Hans Werner Henze: Erlkönig, orkesterifantasia

Saksalaisen Hans Werner Henzen  (1926–2012) tuotannon laajuudelle vetää vertoja vain hänen teoksistaan saamansa palkinnot ja tunnustukset. Hänen opuslistaansa kuuluu noin 15 balettia, 10 sinfoniaa, nelisenkymmentä oopperaa ja musiikkiteatteria, kymmeniä lauluja, oratorioita, sooloteoksia, konserttoja, kuorokappaleita, joiden tyylillinen monipuolisuus vastaa eurooppalaisia, nopeasti pitkin vuosisataa muuttuneita kauneusarvoja. Henzen musiikissa on usein humanistinen ja kantaaottava pohjavire, johon hän kasvoi nuorena seuratessaan natsien näivettämän kulttuurin köyhtymistä. “Jos musiikki olisi osa ihmisen jokapäiväistä elämää, kuten pitäisi, maailmassa olisi varmasti vähemmän vihamielisyyttä ja enemmän tasa-arvoa ja rakkautta; sillä musiikilla voi lisätä viestintää ja ymmärrystä, sovinnollisuutta.” 

Vaikka Henze kuului Darmstadtin kesäkurssien varhaisiin aktiiveihin, hän ei koskaan vannonut uskollisuutta millekään koulukunnalle. Hänen musiikistaan löytää kolmisointuja, jopa selviä melodioita, eivätkä änkyrämodernistit katsoneet hyvällä Henzen innostusta sinfoniamuotoon, menneisyyden mädättämään hapatukseen. Kerrankin säveltäjä Luigi Nono paiskasi illallislautasensa säpäleiksi kuultuaan jonkun vain mainitsevan Henzen oopperan Prinz von Homburg. Sen musiikki kun ei ollut tarpeeksi kaoottista. “On siinäkin syy. Sitä yrittää joka päivä panna paperille jotain järkevää sanottavaa, ja sitten joku tulee ja väittää, ettei se ole riittävän kaoottista”, Henze kommentoi.

Orkesterifantasia Erlkönig Goethen runon ja Schubertin op.1:n mukaan on osa balettia Le fils de l’air (Ilmojen poika, 1962/1996). Se toimii hyvin myös erillisenä konserttinumerona. Goethen monitulkintainen runo kuvaa isän ja pojan yöllistä ratsastusta halki myrskyn kohti kotiaan. Poika näkee pimeässä keijukaiskuninkaan, joka houkuttelee häntä mukaansa naisiin ja ikuisiin iloihin. Isä ei usko pojan näkyjä tämän pelonsekaisista vakuutteluista huolimatta. Kun he vihdoin saapuvat perille, isän käsissä lepäävä poika on kuollut. Musiikki on myrskyisää ja dramaattista, ja siellä täällä kuuluu etäisiä kaikuja Franz Schubertin kuuluisasta liedistä samaan runoon.

Teosesittely on muokattu alunperin Helsingin kaupunginorkesterille tekemästäni tekstistä.

En saa näiden tekstien julkaisemisesta rahaa, mutta näkyvyyttä kylläkin. Jos siis artikkeli herätti tunteita, kuten iloa, katkeruutta, ihmetystä, silmitöntä raivoa tai vaikka totaalista tyhjyyttä... arvostan suuresti, että jaat sen ystävillesikin. Jaettu tunne on kaksinkertainen tunne, ja minä saan näkyvyyttä ainakin tuplasti!

Kommentit

Kommentit

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.