Maurice Ravel: pianokonsertto G-duurissa

G-duurikonsertto on malliesimerkki jazzin ja klassisen saumattomasta sulautumisesta genrerajojen tuolle puolen. Jotkin kriitikot pitävät G-duurikonserttoa silti vähintäänkin puoliviihteellisenä. Se olisi loukkaus ketä tahansa toista säveltäjää kohtaan, mutta Ravelille leima sopi vallan mainiosti: ”Mielestäni konserton pitäisi aina olla kevytmielinen ja loistelias eikä tavoitella syvällisyyttä ja dramaattisia tehoja. Joistain klassikoista sanotaan, että ne on kirjoitettu pikemminkin pianoa vastaan, ei pianolle. Olen täysin samaa mieltä.”

Lue lisää

W.A. Mozart: pianokonsertto nro 20 d-molli

Pianokonsertto nro 20 d-molli on nykyisin lähes yhtä suosittu kuin vain kaksi viikkoa myöhemmin valmistunut C-duurikonsertto nro 21. Vielä 1800-luvulla, kun edistyksellisissä piireissä Mozartia pidettiin lähinnä pölyttymään joutavana historian hahmona, d-mollikonsertto oli ainut pianistien vakio-ohjelmistoista löytynyt Mozartin teos. Syynä oli sen dramaattinen, romantiikan ajan tunnekuohuja peilannut tekstuuri, joka löysi tiensä Chopinin, Lisztin ja Beethovenin uhmakkuuteen tykästyneen yleisön sydämiin. Se on myös ainoa Mozartin konsertoista, jonka Beethovenin tiedetään esittäneen.

Lue lisää

Richard Strauss: Olympiahymni

Olympialaisten avajaisten juhlahymni tilattiin tavan mukaan paikalliselta säveltäjältä, ja valinta osui tietenkin maineensa kukkuloilla paistatelleeseen Richard Straussiin, kansallissäveltäjään Wagnerin jälkeisessä Saksassa. Sanoituskilpailun yli 3000 hakijan joukosta voitti Robert Lubahn, jonka idealistinen urheilun ylistys kutsuu kaikki kansat kulkemaan avoimista porteista Saksaan kilvoittelemaan reilun pelin hengessä. Esitys oli iso ja kovaääninen: mahtipontisesti soivan hymnin oli avajaisissa noustava yli sadan tuhannen katsojan kannatushuutojen päälle. Richard Strauss toimi itseoikeutettuna kapellimestarina.

Lue lisää