Englantilaista Ralph Vaughan Williamsia (1872–1958) on pidetty poikkeuksellisen myöhäsyntyisenä säveltäjänä, mistä voi syyttää vain hänen tarpeettoman kovaa itsekritiikkiään. Ennen kuin hän uskalsi nimittää itseään säveltäjäksi, hän ehti haalia oppia sekä Trinity Collegessa, Royal College of Musicissa että Cambridgessä sekä ottaa tunteja itseltään Maurice Ravelilta. Valmistuminen kesti pitkälle yli kolmekymppiseksi. Tietenkin hän oli säveltänyt ja esityttänytkin varhaisempia teoksiaan, mutta koska ne eivät edustaneet hänen omaa, uudesti syntynyttä ääntään, hän päätti piilottaa, hävittää tai ainakin panna ne julkaisukieltoon. Monet Vaughan Williamsin varhaisimmista sävellyksistä ovat nähneet nykyaikaisen päivänvalon vasta viime vuosikymmeninä uuden Vaughan Williams -innostuksen myötä.
Kuten lähes kaikkia teoksiaan, myös pianokvintettoa Vaughan Williams sävelsi uutterasi ja kauan, ja senkin jälkeen hän paikkaili ja muokkasi sitä useaan otteeseen ennen kuin päästi sen yleisön kuultavaksi Lontoon Aeolian Hallissa joulukuussa 1905. Lähivuosina sitä esitettiin useasti ympäri Englantia, todennäköisesti myös sovituksena jousiorkesterille ja pianolle, mutta jostain syystä vuonna 1918 Vaughan Williams pani teoksen lukkojen taakse ikuisiksi ajoiksi piiloon. Se kuultiin uudestaan vasta 81 vuotta myöhemmin ja julkaistiin hänen toisen vaimonsa Ursula Vaughan Williamsin avulla niinkin myöhään kuin vuonna 2002.
Pianokvintetossa Vaughan Williams sekoittaa brahmsilaista jyhkeyttä omaan, englantilaiseen koruttomuuteensa niin, että jokainen teoksen kolmesta osasta tuntuu kohoavan omasta maaperästään. Juurevuutta sointiin tuo poikkeava kokoonpano, jossa kakkosviulu on vaihdettu kontrabassoon samaan tapaan kuin Franz Schubertin forellikvintetossa. Ensimmäinen osa, Allegro con fuoco huokuu orkestraalista auktoriteettia. Toinen osa, vaughanwilliamsmaisesti laulava Andante pohjautuu hänen samoihin aikoihin säveltämäänsä Silent Noon -lauluun. Kolmas osa muuntelee kansanomaista teemaa, joka lähtee kuin pianon ja jousten sakraalina vuorolauluna kohti yhä syvempiä, jopa arvoituksellisia kerrostumia ennen lopun lyhyttä hetkeä, jossa teos saa päätöksensä brahmsilaisten voimien tunnossa.
Teosesittely on muokattu Sinfonia Lahdelle kirjoittamastani tekstistä vuodelta 2018.