Benjamin Britten: Sinfonia da Requiem

Vuonna 1940 Japanin keisarisuku juhli valtansa 2600-vuotista historiaa. Juhlatilaisuuksien musiikkivastaavat olivat kääntyneet eurooppalaisten säveltäjien puoleen, mikä ei vielä suunnitteluvaiheessa ollut ongelma, sillä Japani ei ollut sotkeentunut toisen maailmansodan sotilasliittoihin eikä diplomaattisia suhteita säveltäjävalinnoissa tarvinnut miettiä. Juhlamusiikkia toimittivat mm. natsi-Saksan virallinen säveltä Richard Strauss, ranskalainen Jacques Ibért ja brittiläinen Benjamin Britten (1913–1976). 

Japanin tilauskirjeessä oli kuitenkin jotain outoa. Se oli välitetty Brittenille vain Britannian konsulaatin välityksellä, ilman allekirjoitusta, ilman tietoa tilaajasta. Vasta myöhemmin hänelle selvisi, kenelle ja mitä tilaisuutta varten hän oli säveltämässä. Syytä hämäräperäiselle menettelylle ei tiedetä, mutta avoimuudella olisi voitu nytkin välttää pari kiusallista kokemusta. Koska konsuleiden välityksellä käydyt keskustelut venyttivät sävellystyön aloittamista ja teoksen deadline läheni uhkaavasti, Brittenin oli pakko turvautua hätäratkaisuun. Hän keksi, että aloittamalleen Sinfonia da Requiemille olisi nyt oiva tilaisuus tulla esitetyksi ja samalla saisi kuumana käyneen tilauksen käsistään. Hän teki teoksen loppuun ja toimitti sen Japanille.

Teosta ei esitetty, vaan se torjuttiin ykskantaan syistä, jotka eivät koskaan ole täysin selvinneet. On selvää, että Sinfonia da Requiem on kaikkea muuta kuin riemukas juhlaylistys keisarisuvulle, ja sen kristilliset juuret paistavat kaikkialta läpi tavalla, joka todennäköisesti loukkasi tilaajan herkkiä tunteita.

Vaikka Britten oli periaatteellinen pasifisti eikä katsonut hyvällä Japanin sotimista Kiinassa, oli hän sen verran herrasmies, että hänen tarkoituksensa tuskin oli loukata japanilaisia isäntiä. Todennäköisesti hän oli jo ennen tilauksen saamistaan säveltämässä surumusiikkia vanhempiensa ja sotaan hautautuvan Euroopan muistoille, kun tieto japanilaisten toiveesta saapui eikä hänellä ollut aikaa tai tahtoa muuttaa suunnitelmiaan. Asiasta ei kuitenkaan tehty numeroa, vaan Requiem hyllytettiin vetoamalla liian kiireiseen aikatauluun, sillä vielä tässä vaiheessa diplomaattiset suhteet Japanin ja Britannian välillä haluttiin pitää lämpiminä. Palkkionsa Britten sai pitää.

Japanin reaktio oli lopulta onni onnettomuudessa, sillä Sinfonia da Requiemin kantaesitys siirtyi New Yorkin Carnegie Halliin maaliskuussa 1941 John Barbirollin johdolla. Esitys osoittautui triumfiksi, ja Bostonin-esityksen kapellimestari Sergei Koussevitzkykin ihastui siihen niin, että tilasi Britteniltä hänen tulevan läpimurtoteoksensa, oopperan Peter Grimes. Japanissa Sinfonia da Requiem kuultiin vasta vuonna 1956 Brittenin itsensä johtamana.

Britten itse kuvaili Sinfonia da Requiemia, kuten kaikkia teoksiaan, kylmällä analyyttisyydellä välttäen kaikkea patetiaa, joten kuulijoiden on turvauduttava omien tuntojensa tulkitsemiseen. Melankolisuus ja väkevyys eivät ole kaukaa haettuja tunnelmia. Vaikka Requiem on katoliseen perinteeseen kuuluvaa hautajaismusiikkia, sielunmessun kaavassa olisi ollut valinnanvaraa myös kuoleman positiivisia puolia kuvaaviin mielentiloihin; kaikkea ylistyslauluista toivonjulistuksiin. Brittenin mieli veti kuitenkin kohti ikävän ja menetyksen kuvauksia.

Mollivoittoiset kolme osaa soitetaan ilman taukoja. Lacrymosa avautuu teemoiltaan kompaktina ja vakaasti askeltavana surumarssina. Huilujen dominoima Dies irae kiihtyy kovatempoiseksi kalmantanssiksi. Päätösosa Requiem aeternam antaa duurivahvisteista rauhaa sille, joka ikuiselle levolle käy.

Teosesittely on muokattu alunperin Helsingin kaupunginorkesterille tekemästäni tekstistä.

En saa näiden tekstien julkaisemisesta rahaa, mutta näkyvyyttä kylläkin. Jos siis artikkeli herätti tunteita, kuten iloa, katkeruutta, ihmetystä, silmitöntä raivoa tai vaikka totaalista tyhjyyttä... arvostan suuresti, että jaat sen ystävillesikin. Jaettu tunne on kaksinkertainen tunne, ja minä saan näkyvyyttä ainakin tuplasti!

Kommentit

Kommentit

One comment

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.