Felix Mendelssohn: fantasia fis-molli (”Sonata ecossaise”)

Koska Mendelssohn julkaisi teoksen vasta vuonna 1834 ja poisti sen nimestä kaikki maantieteelliset viittaukset, jää sen skottilaisuus vain hatarien ja osin teennäistenkin mielleyhtymien varaan. Sehän ei ole ennenkään estänyt spekulointia: kenties alun murtosoinnut nyökkäävät Ossian-bardin lyyransoittoon, ehkä keskiosassa kuuluu peruja skottilaisista kansantansseista. Energinen finaali ennakoinee joka tapauksessa Skottilaisen sinfonian ponnekasta loppuhuipennusta.

Continue reading

Charles Ives: Concord-sonaatti

Sonaatin neljä osaa ovat saaneet nimensä Ivesin ihailemista transsendentalisteista, jotka kaikki asuivat Concordin kaupungissa, Massachusettsissa, Ivesin kotiosavaltiossa. He olivat kirjailijat Ralph Waldo Emerson, Nathaniel Hawthorne, Bronson Alcott ja Louisa May Alcott sekä Henry David Thoreau, joiden teoksissa korostui luonnon ja ihmisen välinen suhde.

Continue reading

Nikolai Medtner: Sonata Reminiscenza

Medtnerin kymmenes pianosonaatti, yksiosainen Sonata Reminiscenza (Muistumallinen sonaatti) nro 1 op. 38 (1918–1920) sisältää sekä otsikkotason vihjeen teoksen tunnelmasta että sen asemasta osana suurempaa kokonaisuutta. Ohjelmallinen se ei ole, mutta kehotus mielikuvituksen käyttämiseen on kiistaton. Vaikka sonaattia esitetään usein itsenäisenä kappaleenaan, se on samalla op. 38 “Unohdettujen sävelien” avausteos, johon jokainen sarjan kymmenestä kappaleesta viittaa kuin muistellen omiaa juuriaan.

Continue reading

Sergei Prokofjev: pianosonaatti nro 3

Nuori jukuripää Sergei Prokofjev (1891–1953) oli jo osoittamassa rauhoittumisen merkkejä ja hakeutumassa kohti uusyksinkertaisia ja jälkiromanttisia ihanteita, kun hän vuonna 1917 sävelsi kolmannen ja neljännen pianosonaattinsa. Niissä ei ole piiruakaan pehmeyttä, ja ne perustuvatkin kymmenen vuotta vanhoihin luonnostelmiin – aikaan, jolloin tarkoituksellinen provosointi oli Prokofjevin tärkeimpiä motivaattoreita.

Continue reading

Ludwig van Beethoven: pianosonaatti nro 21 “Waldstein”

Beethovenin tukijan, kreivi Waldsteinin mukaan nimetyssä teoksessa säveltäjä näyttäytyy siihen astisista sonaateistaan ehkä kaikista virtuoosisimmillaan. Syy on simppeli: sitä ennen Beethovenilla tai kellään muullakaan ei ollut käytössään sellaista soitinta, joka olisi edes mahdollistanut Waldstein-sonaatin kaltaiset juoksut ja repetitiot. Beethovenin luonnoskirjasta löytyneet merkinnät viittaavat hänen tutkineen erilaisia sormiharjoituksia sonaattia säveltäessään, ja lisäksi hänen uusi Erard-flyygelinsä mahdollisti aiempaa suuremman äänialan ja mielikuvituksellisemman sormityön.

Continue reading