Miten tehdään hyvä käsiohjelmateksti

Klassisen musiikin konserteissa on jännä piirre, jota ei muissa genreissä osata käyttää. Käsiohjelmat.

Ne ovat yleensä asiantuntijan kirjoittamia miniesseitä konsertissa esitettävistä teoksista, ja ne palvelevat yleisöä tarjoamalla jonkinlaisen näkökulman illan musiikkiin. Tässä artikkelissa kerron, minkälainen teosteksti palvelee yleisöä parhaiten. Perustan sen omaan kokemukseeni niin kirjoittajana kuin aktiivisena käsiohjelmien lähilukijana.

Sinun täytyy valita, haluatko kirjoittaa asiantuntijayleisölle vai tavalliselle kuulijalle. Mieti tarkkaan, ja unohda sitten asiantuntijayleisö. He eivät kaipaa teoksista enää tietoa, vaan lukevat tekstit vain etsiäkseen sieltä pätemisen aihetta, virheitä tai tehdäkseen vertailevaa tutkimusta musiikin käsittelemisestä ohjelmateksteissä. Annat vähemmän aihetta pätemiseen, jos pysyttelet tavallisen kuulijan puolella. Kuulija kiittää, jos ei henkilökohtaisesti, niin nauttimalla musiikista vähän enemmän sinun tekstisi vuoksi.

Älä ole snobi. Halutako kertoa, että nuoresta Enfant terriblestä byronilaishenkiseksi kypsyneen Wagnerin konseptualisoima gesamtkunstwerk havitteli gargantualaisia mittasuhteita sivuuttaen musiikin apolloniset piirteet? Kaikin mokomin, mutta suosittelen tarttumaan tuohon virkkeeseen kaksin käsin ja näyttämään sille joko valaisematonta vitriiniä tai lähintä jätteenkäsittelylaitosta. Yksikään lukija ei halua tuntea itseään hölmöksi. Siksi kannattaa aina kirjoittaa tekstiä, jonka lukemiseen ei tarvita sivistyssanakirjaa.

Unohda dissonanssit, arpeggiot ja glissandot, vaikka ne sinun mielestäsi kuinka perussanastoon kuuluvatkin.

Älä käytä musiikkiammattilaisen kieltä. Kuulija ei halua selata tekstisi kanssa rinnakkain sivistyssanakirjaa eikä taatusti ainakaan musiikkisanakirjaa. Improvisointi, duuri ja molli ja sen tapaiset vakiintuneet termit käyvät, kaanon on siinä rajalla, unohda dissonanssit, arpeggiot ja glissandot, vaikka ne sinun mielestäsi kuinka perussanastoon kuuluvatkin. Kirjoita suomea. Jos se ei ole mahdollista, jätä se pois. Muista, että todellisen asiantuntijan ei tarvitse enää esittää sellaista. Käytä siis kieltä, jota lukija ymmärtää.

Ihmisiä kiinnostavat toiset ihmiset. Säveltäjät kiinnostavat enemmän kuin säveltäjien teokset. Vaikka sinä olet ammattilainen ja käytät vapaa-aikasi analysoimalla Beethovenin sinfonioiden sivuteemojen rytmiikkaa, älä pakota yleisöä harrastuksesi sijaiskärsijäksi. Harvassa ovat ne kuulijat, jotka ymmärtävät tai välittävät niistä yksityiskohdista, joista sinä olet tekemässä väitöskirjaa. Kerro sen sijaan valistunut näkemyksesi siitä, miksi tämä teos on tehty, missä vaiheessa säveltäjän elämää ja mitä hän on mahdollisesti sillä tavoitellut. Esimerkiksi Mozartin Pariisi-sinfoniasta saa hienon tekstin kertomalla hänen epäonnisesta yrityksestään päästä pois Salzburgin hoviorkesterin hanttihommista lähtemällä uuvuttavalle matkalle, jonka aikana hänen äitinsä kuoli, ja siitä kuinka hän pyrki tekemään musiikkia täysin erilaiseen tyyliin tottuneelle pariisilaisyleisölle. Sitten voi pohdiskella, mikä sinfoniassa oli erilaista hänen aiempaan tuotantoonsa nähden. Ja miten siinä sitten kävikään. Kuulija pääsee näin ajankuvaan, säveltäjän pään sisään ja parhaassa tapauksessa sillä hetkellä soivaan musiikkiin. Pidä joka hetki mielessä, että keskimääräinen kuulija ei ole tullut konserttiin sivistyäkseen vaan nauttiakseen musiikista.

Vältä kuluneita kielikuvia. Väännän sen rautalangasta. Jos haluat olla samalla aaltopituudella lukijan kanssa, vältä kuin ruttoa menemistä sieltä, missä aita on matalin. Jos tekstiisi putkahtaa kuluneita kielikuvia kuin sieniä sateella, olet liemessä, ja silloin kannattaa palata pää kolmantena jalkana lähtöruutuun. Nokkela kynäniekka pyrkii aina vetämään ässiä hihasta, vaikkei kielikuvavarasto olisikaan täynnä kuin turusen pyssy. Etenkin pitkässä juoksussa latteuksien viljely alkaa näytellä liian suurta roolia kokonaiskuvassa, ja silloin on peiliin katsomisen paikka. Muista, että lukija ei ole kasvanut tynnyrissä, vaan tällaista soopaa lukiessaan vetää herneen nenäänsä.

Tässä on kulunut kielikuva.

Ota näkökulma, käsittele sitä, vältä infoähkyä. Tämä on vaikeinta silloin, kun saa kirjoittaa läpituntemistaan teoksista. Paljon helpompaa on tutustua uuteen kappaleeseen, tutkia se pintapuolisesti ja sitten jakaa löydöksensä muille. Tähän ongelmaan törmään itse usein. Esimerkiksi Tšaikovskin pianokonsertosta kirjoittaessani luin monta tutkielmaa sen teemoista, kansanmusiikkilainauksista, syntyhistoriasta ja säveltäjän vaiheista ja sen jälkeen ajauduin tutkimaan teoksen esityshistoriaa ja asemaa konserttimusiikin kaanonissa. Huomasin myös, kuinka paljon paskapuhetta populaarielämäkerroissa on. JESSS! Pääsen oikaisemaan väärää tietoa! Odottakaapa kun saatte kuulla kaiken! Siitä tuli huono teksti. Surkea. Liian tiivis, liikaa infoa, liian vähän ilmaa. Jos yksi tai kaksi näkökulmaa riittää lukijalle, silloin sen tulee riittää myös sinulle.

Anna kuulijan kuulla itse.

Älä analysoi teoksen kulkua sanoilla, se kuullaan kyllä soitettuna. Tämä on ohjelmatekstien konventio, joka toivottavasti vetelee loppuhenkosiaan. Haluan olla mukana tämän tyylin hautajaisissa, vaikka itsekin sorrun siihen liian usein. Muista, että vaikka olet asiantuntija ja toivottavasti myös kuullut teoksen, josta kirjoitat, sinun tunteesi ei kiinnosta sukulaistesi lisäksi yhtäkään kuulijaa. Tuntuuko siltä, että pääteema on myrskyisä? Ei kiinnosta. Puhkeaako johdanto vaiheittain täyteen kukkaansa? Unohda. Koetko, että viehkeä melodia pyrkii toistuvilla riitasoinnuilla irtautumaan feminiinisyyden kahleistaan kohti synkkyyksiä ja riuhtoo väkivalloin kohti duuria ja sankarilliseksi muuttuvaa finaaliosan voitokkuutta? Säästä se runokirjaasi, kuulijalla on omat korvat ja parempi mielikuvitus kuin sinulla.

Chopin on parempi säveltämään kuin sinä kirjoittamaan. Hyväksy se.

Palvelet musiikkia, älä varasta huomiota itseesi. Tähän kiteytyy kaikki edellinen. Tiedän, ego ei millään haluaisi luovuttaa kunniaa musiikille, mutta asetapa itsesi mittakaavaan. Kilpailet Mozartin, Beethovenin, Chopinin, Bachin ja muiden kiistattomien nerojen kanssa yleisön suosiosta. Se yleisö ei ole tullut lukemaan sinun juttuasi, vaan kuuntelemaan konserttia. En sano, etteikö hyvä ohjelmateksti ole olennainen osa konserttikokemusta. Se on. Mutta vain sisäänheittäjänä, joka kertoo perustiedot musiikista sen verran kiinnostavasti ja sujuvasti, että itse musiikki sulautuu osaksi aikaansa ja taidemaailmaa. Siten se kuulostaa vieläkin paremmalta kuin ilman sinua. Käytä mahdollisuus hyväksi ja kirjoita niin hyvä teksti kuin osaat. Tai anna minun tehdä se.

Lue myös vanha tekstini taidekirjoittelun korkealentoisuudesta Amfionista.

Jos artikkeli herätti tunteita, kuten iloa, katkeruutta, ihmetystä, silmitöntä raivoa tai vaikka totaalista tyhjyyttä... arvostan suuresti, että jaat sen ystävillesikin!

Kommentit

Kommentit

2 comments

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *