Vastuu länsimaisen musiikin duuri-molli-järjestelmän lopullisesta murtamisesta usein sälytetään Arnold Schönbergille (1874–1951), joka omana aikanaan kuului avantgarden etulinjaan teeseillään kahdentoista sävelen tasavertaisesta käyttämisestä. Hänen ajatuksensa oli, että näin sävellettynä teokselle ei pääsisi muodostumaan sävellajin kaltaista peruspilaria. Schönberg, vaikka olikin vahvasti uudistusmielinen, ei silti koskaan kiistänyt olevansa osa pitkään jatkunutta säveltäjien ketjua ja esteettisen ajattelun kehitystä. ”Omaperäisyyteni johtuu siitä, että olen välittömästi imitoinut kaikkea hyvää, jota olen nähnyt”, hän tunnusti.
Johannes Brahms (1833–1897) oli sen sijaan elinaikanaan konservatiivisen kalkkiksen maineessa. Hän oli ikuinen vanhapoika ja Schönbergin nuoruusvuosien esikuva, jonka merkitys Schönbergille ei hälventynyt edes hänen uusien musiikinteoreettisten keksintöjensä myötä. Eräässä radioesseessään Schönberg kertoo oppineensa Brahmsilta kehittelyn taitoa, fraasien tiiviyttä, muodon joustavuutta ja taloudellista ideoiden monipuolisuutta. Silti Brahms edusti hänelle enemmän ”evoluutiota” kuin ”revoluutiota”.
Kun Schönberg teki Brahmsin g-molli-pianokvartetosta (1861) orkesterisovituksen (1937), hän jättäytyi menemästä vallankumouksellisille urille ja pitäytyi melko sovinnaisissa ratkaisuissa. Sen sijaan, että Schönberg olisi sörkkinyt brahmsilaista tyyliä tai pakottanut romanttista sävelkieltä nykyaikaiseen muottiinsa, hänen tarkoituksena oli noudattaa tarkasti 1860-lukulaisen musiikin sääntöjä. Niinpä Schönberg vain siirsi alkuperäiset nuotit orkesterille lisäämättä ainuttakaan omaansa joukkoon. Tarkoitusperiään hän selittää näin:
”Pidän teoksesta. Sitä soitetaan harvoin. Kun sitä soitetaan, sitä soitetaan huonosti, sillä mitä parempi pianisti, sitä kovemmin hän soittaa ja sitä huonommin jouset kuuluvat. Haluan kuulla kaiken kerralla, ja siinä olen onnistunut.”
Allegro on Brahmsin taidonnäyte minimaalisen idean maksimaalisesta tehokäytöstä. Alun asteleva motiivi kannattelee loppuun saakka pyöräyttäen myllystä aina uusia muotoja samoista aiheista. Yleensä toisena osana olevan menuetin tai scherzon paikalle Brahms sijoitti Intermezzon, jonka ikiliikkujamaisessa naputuskuviossa kuuluu eleganssista huolimatta häivähdys hermostuneisuutta. Lavean Andante con moton välijaksosta Schönberg kasvattaa vaskien, triangelin ja lautasten tahdittaman militaristisen marssin. Finaalin Rondo alla Zingaresen remakka vispaa jalkoja mustalaistyyliin, johon Schönberg lisää löylyä vapauttamalla lyömäsoittimetkin täyteen tanssiin.
Teosesittely on muokattu alunperin Helsingin kaupunginorkesterille tekemästäni tekstistä.