Cembalisti, kapellimestari Matias Häkkisen ja musiikkitoimittaja Jaani Länsiön suorasanainen podcast käsittelee klassisen musiikin ilmiöitä. Jos se koskettaa musiikkia, säveltaidetoimikunta koskettaa sitä.
Näinhän sitä pruukataan sanoa, kun tulokset ovat vihdoin taululla.
Vaan ei aina meillä musiikkielämässä. Ei, koska meillä on sellainen kuvitelma, että kansa ei ymmärrä omaa parastaan. Kansa haluaa kuulla aina vain Vivaldia, Beethovenia, Sibeliusta ja muita sellaisia säveltäjiä, joiden musiikki on taatusti tuttua eikä koskaan yllättävää. Kansa on puhunut, mutta vain niillä sanoilla, jotka se jo osaa. Kansa ei puhuisi näin, jos sille opettaisi parempia, uudempia ja suoraan sanottuna oikeampia sanoja.
Siksi musiikkielämä kokee velvollisuudekseen takoa kuulijan kalloon esimerkiksi:
1960-luvun saksalaista pistesarjallisuutta,
”täysin ilman syytä” unohdettuja marginaalisäveltäjiä,
Musiikkia, jossa on totuus [lisää tähän poliittinen agenda]:sta.
Pitääkö konserttiyleisön makua ja älyä siis jalostaa? Vai onko ”taiteen tehtävä” vain viihdyttää ja tuottaa kuulijalle kivaa fiilistä työpäivän päätteeksi? Eikö yleisö ymmärrä parastaan ilman, että se sille kerrotaan?
Nyt jos luulit, että tähän löytyy mustavalkoinen vastaus, olet väärässä. Me täällä Säveltaidetoimikunnassa ollaan mieltä puolin ja toisin, kuten oikein on.
Kuuntele jakso.
Ooppera pitää räjäyttää!
Konsertti pitää räjäyttää!
Rituaali pitää räjäyttää!
Tässä jaksossa Säveltaidetoimikunta pohtii, mitä kaikkea pitää räjäyttää, kun vihaiset nuoret toimittajat vaativat konsertti-instituution totaalista vallankumousta. Mikä on se rituaali, jota vuosisatojen ajan on ylläpidetty niin esiintyjien, yleisöjen kuin instituutioiden väsymättömillä – usein tappiollisilla – ponnisteluilla?
Toimittaja Jaani Länsiö ja muusikko Matias Häkkinen käyvät läpi juurta jaksaen koko konserttikokemuksen. Alkaen lipunostamisesta narikkajonoihin, aplodeihin, viritysääneen, ja lopulta siihen hetkeen, kun vieruskaverin kanssa väitellään illan parhaasta teoksesta.
Äänessä ovat Jaani Länsiö ja Matias Häkkinen.
Kuuntele! Seuraa!
Säveltaidetoimikunta-podcastin tarjoaa Ensemble Nylandia
G.F. Händelin Messias-oratorio oli jo syntyessään merkkiteos, eikä sen voima ole kadonnut lähes 300 vuodessa mihinkään. Itse asiassa vielä vuonna 2024 Suomessa keskusteltiin aivan vakavissaan, sopiiko Händel herkkien lasten korville – siinä kun puhutaan Jeesuksesta. Kaiken lisäksi Messias oli otsikkona niin monitulkintainen, että teoksen Jeesus-viittaus pääsi yllättämään.
Sattuuhan sitä. Ei Finlandiastakaan otsikon perusteella välttämättä uskoisi, että kyseessä on Suomea ylistävä teos.
No niin…
Uudessa jaksossa Säveltaidetoimikunnan jäsenet Matias Häkkinen ja Jaani Länsiö pureutuvat Händelin oratorioon ja sen historiaan sekä ylipäänsä uskonnollisen (ja vähemmän uskonnollisen) musiikin merkitykseen. Lisäksi muistelemme, ettei Messias-kohu ole ainoa laatuaan. On sitä ennenkin sensuroitu musiikkia, joka edusti väärää aatetta.
Mitä siis on ideologinen musiikki? Onko ideologisella musiikilla paikkaa nyky-yhteiskunnassa? Ja pitäisikö musiikkiesitykset varustaa sisältövaroituksella, mikäli ne eivät ole linjassa sen hetkisen valtaideologian kanssa?
Säveltaidetoimikunta kysyy, Säveltaidetoimikunta vastaa – tai ainakin esittää vastaavansa. Kuuntele itse.
Äänessä ovat Jaani Länsiö ja Matias Häkkinen.
Säveltaidetoimikunta-podcastin tarjoaa Ensemble Nylandia
Kuudestoista jakso käsittelee tuttujen teosten merkitystä, termistön vieraannuttavaa vaikutusta, markkinoinnin roolia ja yleisön pelkoja siitä, ”kuuluuko” konserttiin. Mukana myös historiallisia esimerkkejä viihdekonserteista, tehdaskonserteista ja yritysyhteistyöstä sekä pohdintaa nykyajan altistuksesta, pop-up-oopperasta ja mysteerikonsertti-ideoista. Lisäksi keskustellaan siitä, miten ensimmäinen konserttikokemus voi koukuttaa ja miksi tiedottaminen on ratkaisevaa.
Säveltaidetoimikunta pureutuu näkymättömiin esteisiin, jotka pitävät ihmiset poissa konserttisaleista. Onko kyse hinnasta, ajasta, sosiaalisista normeista vai pelosta olla ulkopuolinen? Keskustelu nostaa esiin myös esteettömyyden ja saavutettavuuden kysymykset. Jakso etsii ratkaisuja: miten madaltaa kynnystä ja tehdä konserttikokemus kutsuvaksi? Lopuksi pohditaan, onko ongelma taiteessa vai sen ympärillä olevissa rakenteissa – ja mitä voimme tehdä, jotta musiikki kuuluu kaikille.
Äänessä ovat Jaani Länsiö ja Matias Häkkinen.
Säveltaidetoimikunta-podcastin teille tarjoaa Ensemble Nylandia.
