasmieheen.
Lue lisääAleksandr Skrjabin: pianokonsertto
Skrjabinin ainoa pianokonsertto ‒ ja ensimmäinen orkesteriteos ‒ valmistui pikavauhdilla, ehkä vain muutamassa päivässä syksyllä 1896. Tosin vain pianopartituuri tuli paperille kuin itsestään, kaiken muun hinkkaaminen esityskuntoon kesti häneltä luvattoman kauan.
Lue lisääAlbert Roussel: Bacchus et Ariane, sarjat 1 ja 2
Kaksinäytöksistä balettia Bacchus et Ariane (1930) voidaan pitää Rousselin onnistuneimpana teoksena, ja etenkin siitä irrotetut orkesterisarjat, erityisesti nro 2 tunnetaan kapellimestarien bravuurinumerona värikkään ja loisteliaan orkestrointinsa vuoksi.
Lue lisääRobert Schumann: Sinfonia nro 4
Heti ensimmäisen sinfonian jälkeen Schumann tarttui siihen asti uskaliaimpaan kokeiluunsa – Sinfoniseen fantasiaan. Teoksessa tavoitteli samanlaista materiaalin tiiviyttä ja muodon näennäistä vapautta kuin Beethoven Kohtalonsinfoniassaan, mutta yksityiskohtia, kuten soitinnusta ja yksittäisten soittimien suorituksia Schumannilla ei ollut vielä eväitä miettiä. Ne olivat hänelle toistaiseksi vieraita elementtejä – hänhän oli täydellinen aloittelija, mitä orkesterimusiikkiin tuli. Tämä koitui teoksen kohtaloksi.
Lue lisääJean Sibelius: Lemminkäissarja
Kaavailtu suurproduktio Veneen luominen vaihtui pieneen mutta sitäkin epäonnistuneempaan ja sittemmin unohdettuun puolituntiseen oopperaan Neito tornissa (1896). Utopia kotimaisesta Wagner-oopperasta oli lopullisesti unohtunut, mutta sen luonnoksista oli hiljalleen muokkautunut neljäosainen sinfoninen runo Lemminkäinen (1896). Teos tunnetaan myös Lemminkäissarjana ja Lemminkäislegendoina.
Lue lisääKokosin täydellisen soittolistan Chopinin etydeistä OSA II
Tämä on jatko-osa artikkelille, jossa laadin täydellisen soittolistan Chopinin op. 10 etydeille. Lue se ensin. Tämä artikkeli seuraa luonnollisesti edellistä,
Lue lisääKokosin täydellisen soittolistan Chopinin etydeistä OSA I
Olen koonnut Chopinin etydien Dream Team -listan samalla tavalla kuin Lisztin etydeistä: kuuntelin aina yhdestä etydistä mahdollisimman monta tulkintaa Spotifysta ja valitsin listalleni kiinnostavimman. Jokaiselle etydille oli löydyttävä eri pianisti, mikä on totta kai mahdotonta toteuttaa ilman kompromisseja. Niistä huolimatta Chopin Etudes Dream Team -lista on lähes täydellinen läpileikkaus näiden etydien levytetystä lähihistoriasta, ja kuten aina: se kertoo enemmän kokoajastaan kuin mistään objektiivisesta totuudesta.
Lue lisääTein täydellisen soittolistan Transsendenttisistä etydeistä
Franz Lisztin 12 Transsendenttistä etydiä ovat omassa luokassaan. Niitä ei voi kuvailla klisheisillä vertauskuvilla, kuten pianon vanha tai uusi testamentti,
Lue lisääGeorge Gershwin: Pianokonsertto
Rhapsody in Blue (1924) antoi Gershwinille lentävän lähdön kohti konserttimusiikin eliittiä. Tarttuvista melodioista ja svenginkaltaisesta revittelystä huolimatta se on sävellyksenä silti melkolailla muodoton, nimensä mukaisesti katkelmien kavalkadi. Vuotta myöhemmin valmistunut pianokonsertto (1925) on Gershwinin ensimmäinen itse orkestroima teos, muodoltaan perinteisempi ja monella tavalla iso kehitysaksel Rhapsodyn yksinkertaisesta, lähinnä kekseliäihin melodioihin perustuvasta kokonaisuudesta.
Lue lisääEdvard Grieg: pianokonsertto a-molli op. 16
Ensin Grieg ihastui Schumannin musiikkiin yleisellä tasolla, mutta kun hän ensimmäistä kuuli Schumannin pianokonserton, tunne muuttui palavaksi rakkaudeksi, jossa oli enemmän kuin ripaus pakkomielteisyyttä. Hän oli niin lumoutunut pianokonsertosta, että oli valmis tarinan mukaan jopa luopumaan oman, vielä julkaisemattoman juosikvartettonsa käsikirjoituksesta vain saadakseen vaihtokaupassa Schumannin partituurin tutkittavakseen. Kaupat tulikin, ja vuonna 1868 Grieg sävelsi valmiiksi oman pianokonserton vahvasti Schumannin pianokonserton vaikutuksen alaisena.
Lue lisääBenjamin Britten: An American Overture
Lopulta vain kolmevuotiseksi jäänyt aika Yhdysvalloissa ja Kanadassa oli Brittenille koettelemus monella tavalla. Koti-ikävän lisäksi häneen iski akuutti ammattitauti, jatkuvan menestyspaineen synnyttämä tyhjän partituurin kammo. Nuottisuonen tyrehtyminen on täytynyt olla traumaattista. Niin traumaattista, että kun Clevelandin orkesterin tilauksesta syntynyt An Occasional Overture (1941) löytyi arkistoista 1970-luvulla, Britten ei myöntänyt koskaan kirjoittaneensa moista teosta.
Lue lisääSamuel Barber: sinfonia nro 1
Ensimmäiseen sinfoniaansa (1936) Berber haki ainekset kaukaa 1800-luvulta, sen yksiosaisen muotomallin Sibeliuksen seitsemännestä ja jätti pois kaikki ne riitasoinnut ja muut ajanmukaiset tekniikat, joilla avantgardistipiirit olisivat lämmenneet. Kaiken tämän hän teki pystypäin: “Sen sijaan, että säveltäisin pienille, ylimielisille, kaupunkilaisille musiikkipiireille, haluan kirjoittaa hyvää musiikkia, jota mahdollisimman moni voi ymmärtää”, hän kommentoi.
Lue lisääSamuel Barber: sellokonsertto
Kolmiosainen teos on Barberille tyypilliseen tapaan harmonioiltaan uusromanttinen ja melodioiltaan herkullinen timanttikaivos, johon ajalleen tyypillistä modernismia etsivä joutuu pettymään. Hyvä niin, sillä omalla vanhoillisuudellaan Barber tuli sekoittaneeksi valtavirtaa ehkä enemmän kuin yksikään kikkailemalla kauhukakaran asemaan mielinyt avantgardisti koskaan. Yhä vain moni musiikin ammattilainen päättää mieluummin paeta paikalta sen sijaan, että joutuisi punastellen myöntämään nauttivansa Barberin melodisesta musiikista.
Lue lisääGeorge Gershwin: Kuubalainen alkusoitto
Havannassa vietetyn “kahden unettoman ja hysteerisen viikon” aikana Gershwin ahmi aistiensa kyllyydestä kuubalaista eksotiikkaa ja sai käytännön intensiivikurssin afrikkalaiseen rytmimusiikkiin perustavasta kuubalaismuunnelmasta rumbasta. Heti palattuaan kotiin Gershwin alkoi purkaa lomamuistojaan nuottipaperille vimmaisesti.
Lue lisääAaron Copland: klarinettikonsertto
Copland oli Goodmanin tilauksesta aluksi enemmän kuin innoissaan, mutta loppujen lopuksi teos syntyi poikkeuksellisen nihkeästi. Lehtorina Rio de Janeirossa työskennellyt Copland käytti säveltämiseen yli vuoden, ja kun teos lopulta valmistui, oli Goodmanin vuoro vitkutella. Sopimus takasi Goodmanille yksinoikeuden konserton esittämiseen kahden vuoden ajaksi, mutta hän lykkäsi teoksen esittämistä yli sopimuskauden, ja vaikka hän oli varmasti kiireinen mies, ei odottelusta voi syyttää vain hektistä kiertue-elämää.
Lue lisääLeonard Bernstein: sinfoninen sarja elokuvasta Alaston satama
Luultavasti Bernstein ymmärsi, että elokuvan musiikilla on potentiaalia myös valkokankaan ulkopuolella. Pian sävellystyönsä jälkeen hän muokkasi musiikista myös täysin erillisen konserttiteoksen, joka ei avautuakseen tarvitse elokuvaa taustalleen, vaikka eihän juonen tuntemisesta toki ole haittaakaan. Sinfoninen sarja elokuvasta Alaston satama etenee melkolailla rinnakkain elokuvan tapahtumien kanssa.
Lue lisääSamuel Barber: Juorukoulu-alkusoitto
Toisin kuin otsikosta voi päätellä, Barber ei tarkoittanut Juorukoulu-alkusoittoaan Richard Brinsley Sheridanin kirjoittaman näytelmän avausnumeroksi, vaan se on puhdasverinen ja itsenäinen orkesterialkusoitto. Oikeastaan se on eräänlainen sävelruno, jonka tunnelman on vain tarkoitus peilata näytelmän mutkikkaita lemmenkuvioita.
Lue lisääW.A.Mozart: Sinfonia nro 38 ”Prahalainen”
Mozart oli hyvin tarkka siitä, mihin ja kenelle hän kulloinkin sävelsi. Wieniin hän teki tyystin toisenlaista musiikkia kuin vaikkapa Milanoon, Pariisiin tai Müncheniin. Hän pyrki miellyttämään yleisöä, tilaajia ja muusikoita, eikä silti aina onnistunut vakuuttamaan. Vaikka on epävarmaa, sävelsikö Mozart teoksensa nimenomaan Prahassa esitettäväksi, sen poikkeuksellinen kolmiosainen rakenne sekä pitkät osuudet kuuluisille böömiläisille puhallintaitureille puhuvat mittatilaustyön puolesta.
Lue lisääMorton Feldman: Neither
Tarinan mukaan Feldman ja Beckett olivat tavanneet illallisen merkeissä, ja puhe oli kääntynyt oopperaan. He löysivät yhteisen sävelen nopeasti, sillä kumpikin vierasti koko taidemuotoa sydänjuuriaan myöten: Beckett ei missään nimessä halunnut kuulla tekstejään laulettuna, Feldman ei halunnut pilata musiikkiaan sanoilla. Sanomattakin on selvää, että näistä lähtökohdista syntynyt ”ooppera” on kaikkea muuta kuin sanan varsinainen merkitys antaa odottaa.
Lue lisääZoltán Kodály: Orkesterisarja laulunäytelmästä Háry János
Orkesterisarja laulunäytelmä Háry Jánosista (1926) on Kodályn kiistatta suosituin teos. Kirjailija Janos Garayn romaaniin Veteraani perustuva laulunäytelmä kertoo sotilaasta, joka viettää eläkepäiviään kapakassa horisemalla paisuteltuja juttujaan kuin paroni von Münchhausen konsanaan.
Lue lisääSergei Prokofjev: Pianokonsertto nro 3 C-duuri op. 26
Raskaita ja demonisia voimia alati syöksevän toisen pianokonserton ja selvästi klassisemman kolmannen konserton väliin jääneet kahdeksan vuotta muokkasivat Prokofjevin estetiikkaa merkittävästi. Nuori kapinallinen oli muuttunut aikuiseksi mieheksi, maailmaa kiertäväksi pianistiksi, jonka monia uusi sävellyksiä leimasivat uusklassinen selkeys ja paikoin jopa romanttinen melodisuus.
Lue lisääPjotr Tšaikovski: sinfonia nro 5
Viides sinfonia ei syntynyt helpolla, eikä Tšaikovski koskaan päättänyt oliko hän siihen tyytyväinen vai ei. Kymmenet kirjeet kesältä 1888 todistavat Tšaikovskin kamppailleen inspiraation ja itsekritiikin kaltevilla pinnoilla muodostaen sinfoniaansa tasavertaisen, on-off-tyylisen viha-rakkaussuhteen: ”Tuskin huonompi kuin edeltäjänsä”, ”rakastan sitä jälleen”, ”ehkä sittenkin epäonnistunut…”
Lue lisääHans Werner Henze: Erlkönig, orkesterifantasia
Henzen musiikista löytää kolmisointuja, jopa selviä melodioita, eivätkä änkyrämodernistit katsoneet hyvällä Henzen innostusta sinfoniamuotoon, menneisyyden mädättämään hapatukseen. Kerrankin säveltäjä Luigi Nono paiskasi illallislautasensa säpäleiksi kuultuaan jonkun vain mainitsevan Henzen oopperan Prinz von Homburg. Sen musiikki kun ei ollut tarpeeksi kaoottista.
Lue lisääLuciano Berio: Folk Songs
Berion musiikkia värittää hänen filosofiansa, jossa ihminen on aina sidottu yleiseen ja yksilölliseen menneisyyteen: elämä on täynnä viittauksia ja päällekkäin lomittuvia mielleyhtymiä, joissa mennyt aika kommentoi nyt-hetkeä. Paras esimerkki tästä on Sinfonia, mutta myös hänen tuoreelle ex-vaimolleen Cathy Berberianille säveltämänsä Folk Songs (1964/1973) tulkitsee vanhoja kansallisia elementtejä modernilla kierteellä.
Lue lisääGrazyna Bacewicz: Sinfonietta, puhallinkvintetto ja konsertto jousiorkesterille
Koko elämänsä Bacewicz joutui selittelemään toimittajille rooliaan säveltävänä naisena. Nykyään sellaisessa ei ole mitään ihmeellistä, ja jälkipolvet tuntevat hänet ja hänen 1940-luvun teoksensa ennen kaikkea tärkeinä tienraivaajina myöhemmälle (miessäveltäjien) sukupolvelle, joka iskosti muusikinhistoriaan puolalaisen modernismin käsitteen.
Lue lisääClara Schumann: pianokonsertto a-mollissa op. 7
Clara Schumannin pianokonsertto lienee hänen esitetyin ja monessa suhteessa onnistunein teoksensa. Se on hänen varhaisimpia sävellyksiään, ja tyyliltään se edustaa ajalleen tyypillistä bravuurikonserttoa, jossa sankarinviitta lankeaa yksinomaan pianistin harteille orkesterin ottaessa kohteliaan kannustajan roolin.
Lue lisääHeikki Sarmanto: Paris Impressions – tarinoita maailman kauneimmasta kaupungista ja erikoisesta ystävyydestä
“Allain”, Sarmanto sanoi kaivaessaan nauhoittamansa kappaleet laukustaan, “haluan, että annat näille kappaleille nimet, ja haluan omistaa ne sinulle. En tiedä mitään niin ranskalaista kuin sinä.”
Lue lisääMaurice Ravel: pianokonsertto vasemmalle kädelle
Yksiosaisessa vasemman käden konsertossa Ravel on yhdistellyt jazzin elementtejä ja perinteistä konserttotyyliä, mutta siinä kuuluu myös hänen tunnetuimpien teostensa voimakas vaikutus. Siinä on ripaus La Valsea, hyppysellinen Boleroa ja roppakaupalla kaikkia hänen soolopianoteoksiaan leimaavaa taiturillisuutta korotettuna toiseen potenssiin.
Lue lisääAlfred Schnittke: konsertto pianolle ja jousiorkesterille
Konsertto on merkillinen yhdistelmä perinteisesti konsertoissa ja sinfonioissa käytettävää sonaattimuotoa ja muunnelmasarjaa, joka eri kertaa pitkässä pianojohdannossa esiteltyjä teeman katkelmia hienovaraisesti muunnellen. Vastoin tyypillisempiä muunnelmasarjoja tällä kertaa muuntelun kohteena oleva teema kuullaan täydellisenä vasta aivan konserton lopussa. Myös äänenvoimakkuuden vaihtelut ovat äärimmäiset, ja etenkin aavemaisen haparoivasti alkavan johdannon paisuminen ensimmäiseen väkivaltaiseen yhteenottoon lähentelisi jo liiallista voimankäyttöä ‒ ellei se olisi vasta maistiainen tulevasta.
Lue lisääAntonín Dvořák: sinfonia nro 9 ”Uudesta maailmasta”
Nykyäänhän kansallisesti värittyneitä lainoja käyttävät taiteilijat ottavat tietoisen riskin uransa tuhoutumisesta kolonialismisyytöksiin somemyrskyyn silmukassa. Jos Dvořák olisi kehdannut lainata ihailemiaan sävelmiä omassa sinfoniassaan nykypäivänä, hän olisi epäilemättä ilkeä rasisti, sydämetön riistäjä ja harjoittaisi silmitöntä kulttuurista omimista – seurauksena olisi potkut virasta, esityskielto ja lopulta hänen kaikkien teostensa tuhoaminen. Hautakiveäkään ei jätettäisi kääntämättä etsittäessä todisteita Dvořákin pahuudesta säveltäjänä, aviomiehenä ja ihmisenä. Silläkään ei olisi väliä, että alkuperäiskansojen melodiat eivät koskaan esiinny sinfoniassa sellaisenaan, vaan tunnistamattomiksi muokattuina. Vain ensiosan huilusoolo on melko varmasti johdettu Swing low, sweet chariot -laulusta.
Lue lisääAntonín Dvořák: sinfonia nro 7
Vaikka Dvořák pyrki kohti kansainvälisiä areenoita ja oli hylkäämässä hänen tavaramerkikseen tehneet provinsiaaliset melodiat ja kansanrallit, hän ei sittenkään malttanut pakkoliittää sinfoniaansa pikkuriikkistä patriotismia. Kerrotaan, että hän keksi sinfoniansa kokonaisdramaturgian Prahan rautatieasemalla vastaanottaessaan maanmiestensä saattuetta Unkarista. Toinen ja uskottavampi selitys sinfonian paatokselle löytyy partituurin käsikirjoituksesta, jossa alaviite ”surullisista vuosista” kertoo kaiken oleellisen Dvořakin ja koko teoksen mielentilasta
Lue lisääSergei Prokofjev: Sinfonia Concertante
Ensimmäisen sellokonserton materiaaleista syntynyt uusi, erillinen teos Sinfonia Concertante sai kantaesityksensä helmikuussa 1952, ja vaikka esitys ei herättänyt suurta intoa yleisössä, Prokofjevia lopputulos tyydytti. Orkesteria johti pianisti Svjatoslav Richter elämänsä ensimmäisen ja viimeisen kerran. Nykyään Sinfonia Concertante kuuluu konserttimusiikin kaanoniin täysin oikeutetusti ja ensimmäinen konsertto on käytännössä unohtunut.
Lue lisääGustav Mahler: sinfonia nro 4, ”Das Himmlische Leben”
Mahler oli jo säveltänyt valmiiksi lapsekkaan taivaskuvaelman, Wunderhorn-laulun Das Himmlische Leben, Taivaallinen elämä ja päätti sijoittaa sen kolmanteen sinfoniaansa. Tajuttuaan, että laulu menisi siinä yhteydessä aivan hukkaan, hän päättikin säveltää uuden sinfonian, jonka päätösosaksi laulu sopisi paremmin. Koska uusi sinfonia valmistui takaperoisesti – finaaliosa oli valmiina ennen muuta sinfoniaa – Mahler rakensi koko teoksen Das Himmlische Leben -laulun tunnelmille. Neljännen sinfonian koko olemus perustuu laulun lapsekkaalle rallatukselle sen kestoa, orkesteria, melodioita ja sointuja myöten.
Lue lisääDmitri Kabalevski: sellokonsertto nro 2
Säveltäjänä Kabalevskin ansioksi luetaan lähinnä pedagogisen musiikkiperinteen uudistaminen. Oppilasteosten ohella hänen tuotantonsa kattaa useita konserttoja, oopperoita, sinfonioita ja soolomusiikkia, joka ei ole lainkaan kehnoa, päin vastoin. Etenkin hänen kaksi sellokonserttoaan kestävät vertailun mihin tahansa musiikinhistorian mestariteokseen, jopa Šostakovitšin sellokonsertoihin, joita esitetään nykyään noin sata kertaa useammin kuin Kabalevskin. Loisteliaasti soitinnettu toinen sellokonsertto c-molli op. 77 (1964) on Kabalevskin Daniil Šafranille tekemä, näytösluonteinen teos. Jos ei tietäisi, sitä voisi erehtyä luulemaan jopa Šostakovitšin tekosiksi.
Lue lisääDmitri Šostakovitš: Juhla-alkusoitto
Juhla-alkusoitto (1954) edustaa Šostakovitšin virallista ja valtion hyväksymää tyyliä. Se on helposti uppoavaa viihdemusiikkia, joka ei ota kantaa sen enempää kuin luo uutta ja kiehtovaa. Se on velvollisuudesta syntynyt ja sellaisena kuollut. Omaperäisyyttä etsivien on syytä luovuttaa pikimmiten, sillä tähän riemukkaaseen rellestykseen tuskin on monta tippaa sydänverta vuodatettu.
Lue lisääErnest Chausson: Poéme viululle ja orkesterille
Teos on aina ollut Chaussonin suosituimpia yhdessä Rakkauden ja meren runoelman kanssa. Kantaesityksessä Poéme sai niin suurta suitsutusta, että säveltäjän nöyristelevä luonne joutui kovalle koetukselle. ”Ei, en kestä tätä, en kestä tätä”, hänen kerrotaan vaikeroineen aplodien aikana. Lopulta hänen itsetuntonsa ei sallinut edes teoksen julkaisemista, koska eipä hän uskonut yleisöön, solistiin ja kaikkiin muihinkin sitä kehuneisiin ihmisiin. Huono, mikä huono, hän ajatteli.
Lue lisääMaurice Ravel: Tzigane
Kiertolaisten viuluriehaa kuvaileva Tzigane, suoraan käännettynä mustalainen, on muodoltaan perinteinen kaksiosainen unkarilainen rapsodia. Hitaasti tunnelmoiva, melankolinen alkuosa johdattaa villiksi riehaantuvaan loppuun ja pidäkkeettömään tanssiin. Katkelmat seuraavat toisiaan lähinnä tulisen mustalaistunnelman kannattelemana eikä teemoja kehitellä kummemmin – teos on melodioiden sarjatuli, josta jokaisella on lupa poimia oma suosikkinsa.
Lue lisääKarol Szymanowski: Love songs of Hafiz
Karol Szymanowski sävelsi Hafiz-runot kahdesti. Ensin valmistui viisi pianosäestyksellistä laulua op. 24. Tästä sarjasta Szymanowski valitsi kolme laulua (Toiveita, Rakastunut itätuuli ja Tanssi) ja orkestroi ne lisätäkseen ne kahdeksanosaisen orkesterilaulusarjan sekaan. Love songs of Hafiz lauluäänelle orkesterille op. 26 syntyi lopulta vuonna 1914.
Lue lisääAnton Bruckner: sinfonia nro 6
Bruckner onnistui yhdistämään Brahmsin ja Wagnerin toisiaan hylkivät elementit täysin uskottaviksi sinfonisiksi monumenteiksi. Niillä hän jätti nimensä musiikin historiaan sinfonikkona, joka paikkasi Wagnerin jättämän aukon konserttimusiikkiin.
Lue lisääFrancis Poulenc: Ihmisen ääni
Kännykällä kuvatun kostopornon, tuoreiden synnytyskuvien, kaapattujen webbikameroiden, videoitujen itsemurhien ja paparazzien aikakautena ajatus makuuhuoneessa tapahtuvien yksityispuheluiden privaatista luonteesta tuntuu absurdilta ajatukselta. Niin ei pitäisi olla. Juuri siksi Ihmisen äänen teemat ovat yhä tärkeitä. Sosiaalisen median, keltaisiksi palleroiksi kutistuneen tunneilmaisun ja mainostajien algoritmiviidakkoihin haihtuneen yksityisyydensuojan aikana Poulencin teos on poikkeuksellisen ajankohtainen ooppera.
Lue lisääDmitri Šostakovitš: sinfonia nro 12, ”Vuosi 1917”
Vaikka Stalinin kuristusote kirposi Šostakovitšista hänen kuoltuaan vuonna 1953, säveltaiteen täydellistä vapautumista saatiin odottaa vuosikymmeniä. Vielä vuonna 1960 Šostakovitš todennäköisesti jopa pakotettiin ottamaan vastaan kommunistisen puolueen jäsenyys vahvistaakseen kannattavansa ideologiaa koko ruumillaan, ei vain taiteellaan. Seuraavana vuonna syntyi 12. sinfonia. Vaikka Šostakovitš kirjoitti teoksen nuotit omin käsin, hänellä tuskin oli vieläkään täysin lopullista sananvaltaa teoksen tyylilajiin tai ulkomusiikillisiin merkityksiin. Jos ei konkreettinen uhkailu niin ainakin itsesensuuri piti huolen halutusta lopputuloksesta.
Lue lisääSergei Prokofjev: sinfonia nro 5
Prokofjevin viides sinfonia oli aikansa merkkitapaus. Kantaesitykseen olivat saapuneet kaikki Moskovan silmää tekevät. Prokofjev itse johti orkesteria konservatorion salissa samaan aikaan kun tykkituli kaikui kaduilla. Esitys oli suurmenestys. Alle vuoden päästä sinfonia esitettiin Bostonissa ja säveltäjän kasvot koristivat jopa yhdysvaltalaisen Time-lehden kantta. Tosiaan, viides oli ja on Prokofjevin onnistunein sinfonia.
Lue lisääGerard Grisey: Les espaces acoustiques
Vaikka Grisey ennen kuolemaansa pyrki eroon kaikista ismeistä ja leimoista, häntä pidetään yhdessä Tristan Murail’n kanssa osasävelten ilmiölle perutustavn spektrimusiikin isänä, eikä vähiten pääteoksensa Les espaces acoustiques ansiosta.
Lue lisääAntonín Dvořák: Othello-alkusoitto
Othello-alkusoiton musiikillisia tapahtumia on mahdollista seurata kertomuksellisesti. Alkusoiton lisänimi kun on suora viittaus Shakespearen tragediaan, jossa valehteleva, paholaismainen Jago usuttaa rakastavaiset Desdemonan ja Othellon toistensa kimppuun kohtalokkain seurauksin. Jago jää ainoana henkiin rakastavaisten kuoltua mustasukkaisuuden seurauksena.
Lue lisääLudwig van Beethoven: Leonore-alkusoitot
Nykyään Leonore nro 2 -alkusoittona tunnettu kappale syntyi todennäköisesti alkusoitoista ensimmäisenä, kun taas täysin valmiiksi julistetun oopperan kantaesityksessä soitettu, ja vasta Beethovenin kuoleman jälkeen löydetty Leonore-alkusoitto nro 1 lienee vasta Beethovenin kolmantena säveltämä versio.
Lue lisääBohuslav Martinů: Lidicen muistolle
Lidice katosi ehkä kartoista, mutta ei ihmisten muistoista: lukuisat kaupungit, puistot, rakennukset, kadut ja kaupunginosat ympäri maailman nimettiin hävitetyn kylän kunniaksi jo samana vuonna. Myös kirjailijat, elokuvantekijät ja muut taiteilijat tekivät omat tulkintansa verilöylystä tuoreeltaan. Tšekkiläissyntyisen, mutta Amerikkaan sotaa paenneen Bohuslav Martinůn (1890–1959) orkesteriteos Lidicen muistolle on jäänyt niistä parhaiten elämään.
Lue lisääDmitri Šostakovitš: sinfonia nro 15
Sinfonian sisältöä ja säveltäjän elämänvaiheita yhdistelevät tulkinnat ovat Šostakovitšin kohdalla aina ohittamattomia. Jokainen hänen sinfoniansa jo ensimmäisestä lähtien on mahdollista liittää uskottavasti hänen elämäkertansa selitysosaksi. Etenkin viimeisen, 15. sinfonian kohdalla tulkitsijoiden mielikuvitus on kuitenkin liihottanut vailla jarruja.
Lue lisääDmitri Šostakovitš: Sarja varieteeorkesterille
Vaikka sarjan musiikissa ei ole jazzia nimeksikään, istuu nimestä syntynyt harhaluulo vielä nykyäänkin tiukassa levyjen kansissa ja konserttien mainoksissa. Sanotaan se nyt vielä kerran: jazzilla ei ole sarjan kanssa mitään tekemistä. Pikemminkin sarjassa kuuluu tuon ajan viihde- ja teatteriorkesterille tyypillinen riehakas sirkushenki ja puolimelankolinen valssaus, ja nekin melkolailla sovinnaisissa harmonioissa.
Lue lisääBedřich Smetana: Myyty morsian -alkusoitto
Myydyn morsiamen alkusoitto on aina kuulunut historian parhaimpiin ja menevimpiin konserttialkusoittoihin. Kolme vuotta ennen oopperan kantaesitystä valmistunut alkusoitto on aina hilpeä ja touhukas, mutta muuten sillä ei ole musiikillisesti mitään tekemistä itse tulevan oopperan kanssa. Samaan tapaan kuin Rossini ja Mozartkin usein, Smetana sävelsi alkusoiton vain yleisöä valmistavaksi viihdenumeroksi, jonka ei ole tarkoituskaan esitellä oopperan temaattista materiaalia.
Lue lisääWilliam Walton: Belshazzar’s Feast
Pienteoksesta suurteokseksi lihoneen kantaatin kantaesitys siirtyi Leedsin festivaalille, jota johti huuliveikkona tunnettu Sir Thomas Beecham. Kun teoksen esittämisestä sovittiin, hän meni letkauttamaan Waltonille, että koska ”teosta et kuitenkaan kuule toiste enää koskaan, pojuseni, heitä ihmeessä sekaan muutama vaskiyhtye”. Se oli vitsi. Waltonin huumorintaju oli siinä vaiheessa kuitenkin sumentunut, joten hän teki työtä käskettyä ja lisäsi sekaan muutaman vaskiyhtyeen.
Lue lisääRalph Vaughan Williams: sinfonia nro 6, ”Sotasinfonia”
Vaughan Williams otsikoi itse jotkin sinfonioistaan kuvaavasti, mutta kuudennen sinfonian epävirallinen lisänimi Sotasinfonia on kriitikoiden kynästä. Melskeisen musiikin sotatematiikasta oltiin vakuuttuneita siksi, että säveltäjän edellisen sinfonian tunnelma liikkui hyvin syvällä rauhanomaisen pehmeässä pumpulissa. Sen tiedettiin omistetun ensimmäisen maailmansodan uhreille. Viisi vuotta myöhemmin ilmestynyt kuudes sinfonia edusti siihen nähden täydellistä antiteesiä, toivotonta pessimismiä ja peittelemättömiä kauhukuvia, järkytystä heti ruudinkatkun hälvennyttyä.
Lue lisääPaul Hindemith: Mathis der Maler, sinfonia
Ei kestänyt kauan, ennen kuin Paul Hindemithin (1895–1963) oli myönnettävä erehtyneensä natsien suhteen. Hän piti niitä suoraan sanottuna vaarattomina pelleinä, mutta 1930-luvun edetessä hän joutui toteamaan, että puolueen uhka vapaudelle onkin todellinen ja sen seuraukset katastrofaaliset. Vuosi oli 1933, kun NSDAP tuli valtaan ja Hitler kätyreineen alkoi määritellä taidetta ja myös tapaa, jolla sitä tuli opettaa. Myös Hindemith joutui lehtorina ja säveltäjänä tulilinjalle. Hän sai todistaa vierestä kollegoiden viraltapanoja ja pannaan julistamisia itse säilyttäen ”hyvän” säveltäjän maineensa. Koskemattomuutta ei kestänyt kauan.
Lue lisääGustav Holst: Hymn of Jesus
Paitsi, että teos toi julkisuutta vaihtoehtoiselle ja laajalti paheksutulle Jeesus-tulkinnalle, Holst käytti musiikissa tehokeinoja, jotka herättivät aikoinaan uutuuden viehätystä: Toisistaan riippumattomat ja ikään kuin itsenäisesti etenevät, päällekkäiset aiheet tuovat musiikkiin mielenkiintoista mystiikan makua. Toinen Holstin erikoisidea, etäälle toisistaan sijoitetut laulajat tila- ja aikakokemuksen hämmentämiseksi sivuutetaan konserteissa usein kai käytännön syistä.
Lue lisääLudwig van Beethoven: sinfonia nro 2, eli säveltäjän selättämä kuolemanvietti
Toinen sinfonia tasapainoilee Beethovenin varhaisen ja keskikauden tyylien välissä. Läsnä ovat ne dramaattiset, äkkijyrkät elementit, joista Beethoven myöhemmin tunnettiin, mutta klassinen linjakkuus ja esimerkiksi Mozartin Prahalaisen sinfonian (1786) vaikutteet kuuluvat vielä selvästi. Romantiikka teki tuloaan: ensimmäisen osan Adagio molto -johdantoon on istutettu vasta yli 20 vuotta myöhemmin seuranneen yhdeksännen sinfonian siemen.
Lue lisääGeorge Enescu: sinfonia nro 3
Kolmas sinfonia (1916–1918) valmistui ensimmäisen maailmansodan verisimmillä loppumetreillä ja sodan juuri päätyttyä. Ankarista pula-ajoista huolimatta Enescu paisutti orkesterinsa megalomaanisiin mittoihin melkein kaksinkertaistamalla soitinryhmät. Kohtuullisuuden nimissä (ja koska harva orkesterilava on kylliksi iso) teosta esitetään nykyisin usein vain vähän vahvistetulla orkesterilla sointitehojen vaikuttavuuden yhtään siitä kärsimättä.
Lue lisääGeorges Bizet: Sinfonia C-duuri
Bizet’n elinaikana sinfoniaa ei esitetty lainkaan. Itse asiassa se löytyi arkistojen uumenista vasta vuonna 1933. Miksi merkittävän säveltäjän sinfonia oli kadonnut? Syyksi on arveltu, että Bizet hautasi teoksen omakätisesti unohduksiin täysin tietoisena sen huonoista menestymismahdollisuuksista. Todennäköisesti hän myös halusi peittää teoksen ilmiselvät yhtäläisyydet Gounod’n sinfoniaan. Tuskin hän edes tarkoitti sitä esitettäväksi, olihan kyseessä ”vain” hänen oppilastyönsä. Teoksen kantaesitys kuultiin vuonna 1935, ja vastaanotto oli totta kai innostunut. Sinfonia on siitä lähtien pysynyt konserttiohjelmien ringissä ‒ kaukana ulkokehällä mutta kuitenkin.
Lue lisääHenri Dutilleux: Tout un monde lointain
Dutilleux on valinnut teoksen jokaiselle osalle moton. Hän ei kuitenkaan ole tarkoittanut niitä tarinallisiksi kuunteluohjeiksi, vaan johdatuksiksi osan tunnelmalliseen viitekehykseen. Säkeet hän poimi runoilija Charles Baudelairen (1821–1867) kokoelmasta Pahan kukat (1857). Jokainen säe on irrallinen katkelma ilman alkua tai loppua, mikä jättää niin soittajille kuin kuulijoille vastuun sen lähemmästä tulkitsemisesta.
Lue lisääDmitri Šostakovitš: sinfonia nro 1
Sinfonian ensimmäinen osa pärähtää alkuun sooloilla ja säveltäjälle tyypillisellä hermostuneella vitsikkyydellä. Siitä kasvaa pian valtavien mittojen yhteenottoja. Toinen osa on perinteinen scherzo jossa pianon virtuoosiset juoksutukset varastavat show’n. Juuri näissä osissa voi kuulla komediapianistina työskennelleen Šostakovitšin sormenjäljen. Sitten tapahtuu jotain hyvin odottamatonta.
Lue lisääW.A.Mozart: Messu c-molli ”Suuri”
On todennäköistä, että Mozart sävelsi c-molli messun häälahjaksi tuoreelle nuorikolleen. Samalla teoksella hän koetti myös lepytellä isäänsä, jonka tahdon vastaisesti Mozart oli nainut laulaja Constanze Weberin (säveltäjä Carl Maria von Weberin serkun). Mozart ehkä ajatteli, että antamalla vaimonsa laulaa c-molli messun sopraanoaariat, hän voisi osoittaa isälleen kuinka lahjakkaan naisen hän oli löytänyt. Tiettävästi Leopold-isä ei Constanzen laulusta juuri vaikuttunut, eikä Mozart koskaan saanut tältä anteeksi luvatonta vihkiytymistään.
Lue lisääW.A. Mozart: Sinfoniat 39, 40 ja 41
Yleensä niin tarkka Mozartin kirjanpito ei paljasta, kenelle, minne ja mitä varten sinfoniat on sävelletty. On arveltu, että hän valmisteli Joseph Haydnin tavoin matkaa Englantiin, jossa olisi odottanut uusi ja innokas, sinfoniannälkäinen ja maksukykyinen yleisö. Mitään matkaa ei kuitenkaan tullut. Mistään kirjeistä tai konserttiohjelmista ei yksiselitteisesti selviä, että niitä olisi edes esitetty Mozartin elinaikana. Vaikka Mozartilla ei ollut tapana kirjoittaa teoksia vain aikansa kuluksi, on kolmen viimeisen sinfonian synty mahdollinen selittää säveltäjän sisäisellä luomisen pakolla; niin erityislaatuisia ja aikansa konventioita ravistelevia ne ovat, että yleisö tuskin olisi niitä mukisematta niellyt.
Lue lisääW.A. Mozart: pianokonsertto nro 20 d-molli
Pianokonsertto nro 20 d-molli on nykyisin lähes yhtä suosittu kuin vain kaksi viikkoa myöhemmin valmistunut C-duurikonsertto nro 21. Vielä 1800-luvulla, kun edistyksellisissä piireissä Mozartia pidettiin lähinnä pölyttymään joutavana historian hahmona, d-mollikonsertto oli ainut pianistien vakio-ohjelmistoista löytynyt Mozartin teos. Syynä oli sen dramaattinen, romantiikan ajan tunnekuohuja peilannut tekstuuri, joka löysi tiensä Chopinin, Lisztin ja Beethovenin uhmakkuuteen tykästyneen yleisön sydämiin. Se on myös ainoa Mozartin konsertoista, jonka Beethovenin tiedetään esittäneen.
Lue lisääW.A.Mozart: pianokonsertto nro 21 C-duuri
Pianokonsertto C-duuri (1785) on Mozartin kenties tunnetuin konsertto, kiitos iki-ihanan Andante-osansa vuoksi. Lähes jokaiselta klassisen musiikin greatest hits -kokoelmalta löytyvä herkistely on antanut konsertolle toisinaan käytetyn lisänimen Elvira Madigan samannimisen ruotsalaiselokuvan mukaan. Mozartin musiikki koristaa elokuvan ääniraidalla auvoista lemmenkuvastoa, mutta muuten elokuvalla ei ole mitään tekemistä konserton kanssa.
Lue lisääDmitri Šostakovitš: viulukonsertto nro 2 cis-molli op. 129
Šostakovitšin viimeisestä konsertosta, toisesta viulukonsertosta, tuli jotain aivan muuta kuin edeltäjästään. Poissa ovat ulkokuorta koristava, konserttomainen kimallus. Vähissä ovat myös teräväpiirteiset kontrastit tai helposti mieleenpainuvat melodiset hetket.
Lue lisääMaurice Ravel: La Valse
Teoksen syntyhistoria ja lopullinen soiva muoto jossain parodian ja kunnianosoituksen välillä on herättänyt tutkijain mielikuvituksen lentoon. On väitetty, että teos kuvaa niin sanotuna kauniin aikakauden romuttumista kaaokseen, valssikulttuurin lopullista kuolemaa ja sotaa. Yhtä sinnikkäästi kuin teorioita on kehitelty, on Ravel kiistänyt La Valsen liittyvän mitenkään Euroopan tai Itävallan tilanteeseen saati tanssin kuolonkamppailuun.
Lue lisääFelix Mendelssohn: Hebridit, konserttialkusoitto
Mendelssohnin matka Skotlantiin jätti musiikinhistoriaan perinnöksi kaksi merkkiteosta, joista tunnetumpi on Skottilainen sinfonia. Sen hän sävelsi tosin vasta paljon myöhemmin, vuonna 1842. Toinen, viehättävä alkusoitto Hebridit sai alkunsa jo paikan päällä hänen vierailtuaan jäähtyneestä kiviaineksesta muovautuneessa luolassa, joka sijaitsee osittain meren yllä autiolla Staffan saarella Hebridien saaristossa.
Lue lisääAlban Berg: viulukonsertto ”Erään enkelin muistolle”
Berg sai konserton tilauksen viulisti Louis Krasnerilta kevättalvella 1935, mutta vielä tuolloin hän kieltäytyi kunniasta. Miksi hän muutti mielensä myöhemmin? Varmaa tietoa ei ole, mutta Bergin väitetään saaneen uuden inspiraation saatuaan tietää, että ystäviensä Alma Mahlerin ja Walter Gropiuksen tytär Manon kuoli polioon 18-vuotiaana. Viulukonsertto valmistui muutamassa kuukaudessa otsikolla Erään enkelin muistolle, ja sen on sanottu kuvaavan nuoren tytön kukoistusta ja kuolemaa. Totuus saattaa olla toisenlainen.
Lue lisääErnest Chausson: Poéme de l’amour et de la mer op. 19
Laulusarjan jatkuvaliikkeiseen, kromaattiseen sointimaailmaan on epäilemättä vaikuttanut Chaussonin matkat Bayreuthiin, ensin katsomaan Ringiä ja vuonna 1882 Parsifalia. Runoelman sävelkieli yhdistelee wagnerilaisesti venyviä, jatkuvasti tonaalista levähdyspistettä etsiviä melodialinjoja debussylaiseen aistillisuuteen, jonka varsinainen kulta-aika koitti vasta paljon myöhemmin. Joka tapauksessa Chaussonin musiikin värikkyys tekee suuren palveluksen Bouchorin runoille.
Lue lisääRichard Strauss: Neljä viimeistä laulua
Tehdessään lauluja Strauss tuskin osasi aavistaa kuolevansa piakkoin. Niin kuitenkin kävi, että 84-vuotias mestari jätti jälkeensä neljä poislähdön lopullisuutta kuvaavaa laulua. Hermann Hessen ja Joseph von Eichendorffin sanoihin tehdyt laulut eivät alun perin muodostaneet minkäänlaista sarjaa saati ollut nimetty hänen viimeisikseen. Säveltäjän toiveen mukaisesti sopraano Kirsten Flagstad kantaesitti laulut Wilhelm Furtwänglerin johdolla vuonna 1950 Lontoossa. Strauss ei ehtinyt kuulla laulujaan esitettynä.
Lue lisääRichard Strauss: Olympiahymni
Olympialaisten avajaisten juhlahymni tilattiin tavan mukaan paikalliselta säveltäjältä, ja valinta osui tietenkin maineensa kukkuloilla paistatelleeseen Richard Straussiin, kansallissäveltäjään Wagnerin jälkeisessä Saksassa. Sanoituskilpailun yli 3000 hakijan joukosta voitti Robert Lubahn, jonka idealistinen urheilun ylistys kutsuu kaikki kansat kulkemaan avoimista porteista Saksaan kilvoittelemaan reilun pelin hengessä. Esitys oli iso ja kovaääninen: mahtipontisesti soivan hymnin oli avajaisissa noustava yli sadan tuhannen katsojan kannatushuutojen päälle. Richard Strauss toimi itseoikeutettuna kapellimestarina.
Lue lisääIgor Stravinsky: Kolmiosainen sinfonia
Nuorena Stravinskyn musiikkinäkemys oli ehdottoman järkiperäinen. Hän vastusti kaikkea ulkomusiikillisten merkitysten, kuten vaikkapa tunnetilojen säveltämistä konserttimusiikkiin. Hän piti sitä paitsi mahdottomana myös turhana. Hänelle musiikki oli vain rytmiä ja säveltasoja, järjesteltyä ääntä ja opittuja tapoja kokea sitä – musiikki sinänsä ei voinut sisältää tunnetilaa. Hänen näkemystään ei pidä ottaa turhan vakavasti, sillä Stravinsky jos kuka vaihtoi mielipidettään kuin tahtilajia. Vanhempana taiteenharjoittajana hän hyväksyi ainakin osittain mahdollisuuden rationaalisen ajattelun tuonpuoleisista, ajatuksista ja tunnelmista innoittuneista hengentuotteista – ainakin toisinaan. Kolmiosainen sinfonia (1945) on tästä malliesimerkki.
Lue lisääJohannes Brahms: pianokvartetto g-molli (sov. Schönberg)
Kun Schönberg teki Brahmsin g-molli-pianokvartetosta (1861) orkesterisovituksen (1937), hän jättäytyi menemästä vallankumouksellisille urille ja pitäytyi melko sovinnaisissa ratkaisuissa. Sen sijaan, että Schönberg olisi sörkkinyt brahmsilaista tyyliä tai pakottanut romanttista sävelkieltä nykyaikaiseen muottiinsa, hänen tarkoituksena oli noudattaa tarkasti 1860-lukulaisen musiikin sääntöjä. Niinpä Schönberg vain siirsi alkuperäiset nuotit orkesterille lisäämättä ainuttakaan omaansa joukkoon.
Lue lisääJohannes Brahms: viulukonsertto
Vaikka hänellä oli mahdollisuus säveltää suoraan aikansa juhlituimmalle viulistille ja hyvälle ystävälleen Joseph Joachimille minkälaisia temppuja tahansa, viulukonserton huomattavat solistiset vaikeudet palvelevat aina musiikkia ja taidetta taituruudeen sijaan. Solistin ego joutuukin etsimään pönkitystä syvältä pinnan alta. “Ei ole vaikea kirjoittaa nuotteja. Ylimääräisten nuottien pois jättäminen sen sijaan on”, kerrotaan Brahmsin sanoneen.
Lue lisääJohannes Brahms: kaksoiskonsertto
Kaksoiskonsertto oli Brahmsin yritys lämmittää jo vuosien ajan viilenneitä välejään Joachimiin. Kautta konserton Brahms vihjaa miesten yhteiseen historiaan. Hän esimerkiksi käyttää Joachimin motosta (F-A-E, Frei Aber Einsam, vapaa mutta yksinäinen) johdettua motiivia A-E-F ja nyökkää vienosti Viottin viulukonserttoon nro 22, jota herrat ihailivat suuresti. Finaalirondokin on brahmsilainen tanssityylinnäyte Unkarista, Joachimin kotimaasta. Viulun ja sellon yhteispelin voi syystäkin kuulla toverillisena kilvoitteluna, jossa kumpikaan ei vie toiselta huomiota.
Lue lisääJohannes Brahms: pianokonsertto nro 1
Pianokonsertto op. 15 oli Brahmsin ensimmäinen yritys säveltää orkesterille, ja se kävi läpi monta muodonmuutosta ennen valmistumistaan. Ensin siitä piti tulla suuri sinfonia, mutta lajityypin osoittauduttua vielä kokemattomalle Brahmsille liian vaikeaksi hän teki siitä sonaatin kahdelle pianolle. Sekään ei tyydyttänyt. Vasta ystäviensä Joseph Joachimin ja Julius Otto Grimmin avulla hänen onnistui muokata orkesteriosuudesta pianolle sopiva kumppani vuoden 1859 Hannoverin kantaesitystä varten. Mönkäänhän sekin meni.
Lue lisääJohannes Brahms: pianokonsertto nro 2
Toinen pianokonsertto edustaa säveltäjän paksuinta orkesterisointia ja suurinta muotoa, raskainta sinfonisuutta ja pianistisen staminan äärilaitaa. Tässä musiikissa kuuluvat ne samat piirteet, jotka käyvät ilmi jo pelkällä vilkaisulla Brahmsin kuuluisaan muotokuvaan. Paksu mies partaansa kätkettynä, hiukset sekaisin sinne tänne sojottaen – vakava naama kuin kivestä veistetty.
Lue lisääJohannes Brahms: sinfonia nro 4
Aina itsekriittinen Brahms oli kysynyt tuttaviltaan mielipidettä vasta valmistuneesta neljännestä sinfoniastaan, ja vastaus oli poikkeuksetta torjuva. Sen tiheä tekstuuri ja yksityiskohtien paljous oli yksinkertaisesti liian vaikean oloista musiikkia eikä sen äärellä voinut lepuuttaa aivojaan. Kuultuaan sinfonian ensimmäisen osan pianolla nelikätisesti soitettuna kriitikko Eduard Hanslick lausui: ”Tuntuu siltä, kuin olisin saanut turpiini kahdelta poikkeuksellisen älykkäältä ihmiseltä”. Brahmsin johtama kantaesitys lokakuussa 1885 otettiin kuitenkin innostuneesti vastaan.
Lue lisääJohannes Brahms: sinfonia nro 3
Kolmas sinfonia on Brahmsin neljästä sinfoniasta lyhin, muodoltaan kompaktein sekä osien ja teemojen suhteiltaan yhtenäisin teos. Vain vähän liioitellusti voisi sanoa koko sinfonian löytyvän ensimmäisen osan neljästä ensimmäisestä tahdista, jossa Brahms julistaa ensin poikamiehen mottonsa F-As-F (frei aber froh – vapaa, mutta onnellinen) ja jatkaa Schumannin Reiniläisestä sinfoniasta lainaamallaan pääteemalla. Vain muutaman tahdin alkutiivisteestä muodostuu Brahmsin mestarillisen kehittelyn taidonnäyte, puolituntinen kokonaisuus, jossa kaikki liittyy kaikkeen. Clara Schumannin sanoin: ”teos on kuin yksi sydämenlyönti”.
Lue lisääJohannes Brahms: sinfonia nro 2
Toinen sinfonia hengittää niin raikasta ja seesteistä ilmaa verrattuna mihinkään aikaisempaan, että Brahms yltyi jopa laskemaan leikkiä kustantajansa Fritz Simrockin kustannuksella. ”Sinfoniani on niin surumielinen, ettet tule kestämään sitä. En ole koskaan säveltänyt mitään niin surullista. Partituuri on julkaistava suruväreissä.” Melkoinen lausunto mieheltä, jonka kynästä oli lähtenyt sellaiset melankolian manifestit kuin Saksalainen sielunmessu (1968) ja Alttorapsodia (1870).
Lue lisääJohannes Brahms: sinfonia nro 1
C-molli-sinfonia on täynnä patoutunutta tragiikkaa ja Brahmsille tyypillistä teemojen kehittelyn perinpohjaisuutta, arkkisaksalaiseen tapaan. Raskas, miltei väkivaltainen ja patoutunut ensimmäinen osa nyökkää Beethovenin suuntaan mm. ”kohtalorytmillä”.
Lue lisääBenjamin Britten: Sinfonia da Requiem
Vaikka Britten oli periaatteellinen pasifisti eikä katsonut hyvällä Japanin sotimista Kiinassa, oli hän sen verran herrasmies, että hänen tarkoituksensa tuskin oli loukata japanilaisia isäntiä. Todennäköisesti hän oli jo ennen tilauksen saamistaan säveltämässä surumusiikkia vanhempiensa ja sotaan hautautuvan Euroopan muistolle, kun tieto japanilaisten toiveesta saapui eikä suunnitelmia ollut aikaa enää muuttaa.
Lue lisääLeonard Bernstein: Sinfoninen sarja elokuvasta Alaston satama
Sinfoninen sarja Alastomasta satamasta (1955) etenee melkolailla rinnakkain elokuvan tapahtumien kanssa. Teos on pohjimmiltaan viisiosainen episodisävellys, mutta se hahmottuu kuin yhtenäisenä sinfonisena runona, jossa on selvä alku, keskikohta ja loppu. Usein toistuva käyrätorven kutsuteema vie heti alussa kuulijat Hobokenin satamaan, jossa järjestäytynyt rikollisuus pitää satamatyöläisiä veren tahrimassa kourassaan. Rakkauden voima nostattaa muutoksen tuulet ja lopussa hyvän puolella taistellut sankari saa astella kaikkensa antaneena kohti horisonttia.
Lue lisääLeonard Bernstein: Chichester Psalms
Chichester Psalmsista tuli sapattivuoden suurin ja kaunein hedelmä. Bernsteinin edellinen suurteoksensa, juutalaisten kuoleman koittaessa lausuttavalle kaddish-rukoukselle perustuva sinfonia nro 3, antoi odottaa jotain samantapaista, toivotonta ja painostavaa elegiaa, mutta Bernstein yllättikin täysin vastakohtaisella aiheella. Chichester Psalms liikkuu lähes yksinomaan auvon tunnelmissa, jopa musikaalimaisilla tehoilla liihottelevissa ruusuisen elämän ylistyksissä.
Lue lisääIgor Stravinsky: Kevätuhri
Mikä mahtoi provosoida yleisön mekkaloimaan niin voimakkaasti, että Kevätuhrin ensi-illasta tuli ikimuistoinen? Pariisilaiset ovat toki rähinöintiin taipuvaisia, mutta oliko sekasortoon todella syynä sittenkään liian moderni musiikki ja loukkaava koreografia? Varmuutta ei koskaan saada, mutta ainakin tarina väkivaltaisesta mellakasta on runsaasti liioiteltu.
Lue lisääLudwig van Beethoven: sinfonia nro 4
Samoihin aikoihin Eroican kanssa valmistunut Beethovenin neljäs sinfonia (1806) kuuluu syntykauteensa enemmän ajallisesti kuin tyylillisesti, ja eräs aikalaiskriitikko epäilikin Beethovenin ottaneen neljännessään vain sivuaskelen kehityksensä poluilla. Oikeinpa arveli. Jo vuoden kuluttua neljännen jälkeen ilmestyi myrskyisä viides sinfonia, Kohtalosinfonia.
Lue lisääJoseph Haydn: sinfonia nro 103, ”Rummunpäristys”
Sinfonia Es-duuri nro 103 (1795), lisänimeltään Rummunpäristys, on tyypillistä Haydnia yksityiskohtien ylitsepursuavalla runsaudellaan ja vitsikkäillä käänteillään. Kaikkia partituuriin kirjattuja älynväläyksiä ei voi eikä ole tarkoituskaan kuulla. Huomattavin, joskin varmasti vähäpätöisimpiin kuuluva haydnismi on sinfonialle nimen antanut rummunpäristys, joka syötti aikalaisyleisölle täysannoksen shokkihoitoa jo avaustahdeissa.
Lue lisääJoseph Haydn: sinfonia nro 94, ”Rummunisku”
Kokonaisuudessaan kekseliään sinfonian musiikillisesti merkityksettömin ominaisuus lienee se rummunisku, jonka mukaan teos on nimetty. Paukahdukselle on kaksi selitystä: Ensimmäinen, epäuskottavampi joskin mielenkiintoisempi, tarina liittyy lontoolaisyleisön juhlinnan uuvuttamiin kuuntelutottumuksiin. Haydn halusi yksinkertaisesti säpsäyttää nuokkuvan yleisön hereille, jotta musiikista edes osa menisi perille.
Lue lisääW.A. Mozart: Rondo D-duuri k. 485
Rondo D-duuri K 485 valmistui tammikuussa 1786, mutta sitä ei julkaistu Mozartin elinaikana. Kaikki rondon teemat on yhdistettävissä ensimmäisen teeman motiiveihin, joista tunnistettavin on laskeva kulku rytmikkäällä ”skottilaisella napsulla”. Sama skottilaisaihe löytyy Mozartin vain muutamaa viikkoa aiemmin säveltämän g-molli pianokvarteton finaalista sekä varhaisista jousikvartetoista K. 169 ja K. 173.
Lue lisääFelix Mendelssohn: fantasia fis-molli (”Sonata ecossaise”)
Koska Mendelssohn julkaisi teoksen vasta vuonna 1834 ja poisti sen nimestä kaikki maantieteelliset viittaukset, jää sen skottilaisuus vain hatarien ja osin teennäistenkin mielleyhtymien varaan. Sehän ei ole ennenkään estänyt spekulointia: kenties alun murtosoinnut nyökkäävät Ossian-bardin lyyransoittoon, ehkä keskiosassa kuuluu peruja skottilaisista kansantansseista. Energinen finaali ennakoinee joka tapauksessa Skottilaisen sinfonian ponnekasta loppuhuipennusta.
Lue lisääCharles Ives: Concord-sonaatti
Sonaatin neljä osaa ovat saaneet nimensä Ivesin ihailemista transsendentalisteista, jotka kaikki asuivat Concordin kaupungissa, Massachusettsissa, Ivesin kotiosavaltiossa. He olivat kirjailijat Ralph Waldo Emerson, Nathaniel Hawthorne, Bronson Alcott ja Louisa May Alcott sekä Henry David Thoreau, joiden teoksissa korostui luonnon ja ihmisen välinen suhde.
Lue lisääNikolai Medtner: Sonata Reminiscenza
Medtnerin kymmenes pianosonaatti, yksiosainen Sonata Reminiscenza (Muistumallinen sonaatti) nro 1 op. 38 (1918–1920) sisältää sekä otsikkotason vihjeen teoksen tunnelmasta että sen asemasta osana suurempaa kokonaisuutta. Ohjelmallinen se ei ole, mutta kehotus mielikuvituksen käyttämiseen on kiistaton. Vaikka sonaattia esitetään usein itsenäisenä kappaleenaan, se on samalla op. 38 “Unohdettujen sävelien” avausteos, johon jokainen sarjan kymmenestä kappaleesta viittaa kuin muistellen omiaa juuriaan.
Lue lisääFrédéric Chopin: Balladi nro 3 As-duuri
Kertomuksiin viittaavasta tyylilajistaan huolimatta mys Chopinin neljä balladia jättävät taustatarinansa yksin kuulijoiden keksittäväksi. Kahdesta aiemmasta, synkästä ja dramaattisesta balladista poiketen kolmas balladi As-duurissa (1841) on luonteeltaan toiveikas muutamasta myrskyisistä taitteistaan huolimatta, mutta tähänkin teokseen on helppo kuvitella dramaturgisia juonenkäänteitä.
Lue lisääSergei Prokofjev: pianosonaatti nro 3
Nuori jukuripää Sergei Prokofjev (1891–1953) oli jo osoittamassa rauhoittumisen merkkejä ja hakeutumassa kohti uusyksinkertaisia ja jälkiromanttisia ihanteita, kun hän vuonna 1917 sävelsi kolmannen ja neljännen pianosonaattinsa. Niissä ei ole piiruakaan pehmeyttä, ja ne perustuvatkin kymmenen vuotta vanhoihin luonnostelmiin – aikaan, jolloin tarkoituksellinen provosointi oli Prokofjevin tärkeimpiä motivaattoreita.
Lue lisääMaurice Ravel: Miroirs pianolle
“Mikään ei ole niin inhottavaa kuin musiikki ilman piilomerkityksiä” Ravel lainasi Frédéric Chopinia vuonna 1910 kirjoittamassaan esseessä, jossa hän tunnustaa pohjattoman rakkautensa Chopinin musiikkiin. Miroirsissa ei silti ole kyse taiteilijan henkilökohtaisista tunnetiloista kuten edellisten sukupolvien romantikoilla, vaan se pyrkii kuvailemaan lähes objektiivista näkymää, mutta säveltäjän omien silmien läpi katsottuna.
Lue lisääLudwig van Beethoven: pianosonaatti nro 21 ”Waldstein”
Beethovenin tukijan, kreivi Waldsteinin mukaan nimetyssä teoksessa säveltäjä näyttäytyy siihen astisista sonaateistaan ehkä kaikista virtuoosisimmillaan. Syy on simppeli: sitä ennen Beethovenilla tai kellään muullakaan ei ollut käytössään sellaista soitinta, joka olisi edes mahdollistanut Waldstein-sonaatin kaltaiset juoksut ja repetitiot. Beethovenin luonnoskirjasta löytyneet merkinnät viittaavat hänen tutkineen erilaisia sormiharjoituksia sonaattia säveltäessään, ja lisäksi hänen uusi Erard-flyygelinsä mahdollisti aiempaa suuremman äänialan ja mielikuvituksellisemman sormityön.
Lue lisää