Viisi ohjetta, joita noudattamalla voit onnistua kriitikkona

Olen kouluttanut kriitikoksi haluavia tai kritiikin tekemisistä kiinnostuneita blogini lukijoita aiemmin julkaisemalla malliesimerkin tylsästä ja kaavamaisesta kritiikistä sekä 10 käskyä, joita noudattamalla kriitikko välttää suurimmat sudenkuopat. Olen muistellut myös Seppo Heikinheimoa, joka viilsi ja viihdytti. Jatkan sarjaani viisikohtaisella listalla, jonka luettuasi tiedät ainakin sen, miten minä olen aikoinani valmistautunut kirjoittamaan konserttiarvioita. Etenkin nro 2 kannattaa painaa mieleen.

Continue reading

Pjotr Tšaikovski: sinfonia nro 5

Viides sinfonia ei syntynyt helpolla, eikä Tšaikovski koskaan päättänyt oliko hän siihen tyytyväinen vai ei. Kymmenet kirjeet kesältä 1888 todistavat Tšaikovskin kamppailleen inspiraation ja itsekritiikin kaltevilla pinnoilla muodostaen sinfoniaansa tasavertaisen, on-off-tyylisen viha-rakkaussuhteen: ”Tuskin huonompi kuin edeltäjänsä”, ”rakastan sitä jälleen”, ”ehkä sittenkin epäonnistunut…”

Continue reading

Hans Werner Henze: Erlkönig, orkesterifantasia

Henzen musiikista löytää kolmisointuja, jopa selviä melodioita, eivätkä änkyrämodernistit katsoneet hyvällä Henzen innostusta sinfoniamuotoon, menneisyyden mädättämään hapatukseen. Kerrankin säveltäjä Luigi Nono paiskasi illallislautasensa säpäleiksi kuultuaan jonkun vain mainitsevan Henzen oopperan Prinz von Homburg. Sen musiikki kun ei ollut tarpeeksi kaoottista.

Continue reading

Luciano Berio: Folk Songs

Berion musiikkia värittää hänen filosofiansa, jossa ihminen on aina sidottu yleiseen ja yksilölliseen menneisyyteen: elämä on täynnä viittauksia ja päällekkäin lomittuvia mielleyhtymiä, joissa mennyt aika kommentoi nyt-hetkeä. Paras esimerkki tästä on Sinfonia, mutta myös hänen tuoreelle ex-vaimolleen Cathy Berberianille säveltämänsä Folk Songs (1964/1973) tulkitsee vanhoja kansallisia elementtejä modernilla kierteellä.

Continue reading

Clara Schumann: pianokonsertto a-mollissa op. 7

Clara Schumannin pianokonsertto lienee hänen esitetyin ja monessa suhteessa onnistunein teoksensa. Se on hänen varhaisimpia sävellyksiään, ja tyyliltään se edustaa ajalleen tyypillistä bravuurikonserttoa, jossa sankarinviitta lankeaa yksinomaan pianistin harteille orkesterin ottaessa kohteliaan kannustajan roolin.

Continue reading