Johannes Brahms: sinfonia nro 2

Johannes Brahmsin (1833–1897) sinfonikontaival muuttui tarpeettoman tahmeaksi Robert Schumannin julkaistua musiikkilehdessään varmasti hyvää tarkoittavan ylistysartikkelin 20-vuotiaasta säveltäjälupauksesta. Siinä hän ennusti, että Brahmsilta oli lupa odottaa itse Beethovenin veroisia mainetekoja. Jo valmiiksi itsekritiikissä piehtaroinut Brahms koki nyt velvollisuudekseen täyttää kollegojen ja yleisön korkeat odotukset. Taivaisiin nostettua tähtäintä oli mahdotonta saavuttaa. Selässään painaneista ”jättiläisen askelista” puhunut Brahms kulutti kaksi vuosikymmentä luonnostelun, korjailun ja kaiken muun työn merkeissä ennen kuin hän sai puserrettua ensimmäisen sinfoniansa ulos vuonna 1876. Kun tulvaportit oli vihdoin kammettu auki, syntyi toinen sinfonia op. 73 D-duurissa heti seuraavan kesän aikana.

Siinä missä ensimmäisen sinfonian jokaisesta tahdista huokuu luomisentuska ja odotuksia kohtaan käyty kamppailu Beethovenin rusentaessa hartioita, on toinen sinfonia kuin kevyen elämän korkeaveisu. On ilmeistä, että sinfoniaa tehdessään Brahmsin inspiraatiota ruokkivat Itävallan Pörtschachin Wörtherseen järvimaisemat, jotka hänen kesäasumuksestaan avautuivat. Seuraavana kesänä syntyi samasta näkymästä ammentanut viulukonsertto, niinikään D-duurissa.

Toinen sinfonia hengittää niin raikasta ja seesteistä ilmaa verrattuna mihinkään aikaisempaan, että Brahms yltyi jopa laskemaan leikkiä kustantajansa Fritz Simrockin kustannuksella. ”Sinfoniani on niin surumielinen, ettet tule kestämään sitä. En ole koskaan säveltänyt mitään niin surullista. Partituuri on julkaistava suruväreissä.” Melkoinen lausunto mieheltä, jonka kynästä oli lähtenyt sellaiset melankolian manifestit kuin Saksalainen sielunmessu (1968) ja Alttorapsodia (1870).

Joulukuun 30. päivänä 1877 kantaesitetty toinen sinfonia sai hullaantuneen vastaanoton. Konsertin ylimääräisenä numerona esitettiin yleisön pyynnöstä sinfonian kolmas osa toistamiseen. Perinteiseen tapaan neljäosaista sinfoniaa on toisinaan kritisoitu etupainoiseksi; kaksi ensimmäistä osaa kun haukkaavat noin 30 minuuttia yhteensä 45-minuuttisesta teoksesta. Vaikka niin onkin, maalaistanssillinen kolmas osa ja juhlavaan loppunousuun huipentuva neljäs osa eivät voisi paremmin istua hartaan ensiosan ja kromatiikassaan hetkeksi vakavoituvaan toisen osan tunnelmiin.

Teosesittely on muokattu alunperin Helsingin kaupunginorkesterille tekemästäni tekstistä.

Jos artikkeli herätti tunteita, kuten iloa, katkeruutta, ihmetystä, silmitöntä raivoa tai vaikka totaalista tyhjyyttä... arvostan suuresti, että jaat sen ystävillesikin!

Kommentit

Kommentit

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *