Avainsana: Brahms

Aina itsekriittinen Brahms oli kysynyt tuttaviltaan mielipidettä vasta valmistuneesta neljännestä sinfoniastaan, ja vastaus oli poikkeuksetta torjuva. Sen tiheä tekstuuri ja yksityiskohtien paljous oli yksinkertaisesti liian vaikean oloista musiikkia eikä sen äärellä voinut lepuuttaa aivojaan. Kuultuaan sinfonian ensimmäisen osan pianolla nelikätisesti soitettuna kriitikko Eduard Hanslick lausui: ”Tuntuu siltä, kuin olisin saanut turpiini kahdelta poikkeuksellisen älykkäältä ihmiseltä”. Brahmsin johtama kantaesitys lokakuussa 1885 otettiin kuitenkin innostuneesti vastaan.

Kolmas sinfonia on Brahmsin neljästä sinfoniasta lyhin, muodoltaan kompaktein sekä osien ja teemojen suhteiltaan yhtenäisin teos. Vain vähän liioitellusti voisi sanoa koko sinfonian löytyvän ensimmäisen osan neljästä ensimmäisestä tahdista, jossa Brahms julistaa ensin poikamiehen mottonsa F-As-F (frei aber froh – vapaa, mutta onnellinen) ja jatkaa Schumannin Reiniläisestä sinfoniasta lainaamallaan pääteemalla. Vain muutaman tahdin alkutiivisteestä muodostuu Brahmsin mestarillisen kehittelyn taidonnäyte, puolituntinen kokonaisuus, jossa kaikki liittyy kaikkeen. Clara Schumannin sanoin: ”teos on kuin yksi sydämenlyönti”.

Toinen sinfonia hengittää niin raikasta ja seesteistä ilmaa verrattuna mihinkään aikaisempaan, että Brahms yltyi jopa laskemaan leikkiä kustantajansa Fritz Simrockin kustannuksella. ”Sinfoniani on niin surumielinen, ettet tule kestämään sitä. En ole koskaan säveltänyt mitään niin surullista. Partituuri on julkaistava suruväreissä.” Melkoinen lausunto mieheltä, jonka kynästä oli lähtenyt sellaiset melankolian manifestit kuin Saksalainen sielunmessu (1968) ja Alttorapsodia (1870).

C-molli-sinfonia on täynnä patoutunutta tragiikkaa ja Brahmsille tyypillistä teemojen kehittelyn perinpohjaisuutta, arkkisaksalaiseen tapaan. Raskas, miltei väkivaltainen ja patoutunut ensimmäinen osa nyökkää Beethovenin suuntaan mm. ”kohtalorytmillä”.