Crumb, George: Black Angels – Kolmetoista kuvaa pimeästä maasta

”Asiat kääntyivät päälaelleen. Ilmassa oli kauheita asioita… he löysivät tiensä mustien enkeleiden luokse.” – George Crumb.

Pessimismi, toivottomuus ja ihmisen sokeus pahuudelleen lienevät George Crumbin (s. 1929) päällimmäiset tunnelmat hänen säveltäessään jousikvartettoa Black Angels.  Teos on pahaa enteilevästi päivätty perjantaina 13. maaliskuuta 1970, Vietnamin sodan verisimpiin aikoihin, joita pasifistiksi tunnustautunut Crumb vastusti lukemattomien muiden säveltäjien ja muusikoiden tavoin. Televisiossa näytetyn kauhukuvaston, sodan saatanallisuuden ja Black Angelsissa kuuluvien kuolonaiheiden vyöry on Crumbin  kuvaus Vietnamin sodasta. 

Black Angels heittää varjon kaiken toivon ylle viimeisteltyyn muotoon valetulla kokonaisuudella, jossa sotatematiikan läsnäolokin on vain mielikuvitusta ruokkiva lisäteho, yläkategoria. Crumbin käyttämät lainamelodiat musiikin historiasta, uudenlaiset soittotekniikat, soittajien huudahdukset ja tam-gongin pauke siirtävät kvartetin käsitettä kauas lähtökohdistaan – osien nimetkin viittaavat ruumiin ja hengen meno-paluumatkaan rajojen tuolle puolen.

Teoksella on edeltäjänsä. Krzysztof Pendereckin vuonna 1960 säveltämä Valitusvirsi Hiroshiman uhreille on Black Angelsin lähisukulainen paitsi efekteillään, jotka ovat nykyajan kauhuelokuvan vakiosäpsäyttäjiä, myös sodanvastaisella sanomallaan. Crumbin manifesti on – jos suinkin mahdollista – vielä Valitusvirttäkin toivottomampi matka ihmismielen pimeimpiin kolkkiin; sinne, missä sodat syttyvät ja moraaliset valopilkut sammuvat.

Black Angels jakaantuu kolmeen osaan ja kolmeentoista jaksoon, jotka pyörittävät paitsi mikrotasolla myös suuressa mittakaavassa mytologioissa kohtalokkaina pidettyjä numeroita 7 ja 13. Teoksen kulminaatiopisteitä ovat kolme Valituslaulua, jotka kuullaan jaksoissa 1, 7 ja 13; keskimmäinen on teoksen varsinainen nimijakso Mustat enkelit!, kun taas laitimmaiset edustavat hyönteisten kimeää kuhinaa, alkua ja loppua – sekä ihmiskunnan että teoksen loppua. Black Angels on kokonaisuudessaan palindromin muotoinen, se siis keriytyy symmetrisesti alusta keskikohdan kautta paluuseen ikään kuin peilikuvan lailla, ja osilla on omat vastaparinsa. Päättävän Jumalamusiikin vastine on alun Paholaismusiikki, kun taas Muinaisten äänien vastapari on Luiden ja huilujen ääniä. Numerologisia suhteitakin löytyy loputtomiin, eikä kaikkia teokseen piilotettuja vihjeitä ole varmasti vieläkään pystytty tyhjentävästi nimeämään.

Ensimmäinen osa Lähtö aloittaa heti säälimättömän musiikkimatkan kauhukuvaston keskelle,  sähköisten hyönteisten läpi kohti aina vain synkempiä maita. Osan lopussa esiin nousevat keskiaikainen Dies Irae -teema ja italialaisen barokkisäveltäjän Giuseppe Tartinin Paholaisen trilli -sonaatin muistumat, joita kuullaan mys Paholaismusiikissa sekä Kalmantanssissa

Toisessa osassa, Poissaolossa, Crumb jatkaa lainaustekniikan käyttöä aivan yhtä kekseliäästi: Surullisessa Pavanessa on lainaus Schubertin jousikvartetosta ”Tyttö ja Kuolema”. Hämärän kuoleman Sarabandessa kuultava,aavemainen renessanssiharmonia on kuin toivon hentoinen pilkahdus pommitusten murjomien raunioiden kapoisista kivenkoloista. 

Kolmannessa osassa, Paluussa, matkaa tekevän kuulijan sielun lisäksi myös musiikki palaa kohti alkutilannetta. Viimeinen matka käynnistyy kristallilaseilla soitettavalla Jumalamusiikilla, mutta matkan lopullinen päätepiste, Valituslaulu, ei jumalallisuuden lyhyestä esittäytymisestä huolimatta päästä meitä pahasta. Ei sinne päinkään, kaikki toivo on heitetty.

Teosesittely on muokattu Helsingin juhlaviikoille kirjoittamastani tekstistä vuodelta 2013.

Jos artikkeli herätti tunteita, kuten iloa, katkeruutta, ihmetystä, silmitöntä raivoa tai vaikka totaalista tyhjyyttä... arvostan suuresti, että jaat sen ystävillesikin!

Kommentit

Kommentit

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *