Ludwig van Beethoven: kvintetto pianolle ja puhaltimille op. 16

Jokainen taidemuoto vaatii uudistuakseen rohkean tekijän, jonka mielikuvituksessa yhdistyvät syvä menneisyyden tuntemus ja siitä villiintyneet ideat, joita edellinen sukupolvi ei ollut tullut ajatelleeksi. Kyllähän musiikki oli kehittynyt jokaisesta aikakaudesta toiseen selvin harppauksin aikaisemminkin, mutta kun W.A. Mozart kuoli äkillisesti vuonna 1791, jotain suurta lähti liikkelle: uudet harmoniat ja muotojen tyylipiirteet alkoivat muuttua nopeasti klassismista kohti romantiikka. Suurin yksittäinen uudistaja oli Ludwig van Beethoven (1770–1827), joka 1800-luvun teokset olivat edellä aikaansa kunnes muutkin säveltäjät ymmärsivät hypätä uuden estetiikan kelkkaan.

Beethovenkin aloitti klassikkona, joka parikymppisenä Bonnista pysyvästi Wieniin muutettuaan kasvatti mainetaan etenkin pianovirtuoosina ja improvisoijana. Hän, kuten Mozart ja kaikki muutkin säveltäjät, keskittyi ajan hengen mukaisesti esittämään vain omia teoksiaan. Mozartin kuoltua Beethovenin soittotaidoille syntyi yhä huutavampi tarve, sillä Mozartin taituripianismilla hemmotellut wieniläiset olivat tottuneet kokemaan aina vain näyttävämpää musiikkia ja virtuoosisempia konsertteja – juuri sitä, mitä Beethoven pystyi tarjoamaan. Soittotaitonsa lisäksi Beethoven sai huomiota säveltämilleen sonaateille, konsertoilleen ja kamariteoksilleen koska esitti niitä itse, mutta melkein koko 1790-luvun ajan hän makseli säveltäjänä vielä oppivelkoja Mozartille. Toisinaan hän ei edes pyrkinyt peittelemään teostensa esikuvaa. Hän ei ollut vielä se romantikko, jonka dramaattiseen katseeseen tiivistyy koko aikakauden aate Napoleonin runtelemassa Euroopassa.

Es-duurikvintettoa pianolle ja puhaltimille op. 16 olisi tuskin syntynyt ilman Mozartin 12 vuotta aiemmin näyttämää esimerkkiä. Kun Beethoven alkoi säveltää pianokvintettoa vuonna 1796, Mozartin kvintettoa ei oltu vielä julkaistu painettuna. Beethoven oli todennäköisesti Prahassa käydessään saanut käsiinsä Mozartin alkuperäisen partituurin ja inspiroitunut siitä niin, että mallinsi oman kvintettonsa täsmällisesti Mozartin mukaiseksi: Sen kolmiosainen muoto, sama sävellaji ja ensiosan pitkä johdanto eivät voi olla sattumalta niin yhteneväiset. 

Tutkijat mielellään vähättelevätkin Beethovenin teosta vain Mozartin alkuperäisteoksen turvallisuushakuiseksi päivitykseksi, mutta se on akateemista puppua parhaimmillaan. Musiikissa kuuluu jo enteitä beethovenilaisesta voimankäytöstä, ja muutenkin se on mainettaan parempi teos. Sen taitavasti sommiteltu draamankaari pianon korostuneine soolopiirteineen antaa vaikutelman jopa konserttomaisista mittasuhteista. Kaikissa mozartilaisissa käänteissäänkin kvintetto näyttää ennusmerkkejä 1800-luvulla äänensä löytäneestä Beethovenista, jonka kuvia kumartelematon hahmo hyppää nuottiviivastolta nyrkit edellä kuulijan tajuntaan.

Teosesittely on muokattu Sinfonia Lahdelle kirjoittamastani tekstistä vuodelta 2018.

Jos artikkeli herätti tunteita, kuten iloa, katkeruutta, ihmetystä, silmitöntä raivoa tai vaikka totaalista tyhjyyttä... arvostan suuresti, että jaat sen ystävillesikin!

Kommentit

Kommentit

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *