Juhla-alkusoitto (1954) edustaa Šostakovitšin virallista ja valtion hyväksymää tyyliä. Se on helposti uppoavaa viihdemusiikkia, joka ei ota kantaa sen enempää kuin luo uutta ja kiehtovaa. Se on velvollisuudesta syntynyt ja sellaisena kuollut. Omaperäisyyttä etsivien on syytä luovuttaa pikimmiten, sillä tähän riemukkaaseen rellestykseen tuskin on monta tippaa sydänverta vuodatettu.
Lue lisää
Vaikka Stalinin kuristusote kirposi Šostakovitšista hänen kuoltuaan vuonna 1953, säveltaiteen täydellistä vapautumista saatiin odottaa vuosikymmeniä. Vielä vuonna 1960 Šostakovitš todennäköisesti jopa pakotettiin ottamaan vastaan kommunistisen puolueen jäsenyys vahvistaakseen kannattavansa ideologiaa koko ruumillaan, ei vain taiteellaan. Seuraavana vuonna syntyi 12. sinfonia. Vaikka Šostakovitš kirjoitti teoksen nuotit omin käsin, hänellä tuskin oli vieläkään täysin lopullista sananvaltaa teoksen tyylilajiin tai ulkomusiikillisiin merkityksiin. Jos ei konkreettinen uhkailu niin ainakin itsesensuuri piti huolen halutusta lopputuloksesta.
Lue lisää
Sinfonian sisältöä ja säveltäjän elämänvaiheita yhdistelevät tulkinnat ovat Šostakovitšin kohdalla aina ohittamattomia. Jokainen hänen sinfoniansa jo ensimmäisestä lähtien on mahdollista liittää uskottavasti hänen elämäkertansa selitysosaksi. Etenkin viimeisen, 15. sinfonian kohdalla tulkitsijoiden mielikuvitus on kuitenkin liihottanut vailla jarruja.
Lue lisää
Vaikka sarjan musiikissa ei ole jazzia nimeksikään, istuu nimestä syntynyt harhaluulo vielä nykyäänkin tiukassa levyjen kansissa ja konserttien mainoksissa. Sanotaan se nyt vielä kerran: jazzilla ei ole sarjan kanssa mitään tekemistä. Pikemminkin sarjassa kuuluu tuon ajan viihde- ja teatteriorkesterille tyypillinen riehakas sirkushenki ja puolimelankolinen valssaus, ja nekin melkolailla sovinnaisissa harmonioissa.
Lue lisää
Sinfonian ensimmäinen osa pärähtää alkuun sooloilla ja säveltäjälle tyypillisellä hermostuneella vitsikkyydellä. Siitä kasvaa pian valtavien mittojen yhteenottoja. Toinen osa on perinteinen scherzo jossa pianon virtuoosiset juoksutukset varastavat show’n. Juuri näissä osissa voi kuulla komediapianistina työskennelleen Šostakovitšin sormenjäljen. Sitten tapahtuu jotain hyvin odottamatonta.
Lue lisää
Šostakovitšin viimeisestä konsertosta, toisesta viulukonsertosta, tuli jotain aivan muuta kuin edeltäjästään. Poissa ovat ulkokuorta koristava, konserttomainen kimallus. Vähissä ovat myös teräväpiirteiset kontrastit tai helposti mieleenpainuvat melodiset hetket.
Lue lisää