Säveltävän laulaja-pianisti-ihmelapsi Samuel Barberin (1910–1981) läpimurto amerikkalaisen konserttielämän täysivaltaiseksi jäseneksi tapahtui 1930-luvulla viimeistään viulukonserton (1939) ja yksiosaisen sinfonian (1937) myötä. Nykyään Barber muistetaan maailmaa järkyttäneiden tragedioiden epävirallisen surumarssin Adagio jousille (1938) säveltäjänä, mikä ei anna kattavaa kuvaa hänen monipuolisuudestaan. Hänen ensimmäinen orkesteriteoksensa ja jopa pienimuotoinen hitti oli valituslaulun vastakohta: vauhdikas alkusoitto School for Scandal – Juorukoulu op. 5 (1931).
Toisin kuin otsikosta voisi päätellä, Barber ei tarkoittanut Juorukoulu-alkusoittoaan Richard Brinsley Sheridanin kirjoittaman näytelmän avausnumeroksi, vaan se on puhdasverinen ja itsenäinen orkesterialkusoitto. Oikeastaan se on eräänlainen sävelruno, jonka tunnelman on vain tarkoitus peilata näytelmän mutkikkaita lemmenkuvioita.
Vuonna 1777 ilmestyneessä näytelmässä ristikkäin ihastuneet pariskunnat ja sinkut juonittelevat toisiaan vastaan, panevat huhuja liikkeelle, väärinkäsittävät, naamioituvat ja lopulta sotkeentuvat sellaiseen rakkauden umpisolmuun, että nykysaippuaoopperoiden käsikirjoittajat katoaisivat kalpeina katsomosta takaisin koulunpenkille .
Sävellyksenä Juorukoulu on esikuvaansa yksinkertaisempi, rondo-muotoinen teos, joka singahtaa alkuun energisellä pääteemalla ennen seestymistään pastoraalimaiseen unelmointiin. Keskijaksossa Barberin monitulkintainen sävellajivaihtelu kenties peilailee mutkikkaisiin juonikuvioihin, joita vielä korostaa lainaus lastenlaulusta “I sent a letter to my love”. Vasta parikymppinen ja vielä kokematon Barber on kirjoittanut häkellyttävän loisteliasta orkesterimusiikkia, joka huipentuu riemulliseen nostatukseen. Loppu hyvin kaikki hyvin; viheliäisten jourujen alullepanija jää viimein nalkkiin.
Teosesittely on muokattu alunperin Helsingin kaupunginorkesterille kirjoittamastani tekstistä.