Vänäläinen virtuoosipianisti ja säveltäjä Nikolai Medtner (1880–1950) on jäänyt vanhempien aikalaistensa, kuten Skrjabinin, Rimski-Korsakovin ja Musorgskin varjoon. Osin siksi, ettei hän oikein jättänyt musiikin historiaan mitään suurta esteettistä uudistusta, eikä hän mahdollisuuksistaan huolimatta koskaan antautunut kiertävän ja levyttävän konserttipianistin uralle, kuten hänen ystävänsä Sergei Rahmaninov. Hän pysyi myös hyvin uskollisena valitsemalleen tyylilajille, pianomusiikille, mikä rajasi hänen ennestäänkin kapeahkon reviirinsä vielä suppeammaksi. Silti, vaikka Medtnerin jokainen teos sisältää vähintääkin pienen osuuden pianolle, hänen tuotantonsa pysyy kauttaaltaan värikkäänä ja tasalaatuisena teoksesta toiseen.
Medtnerin kymmenes pianosonaatti, yksiosainen Sonata Reminiscenza (Muistumallinen sonaatti) nro 1 op. 38 (1918–1920) sisältää sekä otsikkotason vihjeen teoksen tunnelmasta että sen asemasta osana suurempaa kokonaisuutta. Ohjelmallinen se ei ole, mutta kehotus mielikuvituksen käyttämiseen on kiistaton. Vaikka sonaattia esitetään usein itsenäisenä kappaleenaan, se on samalla op. 38 “Unohdettujen sävelien” avausteos, johon jokainen sarjan kymmenestä kappaleesta viittaa kuin muistellen omiaa juuriaan. Elämäkerrallista tulkintaakaan ei voi sivuuttaa, sillä sonaattia säveltäessään Medtner oli vastikään muuttanut vallankumousta karkuun Moskovasta maaseudulle, ja kenties säveltäjän koti-ikävän tuntoja voi kuulla sonaatin nostalgisissa, jossei peräti melankolista haikeutta tulvivissa teemoissa.
Teosesittely on muokattu alunperin Mäntän musiikkijuhlille kirjoittamastani tekstistä.