Skrjabinin ainoa pianokonsertto ‒ ja ensimmäinen orkesteriteos ‒ valmistui pikavauhdilla, ehkä vain muutamassa päivässä syksyllä 1896. Tosin vain pianopartituuri tuli paperille kuin itsestään, kaiken muun hinkkaaminen esityskuntoon kesti häneltä luvattoman kauan.
Lue lisääAvainsana: pianokonsertto
George Gershwin: Pianokonsertto
Rhapsody in Blue (1924) antoi Gershwinille lentävän lähdön kohti konserttimusiikin eliittiä. Tarttuvista melodioista ja svenginkaltaisesta revittelystä huolimatta se on sävellyksenä silti melkolailla muodoton, nimensä mukaisesti katkelmien kavalkadi. Vuotta myöhemmin valmistunut pianokonsertto (1925) on Gershwinin ensimmäinen itse orkestroima teos, muodoltaan perinteisempi ja monella tavalla iso kehitysaksel Rhapsodyn yksinkertaisesta, lähinnä kekseliäihin melodioihin perustuvasta kokonaisuudesta.
Lue lisääEdvard Grieg: pianokonsertto a-molli op. 16
Ensin Grieg ihastui Schumannin musiikkiin yleisellä tasolla, mutta kun hän ensimmäistä kuuli Schumannin pianokonserton, tunne muuttui palavaksi rakkaudeksi, jossa oli enemmän kuin ripaus pakkomielteisyyttä. Hän oli niin lumoutunut pianokonsertosta, että oli valmis tarinan mukaan jopa luopumaan oman, vielä julkaisemattoman juosikvartettonsa käsikirjoituksesta vain saadakseen vaihtokaupassa Schumannin partituurin tutkittavakseen. Kaupat tulikin, ja vuonna 1868 Grieg sävelsi valmiiksi oman pianokonserton vahvasti Schumannin pianokonserton vaikutuksen alaisena.
Lue lisääSergei Prokofjev: Pianokonsertto nro 3 C-duuri op. 26
Raskaita ja demonisia voimia alati syöksevän toisen pianokonserton ja selvästi klassisemman kolmannen konserton väliin jääneet kahdeksan vuotta muokkasivat Prokofjevin estetiikkaa merkittävästi. Nuori kapinallinen oli muuttunut aikuiseksi mieheksi, maailmaa kiertäväksi pianistiksi, jonka monia uusi sävellyksiä leimasivat uusklassinen selkeys ja paikoin jopa romanttinen melodisuus.
Lue lisääMaurice Ravel: pianokonsertto G-duurissa
G-duurikonsertto on malliesimerkki jazzin ja klassisen saumattomasta sulautumisesta genrerajojen tuolle puolen. Jotkin kriitikot pitävät G-duurikonserttoa silti vähintäänkin puoliviihteellisenä. Se olisi loukkaus ketä tahansa toista säveltäjää kohtaan, mutta Ravelille leima sopi vallan mainiosti: ”Mielestäni konserton pitäisi aina olla kevytmielinen ja loistelias eikä tavoitella syvällisyyttä ja dramaattisia tehoja. Joistain klassikoista sanotaan, että ne on kirjoitettu pikemminkin pianoa vastaan, ei pianolle. Olen täysin samaa mieltä.”
Lue lisääMaurice Ravel: pianokonsertto vasemmalle kädelle
Yksiosaisessa vasemman käden konsertossa Ravel on yhdistellyt jazzin elementtejä ja perinteistä konserttotyyliä, mutta siinä kuuluu myös hänen tunnetuimpien teostensa voimakas vaikutus. Siinä on ripaus La Valsea, hyppysellinen Boleroa ja roppakaupalla kaikkia hänen soolopianoteoksiaan leimaavaa taiturillisuutta korotettuna toiseen potenssiin.
Lue lisääW.A. Mozart: pianokonsertto nro 20 d-molli
Pianokonsertto nro 20 d-molli on nykyisin lähes yhtä suosittu kuin vain kaksi viikkoa myöhemmin valmistunut C-duurikonsertto nro 21. Vielä 1800-luvulla, kun edistyksellisissä piireissä Mozartia pidettiin lähinnä pölyttymään joutavana historian hahmona, d-mollikonsertto oli ainut pianistien vakio-ohjelmistoista löytynyt Mozartin teos. Syynä oli sen dramaattinen, romantiikan ajan tunnekuohuja peilannut tekstuuri, joka löysi tiensä Chopinin, Lisztin ja Beethovenin uhmakkuuteen tykästyneen yleisön sydämiin. Se on myös ainoa Mozartin konsertoista, jonka Beethovenin tiedetään esittäneen.
Lue lisääW.A.Mozart: pianokonsertto nro 21 C-duuri
Pianokonsertto C-duuri (1785) on Mozartin kenties tunnetuin konsertto, kiitos iki-ihanan Andante-osansa vuoksi. Lähes jokaiselta klassisen musiikin greatest hits -kokoelmalta löytyvä herkistely on antanut konsertolle toisinaan käytetyn lisänimen Elvira Madigan samannimisen ruotsalaiselokuvan mukaan. Mozartin musiikki koristaa elokuvan ääniraidalla auvoista lemmenkuvastoa, mutta muuten elokuvalla ei ole mitään tekemistä konserton kanssa.
Lue lisääJohannes Brahms: pianokonsertto nro 1
Pianokonsertto op. 15 oli Brahmsin ensimmäinen yritys säveltää orkesterille, ja se kävi läpi monta muodonmuutosta ennen valmistumistaan. Ensin siitä piti tulla suuri sinfonia, mutta lajityypin osoittauduttua vielä kokemattomalle Brahmsille liian vaikeaksi hän teki siitä sonaatin kahdelle pianolle. Sekään ei tyydyttänyt. Vasta ystäviensä Joseph Joachimin ja Julius Otto Grimmin avulla hänen onnistui muokata orkesteriosuudesta pianolle sopiva kumppani vuoden 1859 Hannoverin kantaesitystä varten. Mönkäänhän sekin meni.
Lue lisääJohannes Brahms: pianokonsertto nro 2
Toinen pianokonsertto edustaa säveltäjän paksuinta orkesterisointia ja suurinta muotoa, raskainta sinfonisuutta ja pianistisen staminan äärilaitaa. Tässä musiikissa kuuluvat ne samat piirteet, jotka käyvät ilmi jo pelkällä vilkaisulla Brahmsin kuuluisaan muotokuvaan. Paksu mies partaansa kätkettynä, hiukset sekaisin sinne tänne sojottaen – vakava naama kuin kivestä veistetty.
Lue lisää