Olen nähnyt maailman parhaiden pianistien esityksiä livenä ja videolta, ja kaksi niistä kaikista erottuvat täysin omikseen. Grigori Sokolov ja Lang Lang. Joku voisi todeta, että vertailussa kiinalaisen rockstaratyypin ja venäläisen maestroluokan pianoikonin välillä on tarkoitushakuista dikotomiaa. Joka niin väittää, on oikeassa. Alla luettelen viisi asiaa, jotka tekevät Sokolovista ja Lang Langista ainutlaatuiset pianistit.
Kummallakin näyttää olevan oma kannattajakuntansa, oma tavaramerkinomainen habitus ja täysin toisilleen vastakohtainen olemus niin taiteellisesti kuin henkilökohtaisesti. Kumpikin on uniikki esiintyjä ja lavapersoona, ja omilla tyyleillään he ovat nousseet yleisön silmissä ja korvissa pianomaailman jättiläisiksi.
Julkisuuskuva. Sokolov on julkinen erakkohahmo, joka ei kommentoi tekemisiään mediassa. Hän ei anna haastatteluja, hän ei pidä blogia saati ole missään tekemisissä sosiaalisen median ja sitä ympäröivän hypen kanssa. Se ei tarkoita, etteikö hänestä puhuttaisi. Päinvastoin. Hän on ehkä tahtomattaankin luonut itselleen mystikon auran, joka vain kirkastuu mitä syvemmälle omaan kuoreensa hän piiloutuu ja mitä enemmän hänestä liikkuu tulkintoja ja legendoja. Tuskin hän brändiä on ajatellut näin valitessaan, mutta brändiksi se muuttuu, kun siitä tulee tunnuspiirre. Silloin harvoin kun Sokolov on esiintynyt julkisuudessa muuten kuin soittamalla, hän on kommunikoinut ystäviensä välityksellä.
Lang Lang sen sijaan on aktiivinen kaikkialla. Hän puhuu mielellään ja paljon, twiittailee selfieitä ja hulluttelee esimerkiksi soittamalla pianoa appelsiinilla. Hänen 26-vuotiaana julkaistussa omaelämäkerrassaan Pitkä matka menestykseen (2008) hän paljastaa arkaluontoisiakin asioita sairaalloisesta isäsuhteestaan, kertoilee koskettavia tarinoita ankarasta harjoittelustaan ja kaikkia draaman oppikirjoja mukailevasta nousustaan kiinalaisesta perheestä Amerikkalaisen unelman valaisemille konserttilavoille. Langin fanit voivat myös suihkuttaa konserttiin mennessään suosikkinsa hajuvettä. Sokolovin ystävät saavat toistaiseksi tulla toimeen ilman Sokolov-tuotteita.
Lavakarisma. Kun Lang antaa yleisölle sitä, mitä se haluaa, Sokolov antaa yleisölle sitä, mitä se ei tiennyt haluavansa. Jokainen pianisti voisi ottaa oppia joko Sokolovin tai Langin lavakarismasta. Siinä missä Sokolov ei paljasta kasvoillaan tai eleillään mitään niistä tunnetiloista, joita hän soittaessaan kokee saati mitä hän soitollaan toivoo herättävänsä, Langin ilmeistä voi koko ajan lukea kaiken, mitä musiikissa hänen mielestään tapahtuu. Hänen kasvonsa ovat kuin amerikkalaisen tv-sarjan reaktioraita, joka nauraa vitsit ja huokaa pettymykset, jotta yleisö pysyy varmasti mukana. Monia musiikin ammattilaisia moinen häiritsee, mutta se on Langin suuri valtti. Muusikon eloisat kasvot luovat samastumispintaa kuulijaan, joka vaihtuvia eleitä katsoessaan pääsee tunteisiinsa kiinni. Onko musiikki sankarillista? Lang nostaa leukaansa. Melankolista? Kulmakarvat ryppyyn. Soittaako hän jotain hauskaa? Huomaat varmasti. Yhteys kiinalaisen kulttuurin pidättyväisyydellä ja avoimesti elehtivän Langin suosiolla on ilmeinen.
Sokolovin eleettömyys on sekin jo tavaramerkki. Hänen astelunsa lavalle ja kivikasvoinen olemuksensa tekevät hänestä auktoriteetin, joka esiintymisellään vaikuttaa joka tapauksessa – piti siitä tai ei. Katsokaapa vaikka miten hän päättää Prokofjevin seitsemännen sonaatin.
Ohjelmisto. Kummallakin on laaja musiikkimaku, mutta painopisteet vaihtelevat. Sokolov voi täysin pokkana perustaa vaikka koko vuoden ohjelmistonsa Couperinin, Rameaun ja Frobergerin ympärille välittämättä lainkaan siitä, että suurelle yleisölle nämä kolme nimeä eivät merkitse ainuttakaan soittoääntä tai nostalgista elokuvakohtausta.
Lang sen sijaan ottaa yleisönsä tyypillisesti Chopinin, Beethovenin ja Rahmaninovin kaikkien tuntemilla sulosoinneilla, joissa hän saa sopivasti myös pullistella sormilihaksiaan. Lisäksi Lang soittaa toisinaan oman maansa musiikkia, jos ei omasta tahdostaan niin kansallisena mannekiinina, joksi Sokolovia ei kukaan pystyisi kahlitsemaan. Taituripianistien suurmestarisäveltäjä Liszt, jolla Lang aikoinaan minutkin hurmasi, puuttuu Sokolovin ohjelmistoista täysin. Hän on todistettavasti soittanut Lisztin kappaleen julkisesti vain muutaman kerran: La Campanellan voittamassaan Tsaikovski-kilpailussa 1966 ja Espanjalaisen rapsodian vuonna 1967 Jyväskylässä.
Levyt ja esiintymiset. Sokolov on tullut tunnetuksi siitä, että hän ei soita studiossa eikä korjaile konsertissa tehtyjä äänityksiä. Neuvostoliiton aikana häneltä ilmestyi levyjä, mutta tahti harveni 1990-luvulla, ja 2000-luvulla häntä saattoi kuulla vain yhdellä DVD-konsertilla ja luvatta tehdyillä YouTube-videoilla. Vuonna 2013 hän solmi sopimuksen Deutsche Grammophonin kanssa, joka on julkaissut tuoreita konserttiäänitteitä. Lisäksi Sokolov ei ole yli kymmeneen vuoteen soittanut orkesterin solistina eikä Yhdysvalloissa. Britanniassa hän kieltäytyy soittamasta maahantulosäädösten vuoksi. Hänen konserttipaikkansa määräytyvät pitkälti saatavilla olevien soittimien perusteella, ja yleensä hän kiertää samoja paikkoja vuodesta toiseen. Sokolovilla on tapana myös soittaa yhtä puoliskoa ohjelmastaan koko vuoden ajan niin, että puolessa välissä kautta hän vaihtaa toisen puoliskon uuteen ja pitää toisen vanhana, joka taas on seuraavaksi vaihtovuorossa.
Lang on mediasukupolven pianisti, jonka suurin elinehto on laaja näkyvyys niin DVD-levyillä, Cd-levyillä kuin YouTubessa ja muissa striimipalveluissa. Lang on vuosien ajan mennyt siksakkia Sonyn ja Deutsche Grammophonin välillä, ja yhtiöt ovat julkaisseet ahkerasti jo kokoelmiakin Langin tallenteista. Lang elää mahdollisimman laajasta näkyvyydestä, ja orkesterit maksavat hänelle kymmenien tuhansien eurojen solistipalkkioita (huhujen mukaan liikutaan noin 50.000 euron hujakoilla). Sellaisiin summiin ei soolokeikoilla pääse. Lang on myös soittanut muiden muassa olympialaisten avajaisissa, Valkoisessa talossa, Grammy-gaalassa Metallican kanssa (myös tänä vuonna), Buckinghamin palatsissa… Langista on tullut superstaraluokan soittaja, joka esiintymisellään nostaa tapahtuman arvoa huolimatta siitä, mitä hän tekee ja miten hän sen tekee. Hän on merkittävästi vaikuttanut siihen, että Kiinassa on kymmeniä miljoonia uusia pianonsoiton harrastajia. Koko klassinen musiikki on saanut markkinapinta-alakseen maailman suurimman valtion.
Sokolov karttelee näkyvyyttä jopa niin paljon, että vielä neuvostoaikaan häntä kutsuttiin maan parhaiten säilytetyksi salaisuudeksi. Lupaan rekkalastillisen kuubalaisia sikareita sille, joka suostuttelee Sokolovin soittamaan minkä tahansa rock-bändin taustapumpussa. Oli se sitten Metallica, Iron Maiden tai Rammstein.
Väitän, että Langin alati kasvavan suuren yleisön suosion voisi kiteyttää neljään edelliseen kohtaan. Kaiken ulkomusiikillisen jälkeen hänen itsekorostuksellinen soittotapansa lähinnä tympii niin sanottuja asiantuntijakuulijoita. Langin tavassa soittaa melkeinpä mitä tahansa on enemmän kyse hänen halustaan näyttää taitojaan, ei niinkään esitellä uusia, syvällisen tutkimisen tuloksena syntyneitä tulkintojaan. Vääräleuat ovat haukkuneet häntä nimellä Bang Bang ja hän saa korkeantaiteen asiantuntijoilta pyyhkeitä alati. Lang on aina yllättävä, ja yleensä jopa niin omituinen, että musiikki unohtuu Lang-show’n tieltä. Mutta se villitsee, koska se on näyttävää ja tyydyttää vauhdinnälkää, jota meissä kaikissa joskus on. Langin soittoa on helppo kenen tahansa sulattaa, koska jokainen musiikkia tuntematonkin voi todeta itse, kuinka vaikeaa on soittaa pianoa kuten Lang Lang.
Mutta itse pystyn nimeämään teknisesti Langin tasoisia soittajia helposti kymmenen.
Sokolovin tasoisia? Vain hänet itsensä. Viimeksi kun kuulin häntä Helsingissä, hänen hitaat temponsa ja aivan kuiskiva äänentuottonsa herätti outoja tuntemuksia. Tällainen soittotapa pakottaa terävöittämään aistit ja hidastamaan henkistä pulssiaan synkronoidakseen ulkoisen ja sisäisen maailman. Se on nykymaailmaan jatkuvien ärsykkeiden sekaan syntyneelle ihmiselle, minulle ainakin, huomattavasti vaikeampaa kuin vilinän seuraaminen kovassa melussa tottumustensa tapaan. Valotaulut, infoähky ja äänitykitys ovat juuri sitä, mihin Lang vastaa samalla mitalla – totta kai äärimmäisen taitavasti – mutta Sokolovin soitto etsii vastareaktion pakottamalla pysähtymään ja tutkiskelemaan sen hetken kokemusta. Se ei välttämättä ole miellyttävä tunne, mutta ehdottoman tarpeellinen.
Siksi Sokolov on maailman paras pianisti ja Lang Lang maailman suosituin.
Grigori Sokolovin kotisivut: https://www.grigory-sokolov.com/
Lang Langin kotisivut: http://langlang.com/
Kiitos tästä. Sokolov soitti muuten Tsaikovski-kilpailuissa myös Lisztin Campanellan. Ja Espanjalaisen rapsodian hän soitti toisessa Jyväskylän konsertissaan vuonna 1967. Niistä on tallenteet olemassa.
Aivan niin, kiitos kommentista! Se taitaakin olla juuri noin, kuten kirjoitit. On mielenkiintoista, että hän lopetti Lisztin soittamisen tyystin niin pian.