Skotlanti ja sen musiikki veti puoleensa niin Beethovenia, Chopinia, Schumannia, Schubertia ja Brahmsia, mutta ennen kaikkea Felix Mendelssohnia (1809–1847), jonka matka Edinburghiin ja Mull-saarille vuonna 1829 tuotti musiikinhistorialle suuren Skottilaisen sinfonian sekä konserttialkusoiton Hebridit. Mendelssohn oli muun Euroopan tavoin päässyt jyvälle skotlantilaisuudesta Sir Walter Scottin runojen sekä James Macphersonin sepittämän Ossian-taruston kautta.
Ensimmäiset viitteet fis-molli-fantasian luonnoksista löytyvät jo matkaa edeltävältä vuodelta 1828 nimellä Sonata ecossaise (skottilainen sonaatti), mutta täyttä varmuutta teoksen lopullisesta syntyajankohdasta ei ole. Koska Mendelssohn julkaisi teoksen vasta vuonna 1834 ja poisti sen nimestä kaikki maantieteelliset viittaukset, jää sen skottilaisuus vain hatarien ja osin teennäistenkin mielleyhtymien varaan. Sehän ei ole ennenkään estänyt spekulointia: kenties alun murtosoinnut nyökkäävät Ossian-bardin lyyransoittoon, ehkä keskiosassa kuuluu peruja skottilaisista kansantansseista. Energinen finaali ennakoinee joka tapauksessa Skottilaisen sinfonian ponnekasta loppuhuipennusta.
Luonnollisempi, vähemmän mututuntumainen yhteys löytyy Skotlannin sijaan Beethovenin Kuutamosonaatista (”quasi una fantasia”), joka on ilmiselvästi ollut Mendelssohnin mallina. Hidas ensimmäinen osa tunnelmoi pedaalia säästämättä, toinen osa on duuripitoinen tanssi, ja finaalissa intensiteetti kasvaa lopulta virtuoosisiin mollijuoksutuksiin ja dramaattisiin päätösiskuihin.
Teosesittely on muokattu alunperin Mäntän musiikkijuhlille tekemästäni tekstistä.