Joseph Haydn: sinfonia nro 103, ”Rummunpäristys”

Joseph Haydnin (1732–1809) vakiopesti Esterházyn palatsin hovisäveltäjänä uudelleen arvioitiin vuonna 1790 vallan vaihduttua sukupolvelta toiselle. Kulurakenteita nykyaikaistettiin, henkilöstökustannuksia karsittiin eläkejärjestelyin ja etenkin kulttuurisektoriin kohdistui leikkauspainetta. Haydnin oli nyt etsittävä tilaajia myös palatsin ja Wienin ulkopuolelta. 

Jälkiviisaiden on helppo leikkiä ajatuksella, olisiko Haydnin merkitys wieniläisklassisena mestarina nykyisenkaltainen ilman pakollista reviirinlaajentamista erityisesti Lontooseen, jossa hänen taitonsa ja sitä myöten maineensa ottivat jättiloikan kohti musiikinhistorian Hall of Famea.

Musiikkipiirit Euroopassa olivat tietenkin kuulleet nimen, mutta suuren yleisön suosiota Haydnilla ei ollut kuin vasta vuosikymmeniä kuolemansa jälkeen – paitsi Englannissa. Lontoon-vuosinaan hän herätti laajaa huomiota, ja jo ensimmäisellä reissullaan vuonna 1791 hänet nimitettiin Oxfordin yliopiston kunniatohtoriksi. Maineteot seurasivat toisiaan, ja vielä nykyäänkin Haydnin myöhäisen tuotannon kahtatoista Lontoon-sinfoniaa (numerot 93–104) voidaan pitää hänen kehityskaarensa ja koko sinfonian vuosisadan huipentumana. Niissä pidäkkeetön hupiveikko-Haydn kohtaa arvokkaan ”Papa Haydnin” tasavertaisena keksijänä ja muodon mestarina. 

Sinfonia Es-duuri nro 103 (1795), lisänimeltään Rummunpäristys, on tyypillistä Haydnia yksityiskohtien ylitsepursuavalla runsaudellaan ja vitsikkäillä käänteillään. Kaikkia partituuriin kirjattuja älynväläyksiä ei voi eikä ole tarkoituskaan kuulla. Huomattavin, joskin varmasti vähäpätöisimpiin kuuluva haydnismi on sinfonialle nimen antanut rummunpäristys, joka syötti aikalaisyleisölle täysannoksen shokkihoitoa jo avaustahdeissa. 

Ensimmäisen osan Adagio-johdannon uhkaavaa vihan päivä -teemaa ja jännitteisiä purkauksia seuraa osoittelevan leikittelevä ja energinen Allegro con spirito. Hidas osa Andante muuntelee kahta itävaltalais-unkarilaista melodiaa mm. oikukkaaksi viulusooloksi ja puhaltimien kilvoitteluksi. Osa huipentuu voitokkaaseen marssimuunnelmaan jykevällä patarumpuvahvistuksella. Menuettossa arvokasta tanssitunnelmaa härnäävät kaikuefektit. Poikkeuksellisen korkealentoinen Finaali Allegro con spirito alkaa ylväällä käyrätorvi-ilmoituksella, jonka päälle jouset virittävät rajattomaksi repeävän riemutunnelman.

Teosesittely on muokattu alunperin Helsingin kaupunginorkesterille kirjoittamastani tekstistä.

En saa näiden tekstien julkaisemisesta rahaa, mutta näkyvyyttä kylläkin. Jos siis artikkeli herätti tunteita, kuten iloa, katkeruutta, ihmetystä, silmitöntä raivoa tai vaikka totaalista tyhjyyttä... arvostan suuresti, että jaat sen ystävillesikin. Jaettu tunne on kaksinkertainen tunne, ja minä saan näkyvyyttä ainakin tuplasti!

Kommentit

Kommentit

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *