Antonín Dvořák: sinfonia nro 9 “Uudesta maailmasta”

Nykyäänhän kansallisesti värittyneitä lainoja käyttävät taiteilijat ottavat tietoisen riskin uransa tuhoutumisesta kolonialismisyytöksiin somemyrskyyn silmukassa. Jos Dvořák olisi kehdannut lainata ihailemiaan sävelmiä omassa sinfoniassaan nykypäivänä, hän olisi epäilemättä ilkeä rasisti, sydämetön riistäjä ja harjoittaisi silmitöntä kulttuurista omimista – seurauksena olisi potkut virasta, esityskielto ja lopulta hänen kaikkien teostensa tuhoaminen. Hautakiveäkään ei jätettäisi kääntämättä etsittäessä todisteita Dvořákin pahuudesta säveltäjänä, aviomiehenä ja ihmisenä. Silläkään ei olisi väliä, että alkuperäiskansojen melodiat eivät koskaan esiinny sinfoniassa sellaisenaan, vaan tunnistamattomiksi muokattuina. Vain ensiosan huilusoolo on melko varmasti johdettu Swing low, sweet chariot -laulusta.

Continue reading

Antonín Dvořák: sinfonia nro 7

Vaikka Dvořák pyrki kohti kansainvälisiä areenoita ja oli hylkäämässä hänen tavaramerkikseen tehneet provinsiaaliset melodiat ja kansanrallit, hän ei sittenkään malttanut pakkoliittää sinfoniaansa pikkuriikkistä patriotismia. Kerrotaan, että hän keksi sinfoniansa kokonaisdramaturgian Prahan rautatieasemalla vastaanottaessaan maanmiestensä saattuetta Unkarista. Toinen ja uskottavampi selitys sinfonian paatokselle löytyy partituurin käsikirjoituksesta, jossa alaviite ”surullisista vuosista” kertoo kaiken oleellisen Dvořakin ja koko teoksen mielentilasta

Continue reading

Sergei Prokofjev: Sinfonia Concertante

Ensimmäisen sellokonserton materiaaleista syntynyt uusi, erillinen teos Sinfonia Concertante sai kantaesityksensä helmikuussa 1952, ja vaikka esitys ei herättänyt suurta intoa yleisössä, Prokofjevia lopputulos tyydytti. Orkesteria johti pianisti Svjatoslav Richter elämänsä ensimmäisen ja viimeisen kerran. Nykyään Sinfonia Concertante kuuluu konserttimusiikin kaanoniin täysin oikeutetusti ja ensimmäinen konsertto on käytännössä unohtunut.

Continue reading

Gustav Mahler: sinfonia nro 4, “Das Himmlische Leben”

Mahler oli jo säveltänyt valmiiksi lapsekkaan taivaskuvaelman, Wunderhorn-laulun Das Himmlische Leben, Taivaallinen elämä ja päätti sijoittaa sen kolmanteen sinfoniaansa. Tajuttuaan, että laulu menisi siinä yhteydessä aivan hukkaan, hän päättikin säveltää uuden sinfonian, jonka päätösosaksi laulu sopisi paremmin. Koska uusi sinfonia valmistui takaperoisesti – finaaliosa oli valmiina ennen muuta sinfoniaa – Mahler rakensi koko teoksen Das Himmlische Leben -laulun tunnelmille. Neljännen sinfonian koko olemus perustuu laulun lapsekkaalle rallatukselle sen kestoa, orkesteria, melodioita ja sointuja myöten.

Continue reading

Dmitri Kabalevski: sellokonsertto nro 2

Säveltäjänä Kabalevskin ansioksi luetaan lähinnä pedagogisen musiikkiperinteen uudistaminen. Oppilasteosten ohella hänen tuotantonsa kattaa useita konserttoja, oopperoita, sinfonioita ja soolomusiikkia, joka ei ole lainkaan kehnoa, päin vastoin. Etenkin hänen kaksi sellokonserttoaan kestävät vertailun mihin tahansa musiikinhistorian mestariteokseen, jopa Šostakovitšin sellokonsertoihin, joita esitetään nykyään noin sata kertaa useammin kuin Kabalevskin. Loisteliaasti soitinnettu toinen sellokonsertto c-molli op. 77 (1964) on Kabalevskin Daniil Šafranille tekemä, näytösluonteinen teos. Jos ei tietäisi, sitä voisi erehtyä luulemaan jopa Šostakovitšin tekosiksi.

Continue reading

Dmitri Šostakovitš: Juhla-alkusoitto

Juhla-alkusoitto (1954) edustaa Šostakovitšin virallista ja valtion hyväksymää tyyliä. Se on helposti uppoavaa viihdemusiikkia, joka ei ota kantaa sen enempää kuin luo uutta ja kiehtovaa. Se on velvollisuudesta syntynyt ja sellaisena kuollut. Omaperäisyyttä etsivien on syytä luovuttaa pikimmiten, sillä tähän riemukkaaseen rellestykseen tuskin on monta tippaa sydänverta vuodatettu.

Continue reading

Ernest Chausson: Poéme viululle ja orkesterille

Teos on aina ollut Chaussonin suosituimpia yhdessä Rakkauden ja meren runoelman kanssa. Kantaesityksessä Poéme sai niin suurta suitsutusta, että säveltäjän nöyristelevä luonne joutui kovalle koetukselle. ”Ei, en kestä tätä, en kestä tätä”, hänen kerrotaan vaikeroineen aplodien aikana. Lopulta hänen itsetuntonsa ei sallinut edes teoksen julkaisemista, koska eipä hän uskonut yleisöön, solistiin ja kaikkiin muihinkin sitä kehuneisiin ihmisiin. Huono, mikä huono, hän ajatteli.

Continue reading

Maurice Ravel: Tzigane

Kiertolaisten viuluriehaa kuvaileva Tzigane, suoraan käännettynä mustalainen, on muodoltaan perinteinen kaksiosainen unkarilainen rapsodia. Hitaasti tunnelmoiva, melankolinen alkuosa johdattaa villiksi riehaantuvaan loppuun ja pidäkkeettömään tanssiin. Katkelmat seuraavat toisiaan lähinnä tulisen mustalaistunnelman kannattelemana eikä teemoja kehitellä kummemmin – teos on melodioiden sarjatuli, josta jokaisella on lupa poimia oma suosikkinsa.

Continue reading

Karol Szymanowski: Love songs of Hafiz

Karol Szymanowski sävelsi Hafiz-runot kahdesti. Ensin valmistui viisi pianosäestyksellistä laulua op. 24. Tästä sarjasta Szymanowski valitsi kolme laulua (Toiveita, Rakastunut itätuuli ja Tanssi) ja orkestroi ne lisätäkseen ne kahdeksanosaisen orkesterilaulusarjan sekaan. Love songs of Hafiz lauluäänelle orkesterille op. 26 syntyi lopulta vuonna 1914.

Continue reading

Anton Bruckner: sinfonia nro 6

Bruckner onnistui yhdistämään Brahmsin ja Wagnerin toisiaan hylkivät elementit täysin uskottaviksi sinfonisiksi monumenteiksi. Niillä hän jätti nimensä musiikin historiaan sinfonikkona, joka paikkasi Wagnerin jättämän aukon konserttimusiikkiin.

Continue reading

Soittakaa jotain muuta kuin Paranoid!

Taidemusiikin kaanoniin ei ole enää vuosikymmeniin kelpuutettu uusia mestareita. Kun konserttiyleisölle halutaan tarjota elämyksiä, Bach, Beethoven ja Mozart eivät koskaan petä. Ei, vaikka uutta tarjoava taide-elämys saattaisi joskus olla syvempää, yllättävämpää, ravistelevaa. Kokeneimmat konserttivieraat haluvat muutakin kuin top-10 sinfonioita ja konserttoja: mitä enemmän on kuullut mestariteoksia, huippusäveltäjiä ja tähtisoittajia, sitä harvempi esitys läpäisee tuhansilla esityksillä hiottujen makunystyröiden laadunvalvonnan. Antakaa jotain uutta, kiitos!

Continue reading

Francis Poulenc: Ihmisen ääni

Kännykällä kuvatun kostopornon, tuoreiden synnytyskuvien, kaapattujen webbikameroiden, videoitujen itsemurhien ja paparazzien aikakautena ajatus makuuhuoneessa tapahtuvien yksityispuheluiden privaatista luonteesta tuntuu absurdilta ajatukselta. Niin ei pitäisi olla. Juuri siksi Ihmisen äänen teemat ovat yhä tärkeitä. Sosiaalisen median, keltaisiksi palleroiksi kutistuneen tunneilmaisun ja mainostajien algoritmiviidakkoihin haihtuneen yksityisyydensuojan aikana Poulencin teos on poikkeuksellisen ajankohtainen ooppera.

Continue reading

Dmitri Šostakovitš: sinfonia nro 12, “Vuosi 1917”

Vaikka Stalinin kuristusote kirposi Šostakovitšista hänen kuoltuaan vuonna 1953, säveltaiteen täydellistä vapautumista saatiin odottaa vuosikymmeniä. Vielä vuonna 1960 Šostakovitš todennäköisesti jopa pakotettiin ottamaan vastaan kommunistisen puolueen jäsenyys vahvistaakseen kannattavansa ideologiaa koko ruumillaan, ei vain taiteellaan. Seuraavana vuonna syntyi 12. sinfonia. Vaikka Šostakovitš kirjoitti teoksen nuotit omin käsin, hänellä tuskin oli vieläkään täysin lopullista sananvaltaa teoksen tyylilajiin tai ulkomusiikillisiin merkityksiin. Jos ei konkreettinen uhkailu niin ainakin itsesensuuri piti huolen halutusta lopputuloksesta.

Continue reading

Sergei Prokofjev: sinfonia nro 5

Prokofjevin viides sinfonia oli aikansa merkkitapaus. Kantaesitykseen olivat saapuneet kaikki Moskovan silmää tekevät. Prokofjev itse johti orkesteria konservatorion salissa samaan aikaan kun tykkituli kaikui kaduilla. Esitys oli suurmenestys. Alle vuoden päästä sinfonia esitettiin Bostonissa ja säveltäjän kasvot koristivat jopa yhdysvaltalaisen Time-lehden kantta. Tosiaan, viides oli ja on Prokofjevin onnistunein sinfonia.

Continue reading

Antonín Dvořák: Othello-alkusoitto

Othello-alkusoiton musiikillisia tapahtumia on mahdollista seurata kertomuksellisesti. Alkusoiton lisänimi kun on suora viittaus Shakespearen tragediaan, jossa valehteleva, paholaismainen Jago usuttaa rakastavaiset Desdemonan ja Othellon toistensa kimppuun kohtalokkain seurauksin. Jago jää ainoana henkiin rakastavaisten kuoltua mustasukkaisuuden seurauksena.

Continue reading

Ludwig van Beethoven: Leonore-alkusoitot

Nykyään Leonore nro 2 -alkusoittona tunnettu kappale syntyi todennäköisesti alkusoitoista ensimmäisenä, kun taas täysin valmiiksi julistetun oopperan kantaesityksessä soitettu, ja vasta Beethovenin kuoleman jälkeen löydetty Leonore-alkusoitto nro 1 lienee vasta Beethovenin kolmantena säveltämä versio.

Continue reading

Bohuslav Martinů: Lidicen muistolle

Lidice katosi ehkä kartoista, mutta ei ihmisten muistoista: lukuisat kaupungit, puistot, rakennukset, kadut ja kaupunginosat ympäri maailman nimettiin hävitetyn kylän kunniaksi jo samana vuonna. Myös kirjailijat, elokuvantekijät ja muut taiteilijat tekivät omat tulkintansa verilöylystä tuoreeltaan. Tšekkiläissyntyisen, mutta Amerikkaan sotaa paenneen Bohuslav Martinůn (1890–1959) orkesteriteos Lidicen muistolle on jäänyt niistä parhaiten elämään.

Continue reading

Dmitri Šostakovitš: sinfonia nro 15

Sinfonian sisältöä ja säveltäjän elämänvaiheita yhdistelevät tulkinnat ovat Šostakovitšin kohdalla aina ohittamattomia. Jokainen hänen sinfoniansa jo ensimmäisestä lähtien on mahdollista liittää uskottavasti hänen elämäkertansa selitysosaksi. Etenkin viimeisen, 15. sinfonian kohdalla tulkitsijoiden mielikuvitus on kuitenkin liihottanut vailla jarruja.

Continue reading

Dmitri Šostakovitš: Sarja varieteeorkesterille

Vaikka sarjan musiikissa ei ole jazzia nimeksikään, istuu nimestä syntynyt harhaluulo vielä nykyäänkin tiukassa levyjen kansissa ja konserttien mainoksissa. Sanotaan se nyt vielä kerran: jazzilla ei ole sarjan kanssa mitään tekemistä. Pikemminkin sarjassa kuuluu tuon ajan viihde- ja teatteriorkesterille tyypillinen riehakas sirkushenki ja puolimelankolinen valssaus, ja nekin melkolailla sovinnaisissa harmonioissa.

Continue reading

Bedřich Smetana: Myyty morsian -alkusoitto

Myydyn morsiamen alkusoitto on aina kuulunut historian parhaimpiin ja menevimpiin konserttialkusoittoihin. Kolme vuotta ennen oopperan kantaesitystä valmistunut alkusoitto on aina hilpeä ja touhukas, mutta muuten sillä ei ole musiikillisesti mitään tekemistä itse tulevan oopperan kanssa. Samaan tapaan kuin Rossini ja Mozartkin usein, Smetana sävelsi alkusoiton vain yleisöä valmistavaksi viihdenumeroksi, jonka ei ole tarkoituskaan esitellä oopperan temaattista materiaalia.

Continue reading

William Walton: Belshazzar’s Feast

Pienteoksesta suurteokseksi lihoneen kantaatin kantaesitys siirtyi Leedsin festivaalille, jota johti huuliveikkona tunnettu Sir Thomas Beecham. Kun teoksen esittämisestä sovittiin, hän meni letkauttamaan Waltonille, että koska ”teosta et kuitenkaan kuule toiste enää koskaan, pojuseni, heitä ihmeessä sekaan muutama vaskiyhtye”. Se oli vitsi. Waltonin huumorintaju oli siinä vaiheessa kuitenkin sumentunut, joten hän teki työtä käskettyä ja lisäsi sekaan muutaman vaskiyhtyeen.

Continue reading

Ralph Vaughan Williams: sinfonia nro 6, “Sotasinfonia”

Vaughan Williams otsikoi itse jotkin sinfonioistaan kuvaavasti, mutta kuudennen sinfonian epävirallinen lisänimi Sotasinfonia on kriitikoiden kynästä. Melskeisen musiikin sotatematiikasta oltiin vakuuttuneita siksi, että säveltäjän edellisen sinfonian tunnelma liikkui hyvin syvällä rauhanomaisen pehmeässä pumpulissa. Sen tiedettiin omistetun ensimmäisen maailmansodan uhreille. Viisi vuotta myöhemmin ilmestynyt kuudes sinfonia edusti siihen nähden täydellistä antiteesiä, toivotonta pessimismiä ja peittelemättömiä kauhukuvia, järkytystä heti ruudinkatkun hälvennyttyä.

Continue reading

Paul Hindemith: Mathis der Maler, sinfonia

Ei kestänyt kauan, ennen kuin Paul Hindemithin (1895–1963) oli myönnettävä erehtyneensä natsien suhteen. Hän piti niitä suoraan sanottuna vaarattomina pelleinä, mutta 1930-luvun edetessä hän joutui toteamaan, että puolueen uhka vapaudelle onkin todellinen ja sen seuraukset katastrofaaliset. Vuosi oli 1933, kun NSDAP tuli valtaan ja Hitler kätyreineen alkoi määritellä taidetta ja myös tapaa, jolla sitä tuli opettaa. Myös Hindemith joutui lehtorina ja säveltäjänä tulilinjalle. Hän sai todistaa vierestä kollegoiden viraltapanoja ja pannaan julistamisia itse säilyttäen ”hyvän” säveltäjän maineensa. Koskemattomuutta ei kestänyt kauan.

Continue reading

Gustav Holst: Hymn of Jesus

Paitsi, että teos toi julkisuutta vaihtoehtoiselle ja laajalti paheksutulle Jeesus-tulkinnalle, Holst käytti musiikissa tehokeinoja, jotka herättivät aikoinaan uutuuden viehätystä: Toisistaan riippumattomat ja ikään kuin itsenäisesti etenevät, päällekkäiset aiheet tuovat musiikkiin mielenkiintoista mystiikan makua. Toinen Holstin erikoisidea, etäälle toisistaan sijoitetut laulajat tila- ja aikakokemuksen hämmentämiseksi sivuutetaan konserteissa usein kai käytännön syistä.

Continue reading

Ludwig van Beethoven: sinfonia nro 2

Toinen sinfonia tasapainoilee Beethovenin varhaisen ja keskikauden tyylien välissä. Läsnä ovat ne dramaattiset, äkkijyrkät elementit, joista Beethoven myöhemmin tunnettiin, mutta klassinen linjakkuus ja esimerkiksi Mozartin Prahalaisen sinfonian (1786) vaikutteet kuuluvat vielä selvästi. Romantiikka teki tuloaan: ensimmäisen osan Adagio molto -johdantoon on istutettu vasta yli 20 vuotta myöhemmin seuranneen yhdeksännen sinfonian siemen.

Continue reading

George Enescu: sinfonia nro 3

Kolmas sinfonia (1916–1918) valmistui ensimmäisen maailmansodan verisimmillä loppumetreillä ja sodan juuri päätyttyä. Ankarista pula-ajoista huolimatta Enescu paisutti orkesterinsa megalomaanisiin mittoihin melkein kaksinkertaistamalla soitinryhmät. Kohtuullisuuden nimissä (ja koska harva orkesterilava on kylliksi iso) teosta esitetään nykyisin usein vain vähän vahvistetulla orkesterilla sointitehojen vaikuttavuuden yhtään siitä kärsimättä.

Continue reading

Georges Bizet: Sinfonia C-duuri

Bizet’n elinaikana sinfoniaa ei esitetty lainkaan. Itse asiassa se löytyi arkistojen uumenista vasta vuonna 1933. Miksi merkittävän säveltäjän sinfonia oli kadonnut? Syyksi on arveltu, että Bizet hautasi teoksen omakätisesti unohduksiin täysin tietoisena sen huonoista menestymismahdollisuuksista. Todennäköisesti hän myös halusi peittää teoksen ilmiselvät yhtäläisyydet Gounod’n sinfoniaan. Tuskin hän edes tarkoitti sitä esitettäväksi, olihan kyseessä ”vain” hänen oppilastyönsä. Teoksen kantaesitys kuultiin vuonna 1935, ja vastaanotto oli totta kai innostunut. Sinfonia on siitä lähtien pysynyt konserttiohjelmien ringissä ‒ kaukana ulkokehällä mutta kuitenkin.

Continue reading

Henri Dutilleux: Tout un monde lointain

Dutilleux on valinnut teoksen jokaiselle osalle moton. Hän ei kuitenkaan ole tarkoittanut niitä tarinallisiksi kuunteluohjeiksi, vaan johdatuksiksi osan tunnelmalliseen viitekehykseen. Säkeet hän poimi runoilija Charles Baudelairen (1821–1867) kokoelmasta Pahan kukat (1857). Jokainen säe on irrallinen katkelma ilman alkua tai loppua, mikä jättää niin soittajille kuin kuulijoille vastuun sen lähemmästä tulkitsemisesta.

Continue reading

Dmitri Šostakovitš: sinfonia nro 1

Sinfonian ensimmäinen osa pärähtää alkuun sooloilla ja säveltäjälle tyypillisellä hermostuneella vitsikkyydellä. Siitä kasvaa pian valtavien mittojen yhteenottoja. Toinen osa on perinteinen scherzo jossa pianon virtuoosiset juoksutukset varastavat show’n. Juuri näissä osissa voi kuulla komediapianistina työskennelleen Šostakovitšin sormenjäljen. Sitten tapahtuu jotain hyvin odottamatonta.

Continue reading

György Ligeti: Atmosphéres

Atmosphéresissä yksittäinen soitin kaikkine sävyineen menettää näennäisesti merkityksensä siitä huolimatta, että jokainen soitin on uniikeilla ominaisuuksilla varustettu ja tekee tärkeää työtä kokonaisuuden eteen. Jokainen jousisoitin toteuttaa ainutlaatuista linjaansa ilman, että kuulijalla olisi mahdollisuutta erotella niitä toisistaan. Teosta voi huoletta verrata muurahaiskekoon, jonka jokaisella asukkaalla on tärkeä tehtävänsä, mutta silti suuressa mittakaavassa täysin mitätön merkitys.

Continue reading

W.A.Mozart: Messu c-molli “Suuri”

On todennäköistä, että Mozart sävelsi c-molli messun häälahjaksi tuoreelle nuorikolleen. Samalla teoksella hän koetti myös lepytellä isäänsä, jonka tahdon vastaisesti Mozart oli nainut laulaja Constanze Weberin (säveltäjä Carl Maria von Weberin serkun). Mozart ehkä ajatteli, että antamalla vaimonsa laulaa c-molli messun sopraanoaariat, hän voisi osoittaa isälleen kuinka lahjakkaan naisen hän oli löytänyt. Tiettävästi Leopold-isä ei Constanzen laulusta juuri vaikuttunut, eikä Mozart koskaan saanut tältä anteeksi luvatonta vihkiytymistään.

Continue reading

W.A. Mozart: Sinfoniat 39, 40 ja 41

Yleensä niin tarkka Mozartin kirjanpito ei paljasta, kenelle, minne ja mitä varten sinfoniat on sävelletty. On arveltu, että hän valmisteli Joseph Haydnin tavoin matkaa Englantiin, jossa olisi odottanut uusi ja innokas, sinfoniannälkäinen ja maksukykyinen yleisö. Mitään matkaa ei kuitenkaan tullut. Mistään kirjeistä tai konserttiohjelmista ei yksiselitteisesti selviä, että niitä olisi edes esitetty Mozartin elinaikana. Vaikka Mozartilla ei ollut tapana kirjoittaa teoksia vain aikansa kuluksi, on kolmen viimeisen sinfonian synty mahdollinen selittää säveltäjän sisäisellä luomisen pakolla; niin erityislaatuisia ja aikansa konventioita ravistelevia ne ovat, että yleisö tuskin olisi niitä mukisematta niellyt.

Continue reading

W.A. Mozart: pianokonsertto nro 20 d-molli

Pianokonsertto nro 20 d-molli on nykyisin lähes yhtä suosittu kuin vain kaksi viikkoa myöhemmin valmistunut C-duurikonsertto nro 21. Vielä 1800-luvulla, kun edistyksellisissä piireissä Mozartia pidettiin lähinnä pölyttymään joutavana historian hahmona, d-mollikonsertto oli ainut pianistien vakio-ohjelmistoista löytynyt Mozartin teos. Syynä oli sen dramaattinen, romantiikan ajan tunnekuohuja peilannut tekstuuri, joka löysi tiensä Chopinin, Lisztin ja Beethovenin uhmakkuuteen tykästyneen yleisön sydämiin. Se on myös ainoa Mozartin konsertoista, jonka Beethovenin tiedetään esittäneen.

Continue reading

W.A.Mozart: pianokonsertto nro 21 C-duuri

Pianokonsertto C-duuri (1785) on Mozartin kenties tunnetuin konsertto, kiitos iki-ihanan Andante-osansa vuoksi. Lähes jokaiselta klassisen musiikin greatest hits -kokoelmalta löytyvä herkistely on antanut konsertolle toisinaan käytetyn lisänimen Elvira Madigan samannimisen ruotsalaiselokuvan mukaan. Mozartin musiikki koristaa elokuvan ääniraidalla auvoista lemmenkuvastoa, mutta muuten elokuvalla ei ole mitään tekemistä konserton kanssa.

Continue reading

Maurice Ravel: La Valse

Teoksen syntyhistoria ja lopullinen soiva muoto jossain parodian ja kunnianosoituksen välillä on herättänyt tutkijain mielikuvituksen lentoon. On väitetty, että teos kuvaa niin sanotuna kauniin aikakauden romuttumista kaaokseen, valssikulttuurin lopullista kuolemaa ja sotaa. Yhtä sinnikkäästi kuin teorioita on kehitelty, on Ravel kiistänyt La Valsen liittyvän mitenkään Euroopan tai Itävallan tilanteeseen saati tanssin kuolonkamppailuun.

Continue reading

Felix Mendelssohn: Hebridit, konserttialkusoitto

Mendelssohnin matka Skotlantiin jätti musiikinhistoriaan perinnöksi kaksi merkkiteosta, joista tunnetumpi on Skottilainen sinfonia. Sen hän sävelsi tosin vasta paljon myöhemmin, vuonna 1842. Toinen, viehättävä alkusoitto Hebridit sai alkunsa jo paikan päällä hänen vierailtuaan jäähtyneestä kiviaineksesta muovautuneessa luolassa, joka sijaitsee osittain meren yllä autiolla Staffan saarella Hebridien saaristossa.

Continue reading

Alban Berg: viulukonsertto “Erään enkelin muistolle”

Berg sai konserton tilauksen viulisti Louis Krasnerilta kevättalvella 1935, mutta vielä tuolloin hän kieltäytyi kunniasta. Miksi hän muutti mielensä myöhemmin? Varmaa tietoa ei ole, mutta Bergin väitetään saaneen uuden inspiraation saatuaan tietää, että ystäviensä Alma Mahlerin ja Walter Gropiuksen tytär Manon kuoli polioon 18-vuotiaana. Viulukonsertto valmistui muutamassa kuukaudessa otsikolla Erään enkelin muistolle, ja sen on sanottu kuvaavan nuoren tytön kukoistusta ja kuolemaa. Totuus saattaa olla toisenlainen.

Continue reading

Ernest Chausson: Poéme de l’amour et de la mer op. 19

Laulusarjan jatkuvaliikkeiseen, kromaattiseen sointimaailmaan on epäilemättä vaikuttanut Chaussonin matkat Bayreuthiin, ensin katsomaan Ringiä ja vuonna 1882 Parsifalia. Runoelman sävelkieli yhdistelee wagnerilaisesti venyviä, jatkuvasti tonaalista levähdyspistettä etsiviä melodialinjoja debussylaiseen aistillisuuteen, jonka varsinainen kulta-aika koitti vasta paljon myöhemmin. Joka tapauksessa Chaussonin musiikin värikkyys tekee suuren palveluksen Bouchorin runoille.

Continue reading

Richard Strauss: Neljä viimeistä laulua

Tehdessään lauluja Strauss tuskin osasi aavistaa kuolevansa piakkoin. Niin kuitenkin kävi, että 84-vuotias mestari jätti jälkeensä neljä poislähdön lopullisuutta kuvaavaa laulua. Hermann Hessen ja Joseph von Eichendorffin sanoihin tehdyt laulut eivät alun perin muodostaneet minkäänlaista sarjaa saati ollut nimetty hänen viimeisikseen. Säveltäjän toiveen mukaisesti sopraano Kirsten Flagstad kantaesitti laulut Wilhelm Furtwänglerin johdolla vuonna 1950 Lontoossa. Strauss ei ehtinyt kuulla laulujaan esitettynä.

Continue reading

Richard Strauss: Olympiahymni

Olympialaisten avajaisten juhlahymni tilattiin tavan mukaan paikalliselta säveltäjältä, ja valinta osui tietenkin maineensa kukkuloilla paistatelleeseen Richard Straussiin, kansallissäveltäjään Wagnerin jälkeisessä Saksassa. Sanoituskilpailun yli 3000 hakijan joukosta voitti Robert Lubahn, jonka idealistinen urheilun ylistys kutsuu kaikki kansat kulkemaan avoimista porteista Saksaan kilvoittelemaan reilun pelin hengessä. Esitys oli iso ja kovaääninen: mahtipontisesti soivan hymnin oli avajaisissa noustava yli sadan tuhannen katsojan kannatushuutojen päälle. Richard Strauss toimi itseoikeutettuna kapellimestarina.

Continue reading

Igor Stravinsky: Kolmiosainen sinfonia

Nuorena Stravinskyn musiikkinäkemys oli ehdottoman järkiperäinen. Hän vastusti kaikkea ulkomusiikillisten merkitysten, kuten vaikkapa tunnetilojen säveltämistä konserttimusiikkiin. Hän piti sitä paitsi mahdottomana myös turhana. Hänelle musiikki oli vain rytmiä ja säveltasoja, järjesteltyä ääntä ja opittuja tapoja kokea sitä – musiikki sinänsä ei voinut sisältää tunnetilaa. Hänen näkemystään ei pidä ottaa turhan vakavasti, sillä Stravinsky jos kuka vaihtoi mielipidettään kuin tahtilajia. Vanhempana taiteenharjoittajana hän hyväksyi ainakin osittain mahdollisuuden rationaalisen ajattelun tuonpuoleisista, ajatuksista ja tunnelmista innoittuneista hengentuotteista – ainakin toisinaan. Kolmiosainen sinfonia (1945) on tästä malliesimerkki.

Continue reading

Johannes Brahms: pianokvartetto g-molli (sov. Schönberg)

Kun Schönberg teki Brahmsin g-molli-pianokvartetosta (1861) orkesterisovituksen (1937), hän jättäytyi menemästä vallankumouksellisille urille ja pitäytyi melko sovinnaisissa ratkaisuissa. Sen sijaan, että Schönberg olisi sörkkinyt brahmsilaista tyyliä tai pakottanut romanttista sävelkieltä nykyaikaiseen muottiinsa, hänen tarkoituksena oli noudattaa tarkasti 1860-lukulaisen musiikin sääntöjä. Niinpä Schönberg vain siirsi alkuperäiset nuotit orkesterille lisäämättä ainuttakaan omaansa joukkoon.

Continue reading

Johannes Brahms: viulukonsertto

Vaikka hänellä oli mahdollisuus säveltää suoraan aikansa juhlituimmalle viulistille ja hyvälle ystävälleen Joseph Joachimille minkälaisia temppuja tahansa, viulukonserton huomattavat solistiset vaikeudet palvelevat aina musiikkia ja taidetta taituruudeen sijaan. Solistin ego joutuukin etsimään pönkitystä syvältä pinnan alta. “Ei ole vaikea kirjoittaa nuotteja. Ylimääräisten nuottien pois jättäminen sen sijaan on”, kerrotaan Brahmsin sanoneen.

Continue reading

Johannes Brahms: kaksoiskonsertto

Kaksoiskonsertto oli Brahmsin yritys lämmittää jo vuosien ajan viilenneitä välejään Joachimiin. Kautta konserton Brahms vihjaa miesten yhteiseen historiaan. Hän esimerkiksi käyttää Joachimin motosta (F-A-E, Frei Aber Einsam, vapaa mutta yksinäinen) johdettua motiivia A-E-F ja nyökkää vienosti Viottin viulukonserttoon nro 22, jota herrat ihailivat suuresti. Finaalirondokin on brahmsilainen tanssityylinnäyte Unkarista, Joachimin kotimaasta. Viulun ja sellon yhteispelin voi syystäkin kuulla toverillisena kilvoitteluna, jossa kumpikaan ei vie toiselta huomiota.

Continue reading

Johannes Brahms: pianokonsertto nro 1

Pianokonsertto op. 15 oli Brahmsin ensimmäinen yritys säveltää orkesterille, ja se kävi läpi monta muodonmuutosta ennen valmistumistaan. Ensin siitä piti tulla suuri sinfonia, mutta lajityypin osoittauduttua vielä kokemattomalle Brahmsille liian vaikeaksi hän teki siitä sonaatin kahdelle pianolle. Sekään ei tyydyttänyt. Vasta ystäviensä Joseph Joachimin ja Julius Otto Grimmin avulla hänen onnistui muokata orkesteriosuudesta pianolle sopiva kumppani vuoden 1859 Hannoverin kantaesitystä varten. Mönkäänhän sekin meni.

Continue reading

Johannes Brahms: pianokonsertto nro 2

Toinen pianokonsertto edustaa säveltäjän paksuinta orkesterisointia ja suurinta muotoa, raskainta sinfonisuutta ja pianistisen staminan äärilaitaa. Tässä musiikissa kuuluvat ne samat piirteet, jotka käyvät ilmi jo pelkällä vilkaisulla Brahmsin kuuluisaan muotokuvaan. Paksu mies partaansa kätkettynä, hiukset sekaisin sinne tänne sojottaen – vakava naama kuin kivestä veistetty.

Continue reading

Johannes Brahms: sinfonia nro 4

Aina itsekriittinen Brahms oli kysynyt tuttaviltaan mielipidettä vasta valmistuneesta neljännestä sinfoniastaan, ja vastaus oli poikkeuksetta torjuva. Sen tiheä tekstuuri ja yksityiskohtien paljous oli yksinkertaisesti liian vaikean oloista musiikkia eikä sen äärellä voinut lepuuttaa aivojaan. Kuultuaan sinfonian ensimmäisen osan pianolla nelikätisesti soitettuna kriitikko Eduard Hanslick lausui: ”Tuntuu siltä, kuin olisin saanut turpiini kahdelta poikkeuksellisen älykkäältä ihmiseltä”. Brahmsin johtama kantaesitys lokakuussa 1885 otettiin kuitenkin innostuneesti vastaan.

Continue reading

Johannes Brahms: sinfonia nro 3

Kolmas sinfonia on Brahmsin neljästä sinfoniasta lyhin, muodoltaan kompaktein sekä osien ja teemojen suhteiltaan yhtenäisin teos. Vain vähän liioitellusti voisi sanoa koko sinfonian löytyvän ensimmäisen osan neljästä ensimmäisestä tahdista, jossa Brahms julistaa ensin poikamiehen mottonsa F-As-F (frei aber froh – vapaa, mutta onnellinen) ja jatkaa Schumannin Reiniläisestä sinfoniasta lainaamallaan pääteemalla. Vain muutaman tahdin alkutiivisteestä muodostuu Brahmsin mestarillisen kehittelyn taidonnäyte, puolituntinen kokonaisuus, jossa kaikki liittyy kaikkeen. Clara Schumannin sanoin: ”teos on kuin yksi sydämenlyönti”.

Continue reading

Johannes Brahms: sinfonia nro 2

Toinen sinfonia hengittää niin raikasta ja seesteistä ilmaa verrattuna mihinkään aikaisempaan, että Brahms yltyi jopa laskemaan leikkiä kustantajansa Fritz Simrockin kustannuksella. ”Sinfoniani on niin surumielinen, ettet tule kestämään sitä. En ole koskaan säveltänyt mitään niin surullista. Partituuri on julkaistava suruväreissä.” Melkoinen lausunto mieheltä, jonka kynästä oli lähtenyt sellaiset melankolian manifestit kuin Saksalainen sielunmessu (1968) ja Alttorapsodia (1870).

Continue reading

Johannes Brahms: sinfonia nro 1

C-molli-sinfonia on täynnä patoutunutta tragiikkaa ja Brahmsille tyypillistä teemojen kehittelyn perinpohjaisuutta, arkkisaksalaiseen tapaan. Raskas, miltei väkivaltainen ja patoutunut ensimmäinen osa nyökkää Beethovenin suuntaan mm. ”kohtalorytmillä”.

Continue reading

Benjamin Britten: Sinfonia da Requiem

Vaikka Britten oli periaatteellinen pasifisti eikä katsonut hyvällä Japanin sotimista Kiinassa, oli hän sen verran herrasmies, että hänen tarkoituksensa tuskin oli loukata japanilaisia isäntiä. Todennäköisesti hän oli jo ennen tilauksen saamistaan säveltämässä surumusiikkia vanhempiensa ja sotaan hautautuvan Euroopan muistolle, kun tieto japanilaisten toiveesta saapui eikä suunnitelmia ollut aikaa enää muuttaa.

Continue reading

Leonard Bernstein: Sinfoninen sarja elokuvasta Alaston satama

Sinfoninen sarja Alastomasta satamasta (1955) etenee melkolailla rinnakkain elokuvan tapahtumien kanssa. Teos on pohjimmiltaan viisiosainen episodisävellys, mutta se hahmottuu kuin yhtenäisenä sinfonisena runona, jossa on selvä alku, keskikohta ja loppu. Usein toistuva käyrätorven kutsuteema vie heti alussa kuulijat Hobokenin satamaan, jossa järjestäytynyt rikollisuus pitää satamatyöläisiä veren tahrimassa kourassaan. Rakkauden voima nostattaa muutoksen tuulet ja lopussa hyvän puolella taistellut sankari saa astella kaikkensa antaneena kohti horisonttia.

Continue reading

Leonard Bernstein: Chichester Psalms

Chichester Psalmsista tuli sapattivuoden suurin ja kaunein hedelmä. Bernsteinin edellinen suurteoksensa, juutalaisten kuoleman koittaessa lausuttavalle kaddish-rukoukselle perustuva sinfonia nro 3, antoi odottaa jotain samantapaista, toivotonta ja painostavaa elegiaa, mutta Bernstein yllättikin täysin vastakohtaisella aiheella. Chichester Psalms liikkuu lähes yksinomaan auvon tunnelmissa, jopa musikaalimaisilla tehoilla liihottelevissa ruusuisen elämän ylistyksissä.

Continue reading

Igor Stravinsky: Kevätuhri

Mikä mahtoi provosoida yleisön mekkaloimaan niin voimakkaasti, että Kevätuhrin ensi-illasta tuli ikimuistoinen? Pariisilaiset ovat toki rähinöintiin taipuvaisia, mutta oliko sekasortoon todella syynä sittenkään liian moderni musiikki ja loukkaava koreografia? Varmuutta ei koskaan saada, mutta ainakin tarina väkivaltaisesta mellakasta on runsaasti liioiteltu.

Continue reading

Ludwig van Beethoven: sinfonia nro 4

Samoihin aikoihin Eroican kanssa valmistunut Beethovenin neljäs sinfonia (1806) kuuluu syntykauteensa enemmän ajallisesti kuin tyylillisesti, ja eräs aikalaiskriitikko epäilikin Beethovenin ottaneen neljännessään vain sivuaskelen kehityksensä poluilla. Oikeinpa arveli. Jo vuoden kuluttua neljännen jälkeen ilmestyi myrskyisä viides sinfonia, Kohtalosinfonia.

Continue reading

Joseph Haydn: sinfonia nro 103, “Rummunpäristys”

Sinfonia Es-duuri nro 103 (1795), lisänimeltään Rummunpäristys, on tyypillistä Haydnia yksityiskohtien ylitsepursuavalla runsaudellaan ja vitsikkäillä käänteillään. Kaikkia partituuriin kirjattuja älynväläyksiä ei voi eikä ole tarkoituskaan kuulla. Huomattavin, joskin varmasti vähäpätöisimpiin kuuluva haydnismi on sinfonialle nimen antanut rummunpäristys, joka syötti aikalaisyleisölle täysannoksen shokkihoitoa jo avaustahdeissa.

Continue reading

Joseph Haydn: sinfonia nro 94, “Rummunisku”

Kokonaisuudessaan kekseliään sinfonian musiikillisesti merkityksettömin ominaisuus lienee se rummunisku, jonka mukaan teos on nimetty. Paukahdukselle on kaksi selitystä: Ensimmäinen, epäuskottavampi joskin mielenkiintoisempi, tarina liittyy lontoolaisyleisön juhlinnan uuvuttamiin kuuntelutottumuksiin. Haydn halusi yksinkertaisesti säpsäyttää nuokkuvan yleisön hereille, jotta musiikista edes osa menisi perille.

Continue reading

W.A. Mozart: Rondo D-duuri k. 485

Rondo D-duuri K 485 valmistui tammikuussa 1786, mutta sitä ei julkaistu Mozartin elinaikana. Kaikki rondon teemat on yhdistettävissä ensimmäisen teeman motiiveihin, joista tunnistettavin on laskeva kulku rytmikkäällä ”skottilaisella napsulla”. Sama skottilaisaihe löytyy Mozartin vain muutamaa viikkoa aiemmin säveltämän g-molli pianokvarteton finaalista sekä varhaisista jousikvartetoista K. 169 ja K. 173.

Continue reading

Felix Mendelssohn: fantasia fis-molli (”Sonata ecossaise”)

Koska Mendelssohn julkaisi teoksen vasta vuonna 1834 ja poisti sen nimestä kaikki maantieteelliset viittaukset, jää sen skottilaisuus vain hatarien ja osin teennäistenkin mielleyhtymien varaan. Sehän ei ole ennenkään estänyt spekulointia: kenties alun murtosoinnut nyökkäävät Ossian-bardin lyyransoittoon, ehkä keskiosassa kuuluu peruja skottilaisista kansantansseista. Energinen finaali ennakoinee joka tapauksessa Skottilaisen sinfonian ponnekasta loppuhuipennusta.

Continue reading

Charles Ives: Concord-sonaatti

Sonaatin neljä osaa ovat saaneet nimensä Ivesin ihailemista transsendentalisteista, jotka kaikki asuivat Concordin kaupungissa, Massachusettsissa, Ivesin kotiosavaltiossa. He olivat kirjailijat Ralph Waldo Emerson, Nathaniel Hawthorne, Bronson Alcott ja Louisa May Alcott sekä Henry David Thoreau, joiden teoksissa korostui luonnon ja ihmisen välinen suhde.

Continue reading

Nikolai Medtner: Sonata Reminiscenza

Medtnerin kymmenes pianosonaatti, yksiosainen Sonata Reminiscenza (Muistumallinen sonaatti) nro 1 op. 38 (1918–1920) sisältää sekä otsikkotason vihjeen teoksen tunnelmasta että sen asemasta osana suurempaa kokonaisuutta. Ohjelmallinen se ei ole, mutta kehotus mielikuvituksen käyttämiseen on kiistaton. Vaikka sonaattia esitetään usein itsenäisenä kappaleenaan, se on samalla op. 38 “Unohdettujen sävelien” avausteos, johon jokainen sarjan kymmenestä kappaleesta viittaa kuin muistellen omiaa juuriaan.

Continue reading

Frédéric Chopin: Balladi nro 3 As-duuri

Kertomuksiin viittaavasta tyylilajistaan huolimatta mys Chopinin neljä balladia jättävät taustatarinansa yksin kuulijoiden keksittäväksi. Kahdesta aiemmasta, synkästä ja dramaattisesta balladista poiketen kolmas balladi As-duurissa (1841) on luonteeltaan toiveikas muutamasta myrskyisistä taitteistaan huolimatta, mutta tähänkin teokseen on helppo kuvitella dramaturgisia juonenkäänteitä.

Continue reading

Sergei Prokofjev: pianosonaatti nro 3

Nuori jukuripää Sergei Prokofjev (1891–1953) oli jo osoittamassa rauhoittumisen merkkejä ja hakeutumassa kohti uusyksinkertaisia ja jälkiromanttisia ihanteita, kun hän vuonna 1917 sävelsi kolmannen ja neljännen pianosonaattinsa. Niissä ei ole piiruakaan pehmeyttä, ja ne perustuvatkin kymmenen vuotta vanhoihin luonnostelmiin – aikaan, jolloin tarkoituksellinen provosointi oli Prokofjevin tärkeimpiä motivaattoreita.

Continue reading

Maurice Ravel: Miroirs pianolle

“Mikään ei ole niin inhottavaa kuin musiikki ilman piilomerkityksiä” Ravel lainasi Frédéric Chopinia vuonna 1910 kirjoittamassaan esseessä, jossa hän tunnustaa pohjattoman rakkautensa Chopinin musiikkiin. Miroirsissa ei silti ole kyse taiteilijan henkilökohtaisista tunnetiloista kuten edellisten sukupolvien romantikoilla, vaan se pyrkii kuvailemaan lähes objektiivista näkymää, mutta säveltäjän omien silmien läpi katsottuna.

Continue reading

Ludwig van Beethoven: pianosonaatti nro 21 “Waldstein”

Beethovenin tukijan, kreivi Waldsteinin mukaan nimetyssä teoksessa säveltäjä näyttäytyy siihen astisista sonaateistaan ehkä kaikista virtuoosisimmillaan. Syy on simppeli: sitä ennen Beethovenilla tai kellään muullakaan ei ollut käytössään sellaista soitinta, joka olisi edes mahdollistanut Waldstein-sonaatin kaltaiset juoksut ja repetitiot. Beethovenin luonnoskirjasta löytyneet merkinnät viittaavat hänen tutkineen erilaisia sormiharjoituksia sonaattia säveltäessään, ja lisäksi hänen uusi Erard-flyygelinsä mahdollisti aiempaa suuremman äänialan ja mielikuvituksellisemman sormityön.

Continue reading

W.A. Mozart: divertimento K. 136

Kolme divertimentoa valmistuivat todennäköisesti syksyllä 1772 samaan aikaan Milanoon tilatun vakavan oopperan Lucio Sillan kanssa. Tuolloin vasta 16-vuotias Mozart työskenteli Salzburgissa hankalana esimiehenä tunnetun piispa Colloredon orkesterin konserttimestarina ja anoi konserttimatkojaan varten lomia aina kuin mahdollista.

Continue reading

Ludwig van Beethoven: kvintetto pianolle ja puhaltimille op. 16

Es-duurikvintettoa pianolle ja puhaltimille op. 16 olisi tuskin syntynyt ilman Mozartin 12 vuotta aiemmin näyttämää esimerkkiä. Kun Beethoven pianokvintettoa vuonna 1796, Mozartin kvintettoa ei oltu vielä julkaistu painettuna, mutta hän oli todennäköisesti Prahassa käydessään saanut käsiinsä Mozartin alkuperäisen partituurin ja inspiroitunut siitä niin, että mallinsi oman kvintettonsa täsmällisesti Mozartin mukaiseksi: Sen kolmiosainen muoto, sama sävellaji ja ensiosan pitkä johdanto eivät voi olla sattumalta niin yhteneväiset.

Continue reading

Ralph Vaughan Williams: pianokvintetto

Pianokvintetossa Vaughan Williams sekoittaa brahmsilaista jyhkeyttä omaan, englantilaiseen koruttomuuteensa niin, että jokainen teoksen kolmesta osasta tuntuu kohoavan omasta maaperästään. Juurevuutta sointiin tuo poikkeava kokoonpano, jossa kakkosviulu on vaihdettu kontrabassoon samaan tapaan kuin Franz Schubertin forellikvintetossa.

Continue reading

Crumb, George: Black Angels – Kolmetoista kuvaa pimeästä maasta

k Angels heittää varjon kaiken toivon ylle viimeisteltyyn muotoon valetulla kokonaisuudella, jossa sotatematiikan läsnäolokin on vain mielikuvitusta ruokkiva lisäteho, yläkategoria. Crumbin käyttämät lainamelodiat musiikin historiasta, uudenlaiset soittotekniikat, soittajien huudahdukset ja tam-gongin pauke siirtävät kvartetin käsitettä kauas lähtökohdistaan – osien nimetkin viittaavat ruumiin ja hengen meno-paluumatkaan rajojen tuolle puolen.

Continue reading

Britten, Benjamin: Jousikvartetto C-duuri op. 36

Toisen jousikvarteton taustalla on englantilaisen musiikin isänä pidetyn Henry Purcellin kuoleman 250-vuotisjuhlallisuudet, joita varten Britten sävelsi kvarteton lisäksi myös Holy Sonnets of John Donne -laulusarjan sekä Purcell-muunnelmat The Young Person’s Guide to the Orchestra. Toinen jousikvartetto on kolmikosta silti vähiten purcellilainen ja kaikkea muuta kuin pastissimainen aikamatka barokin ajan Englantiin 1900-luvun harmonioilla höystettynä.

Continue reading