Paul Hindemith: Mathis der Maler, sinfonia

Ei kestänyt kauan, ennen kuin Paul Hindemithin (1895–1963) oli myönnettävä erehtyneensä natsien suhteen. Hän piti niitä suoraan sanottuna vaarattomina pelleinä, mutta 1930-luvun edetessä hän joutui toteamaan, että puolueen uhka vapaudelle onkin todellinen ja sen seuraukset katastrofaaliset. Vuosi oli 1933, kun NSDAP tuli valtaan ja Hitler kätyreineen alkoi määritellä taidetta ja myös tapaa, jolla sitä tuli opettaa. Myös Hindemith joutui lehtorina ja säveltäjänä tulilinjalle. Hän sai todistaa vierestä kollegoiden viraltapanoja ja pannaan julistamisia itse säilyttäen ”hyvän” säveltäjän maineensa. Koskemattomuutta ei kestänyt kauan.  

Noihin aikoihin Hindemith palautti mieleensä aiemmin hylkäämänsä idean säveltää maalari Matthias Grünewaldin (n. 1470–1528) elämään pohjautuva ooppera. Ehkä hän nyt pystyi samastumaan sen moraalisten kysymyksien ristiaallokossa räpiköivään päähenkilöön. Grünewaldista ei ole paljon tarkkaa historiatietoa, mutta Hindemithin kirjoittamassa libretossa hän hylkää työnsä arkkipiispan taiteilijana osallistuakseen uskonpuhdistuksen lieveilmiönä syttyneeseen Talonpoikaissotaan. Sodan raakuus saa maalarin kuitenkin pakenemaan metsän rauhaan, jossa hän taivaallisten näkyjen kiduttamana ja rohkaisemana ymmärtää jälleen omistautua alkuperäiselle kutsumukselleen, taiteelle. Hän huomaa, että luomisen lahjoillaan hän voi auttaa ihmiskuntaa parhaiten. 

Saksan kohtalovuosien edetessä oopperahahmo maalari Mathis etsikkoaikoineen alkoi yhä enemmän muistuttaa Hindemithin omaa painia poliittisten vainojen ja taiteilijanmoraalin välillä.  Hindemith pysyi neutraalina, eikä ottanut julkista asemaa keskustelussa sanan- tai syntyperänvapaudesta. Hän piti suunsa silloinkin, kun hänen juutalaistaustainen lankonsa passitettiin keskitysleirille. Hänen puolustuksekseen on sanottava, että vastalauseilla olisi tuskin saanut aikaiseksi muuta kuin vielä enemmän vaikeuksia. 

Hindemith joutui kaikesta huolimatta pulaan. Pian sinfonian kantaesityksen jälkeen 1934 hänen musiikkinsa julistettiin soittokieltoon, ja jo valmiina odottanut ooppera jäi pölyttymään. Oopperaversio sinfoniasta sai kantaesityksensä Zürichissä 1938 tasan samaan aikaan, kun hänen muita teoksiaan esiteltiin varoittavina esimerkkeinä rappiotaiteen näyttelyssä Düsseldorfissa. 

Orkesteriteos Mathis der Maler, sinfonia on esityö, eräänlainen sanaton tiivistelmä oopperasta ilman selvää tarinallista jatkumoa. Myös sen osien innoituksena ovat Grünewaldin maalaamat Isenheimin luostarin kolme alttaritaulua. Ensimmäisen osan, Enkelikonserton, taivaallinen kirkkaus virsilainauksineen. Toista osaa, Hautaanlaskua leimaa luopumisen tematiikka. Viimeisen osan, Pyhän Antonioksen kiusauksien tuskan parahdukset ja lopun valaistumisaiheet soivat ennemmin kuvien luomina tunnelmina kuin juonellisina kohtauksina.

”On vain kaksi tavoittelemisen arvoista asiaa: hyvä musiikki ja puhdas omatunto”, Hindemith kirjoitti ennen muuttoaan Yhdysvaltoihin vuonna 1940. 

Teosesittely on muokattu alunperin Helsingin kaupunginorkesterille kirjoittamastani tekstistä.

Jos artikkeli herätti tunteita, kuten iloa, katkeruutta, ihmetystä, silmitöntä raivoa tai vaikka totaalista tyhjyyttä... arvostan suuresti, että jaat sen ystävillesikin!

Kommentit

Kommentit

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *