Georg Friedrich Händel (1685–1759) on monella mittarilla poikkeuksellinen säveltäjä. Saksan Hallessa lääkärin perheeseen syntynyt Händel matkusteli laajasti aina Italiaa ja Englantia myöten, puhui äidinkielensä lisäksi sujuvaa englantia, ranskaa ja italiaa ja teki ehkä ensimmäisenä säveltäjänä musiikkia, jota esitettiin säännöllisesti heti tekijänsä kuoltua. Ennen Messiasta Händel oli säveltänyt ainakin 42 oopperaa ja vähintään 11 oratoriota, mutta nimenomaan Messias oli se taivaallinen täysosuma, jolla hän lunasti itsensä kuilun partaalta ja ikuisti nimensä säveltäjien kunniagalleriaan.
Vaikka muu maailma pitää Händeliä saksalaisena, Iso-Britanniassa Georg Frideric Handelina tunnettu maahanmuuttaja lasketaan englantilaisen musiikin historiaan. Loihan Händel uransa pääasiassa Englannissa ja sai vuonna 1727 maan kansalaisuudenkin.
Englantiin Händel matkusti vuonna 1711 Ernst August of Hanoverin, tulevan kuninkaan Yrjö I:n veljen kutsusta. Miehet olivat tavanneet Italiassa, jossa Händel oli kehittänyt oopperasäveltämisen taitoaan Arcangelo Corellin ja Alessandro Scarlattin luomiin malleihin. Händel kohosi nopeasti kuningatar Annen lempisäveltäjäksi oopperallaan Rinaldo, jonka hän sävelsi varta vasten Lontooseen. Yrjö I:n perittyä kruunun kaksi vuotta myöhemmin Händelin asema vankistui, ja hän työskenteli hovin luottosäveltäjänä lähes lopun elämänsä.
Messiaan valmistumisen aikaan Händelin talous oli silti ajautunut surkeaan tilaan. Hän oli laskenut käytännössä koko uransa oopperan varaan, muttei pysynyt yleisön mieltymysten perässä. Esimerkiksi Radamisto (1720), Giulio Cesare (1724), Tamerlano (1724) ja Rodelinda (1725) keräsivät vielä kiitosta ja tuottoa, mutta 1730-luvulle tultaessa vakava ooppera koki romahduksen. Yleisöä kosiskeltiin aina vain näyttävämmillä lavasteilla ja komeimmilla puvuilla, ja koska Händel ei luottanut musiikkiaan paikallisille laulajille, hän alkoi tuoda solisteja isolla rahalla Italiasta saakka. Useat Lontoon oopperalaitoksista kaatui yksi toisensa jälkeen.
Oopperan mentyä muodista Händel alkoi keskittyä oratorioon, jossa näyttämöllisyydestä ei tarvinnut niin välittää. Hänen noin neljästäkymmenestä oopperasta viimeiseksi jäi Deidamia (1741), floppi, joka poistui ohjelmistosta vain kolmen esityksen jälkeen. Velkoihin uponnut saksalainen valmistautui jopa lähtemään maasta.
Kesällä 1741 kohtalo puuttui peliin. Händel sai ystävältään Charles Jennensiltä Raamattuun perustuvan libreton. ”Toivottavasti hän panee likoon koko neroutensa ja täyden taitonsa,” Jennens kirjoitti, ”jotta teos ylittäisi kaikki hänen muut teoksensa, sillä sen aihe ylittää kaikki muut aiheet.”
Seuraavaksi hän sai dublinilaiselta järjestöltä tilauksen säveltää suurteos hyväntekeväisyyskonserttiin, jolla kerättiin varoja velallisten vapauttamiseksi. Myös Händel saisi osuuden tuotoista. Lontoossa ei siihen aikaan ollut juuri tapahtumia, joten hetki oli otollinen. Händel sävelsi kuumeisesti, ei juuri syönyt saati nukkunut, ja pusersi 260 partituurisivun Messiaan valmiiksi vain 24 päivässä.
Kantaesitys Dublinin Musick Hallissa 13. huhtikuuta 1741 oli valtava tapahtuma. Yleisön naisia pyydettiin pidättäytymään vannehameista, jotta kaikki mahtuisivat saliin. Lontoo otti Messiaan nihkeämmin vastaan; uskonnollisuus oli yleisölle vaikea pala, etenkin, kun teoksen keskiössä eivät ole niinkään Raamatun tapahtumat sellaisenaan kuin kristillinen filosofia; tarina ei etene kronologisesti ja dramaturgisesti, vaan esittää Kristuksen merkityksen teologisena ideana. Lontoon-ensiesityksestä jäi käytäntö nousta seisomaan toisen osan huipentavan Halleluja-kuoron ajaksi. Vahvistamattoman legendan mukaan kuningas Yrjö II haltioutui musiikin ylimaallisuudesta niin, että nousi vaistomaisesti seisomaan. Yleisön oli luonnollisesti seurattava esimerkkiä, ja niin syntyi tapa, jota noudatetaan yhä – tosin vaihtelevasti esityspaikasta ja konserttikulttuurista riippuen.
Händelin aikalaisen J. S. Bachin oratorioista poiketen Messias kertoo Kristuksesta nimenomaan ihmisten tuntojen kautta. Ensimmäinen osa kuvaa ennustuksia Kristuksen syntymästä, toinen osa hänen uhrautumistaan ihmiskunnan edessä ja kolmas osa ylösnousemusta – silti musiikissa kuuluu ennen kaikkea kuolevaisten kokemusmaailma. Vasta vuonna 1750, kun Händel alkoi järjestää Messiaan vuosittaisia varainkeruuesityksiä paikallisen lastensairaalan hyväksi, lontoolaisyleisö ymmärsi teoksen syvimmän sanoman.
Huhtikuun kuudentena, vuonna 1759 Händel nähtiin julkisuudessa viimeistä kertaa. Sokeutunut ja huonokuntoinen 74-vuotias mestari oli saapunut johtamaan Messiaan vuosittaista esitystä Covent Gardenin Kuninkaalliseen teatteriin. Musiikin vaiettua Händel kaatui maahan sairauskohtauksen kourissa, ja vain kahdeksan päivää myöhemmin hän kuoli kotonaan Lontoon Mayfairissa. Messiaan sävelet jäivät viimeisiksi, jotka hän kuuli.
Jopa 3000 lontoolaista osallistui Händelin valtiollisiin hautajaisiin Westminster Abbeyssä. Nykyrahassa miljoonluokkaan kohonneen omaisuutensa hän testamenttasi hyväntekeväisyyteen, ystävilleen, palvelijoilleen ja sukulaisilleen. Osan hän investoi kolme vuotta kuolemansa jälkeen valmistuneeseen näköispatsaaseensa, joka seisoo tänäkin päivänä Westminster Abbeyssa kuninkaallisten seurassa.
Messias pysyi ohjelmistossa, ja sitä ihailivat niin aikalaiset kuin jälkipolvet varauksetta: Lontoossa vieraillut Joseph Haydn julisti Messiaan kuultuaan Händelin säveltäjistä suurimmaksi ja sävelsi oratorion Luominen (1798) Händeliä mukaillen. Vuonna 1789 W. A. Mozart hankki Messiaan partituurin käsiinsä tehdäkseen siitä uuden sovituksen; ei parannellakseen, vaan osoittaakseen sille kunniaa: ”Händel tietää meitä muita paremmin, mikä tekee vaikutuksen”, Mozart myönsi. ”Kun hän niin haluaa, hän iskee kuin salama.” Vuonna 1885 muuan kriitikko kirjoitti, että Messias on teos, jossa ”uskonto ei ainoastaan ruumiillistu, vaan on uskonto itsessään.”