Prahassa toukokuun 27. päivän aamuna 1942 sai alkunsa tapahtumaketju, joka johti yhteen toisen maailmansodan käsittämättömimmistä hirmuteoista. Tuona päivänä kaksi tšekkoslovakialaista sotamiestä, Jan Kubiš ja Jozef Gabčík hyökkäsivät asein ja kranaatein Natsi-Saksan kabinetin kakkosmiehen autoon. Operaatio Anthropoidiksi nimetyn attentaantin tarkoitus oli vain ja ainoastaan tappaa holokaustin pääarkkitehti ja SS-päällikkö, ”rautasydän” Reinhard Heydrich.
Natsijohtaja kuoli vammoihinsa viikon päästä.
Kubiš ja Gabčík olivat päässeet pakoon. Kostonjanoinen Hitler määräsi syyllisten etsinnät koko Tšekkoslovakian alueelle tarkoituksenaan tuomita miehet ystävänsä murhasta. Jokainen kylä, kaikista pieninkin taajama, joka oli avustanut hyökkäykseen osallistuneita, saisi tuntea Führerin vihan.
Etsinnät olivat tuloksettomia. Natsien vangitsemat kuulusteltavat eivät olleet pukahtaneet mitään edes henkensä uhalla. Moni vangittiin, osa kuoli, jotkut katosivat, mutta tšekkiläiskaksikko jatkoi pakomatkaansa.
Kasvojensa säilyttämiseksi Hitlerin oli silti tehtävä jotain, mitä tahansa. Niinpä hän määräsi joukkonsa kesäkuun 9.päivä 1942 hyökkäämään Lidicen viidensadan asukkaan pikkukylään. Kohde joutui sattumanvaraisesti valituksi kostoiskun näyttämöksi. Hitler halusi ottaa sen varoittavaksi esimerkiksi jokaiselle murhayrityksiä suunnittelevalle vastavallankumoukselliselle. Kaikki Lidicen kylän 180 miestä surmattiin, ja 203 naista ja 150 lasta kyyditettiin työleireille. Koko kylä poltettiin ja pommitettiin tuhovimmassa maantasalle. Siellä missä ennen oli elämää, oli nyt vain kasa tuhkaa. Lidice hävitettiin kirjaimellisesti kartalta yhden yön aikana. Natsit tappoivat yhteensä 1300 ihmistä etsiessään Heydrichin murhaajia ympäri maata. Sotamiehet Jan Kubiš ja Jozef Gabčík löydettiin 18. päivänä kesäkuuta linnoittautuneina prahalaiseen kirkkoon, jossa he saivat surmansa pitkän tulitaistelun päätteeksi.
Lidice katosi ehkä kartoista, mutta ei ihmisten muistoista: lukuisat kaupungit, puistot, rakennukset, kadut ja kaupunginosat ympäri maailman nimettiin hävitetyn kylän kunniaksi jo samana vuonna. Myös kirjailijat, elokuvantekijät ja muut taiteilijat tekivät omat tulkintansa verilöylystä tuoreeltaan. Tšekkiläissyntyisen, mutta Amerikkaan sotaa paenneen Bohuslav Martinůn (1890–1959) kahdeksanminuuttinen orkesteriteos Lidicen muistolle on jäänyt niistä parhaiten elämään.
Teoksen selvin piirre on sen bitonaalisuus, kahden sävellajin yhtäaikaisuus; c- ja cis-mollien soidessa vihlovasti päällekkäin syntyy epämääräisesti paikkaansa hakeva, murheellinen tunnelma, joka virittää piinaavan odotuksen vapauttavasta purkauksesta johonkin kotisäveleen. Läpi teoksen kuuluu myös viittauksia Böömin suojeluspyhimys Venceslasin hymniin. Pitkään punottu jännite ratkeaa lopulta C-duuriin ja Beethovenin viidennen sinfonian pikaisiin muistumiin, mutta niistä huolimatta voitonriemu jää korkeintaan viitteelliseksi.
Teosesittely on muokattu alunperin Helsingin kaupunginorkesterille tekemästäni tekstistä.