Joseph Haydn: sinfonia nro 94, “Rummunisku”

Kun Joseph Haydn (1732–1809) ohjattiin ulos wieniläisestä poikakuorosta äänenmurroksen yllätettyä vuonna 1749, hänen säveltäjän ja muusikon uransa hidas nousukiito alkoi. Vaikka hän teki pitkän päivätyön ruhtinas Esterházyn hovikapellimestarina, se ei estänyt tilaustöiden toimittamista ympäri Eurooppaa laajemmalle kuulijakunnalle. Niinpä kun Esterházyn palatsissa valta siirtyi nuoremmalle polvelle vuonna 1790 ja taiteisiin törsääminen Wienissä loppui, oli Haydnilla laaja tukiverkosto odottamassa. 

Pian potkujensa jälkeen Haydn sai kutsun Lontooseen, mitä varten hän sävelsi kuusi sinfoniaa, (nrot 93–98) ja kahta vuotta myöhemmin seurannutta uutta matkaansa varten toiset kuusi (99–104). Näissä sinfonioissa Haydn käyttää rohkeasti kieltä poskella ja leikittelee musiikilla, mistä oli kymmenien vuosien aikana jo muodostunut hänen tavaramerkkinsä. Historian valossa tarkasteltuna Haydnin vapautuminen virasta merkitsi entistäkin kekseliäämpiä ja suurimuotoisempia sävellyksiä, jotka ovat kestäneet ehkä kaikkein parhaiten ajan kulutusta.

Ensimmäinen osa Adagio Cantabile – Vivace Assai intoutuu lempeästä johdannosta juoksevaksi reippailuksi. Andante muuntelee tutun lapsekasta kansanlaulua, joka johtaa arvokkaasti keinahtelevaan Menuettiin. Finaaliosan Allegro molton virtuoosinen, vikkelä virtaus on jopa Haydnin asteikolla kevyesti liihotteleva loppuhuipennus.

Kokonaisuudessaan kekseliään sinfonian musiikillisesti merkityksettömin ominaisuus lienee se rummunisku, jonka mukaan teos on nimetty. Paukahdukselle on kaksi selitystä: Ensimmäinen, epäuskottavampi joskin mielenkiintoisempi, tarina liittyy lontoolaisyleisön juhlinnan uuvuttamiin kuuntelutottumuksiin. Haydn halusi yksinkertaisesti säpsäyttää nuokkuvan yleisön hereille, jotta musiikista edes osa menisi perille. Toinen ja todennäköisempi syy on se, että Haydn halusi erottautua samaan aikaan Lontoossa ihastuttaneen Ignaz Pleyelin sinfonioista omituisella lisäyksellä keskellä rauhallisinta suvantoa. Englanniksi sinfonia tunnetaankin nimellä ”Yllätys”, ja sitä kunnioittaen on parempi olla paljastamatta äkkipaukahduksen tarkkaa sijaintia. 

Teosesittely on muokattu alunperin Helsingin kaupunginorkesterille tekemästäni tekstistä.

Jos artikkeli herätti tunteita, kuten iloa, katkeruutta, ihmetystä, silmitöntä raivoa tai vaikka totaalista tyhjyyttä... arvostan suuresti, että jaat sen ystävillesikin!

Kommentit

Kommentit

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *