Alla oleva kritiikin kritiikki on alun perin julkaistu 5.5.2014 Rondo-lehden vanhoilla kotisivuilla.
Niiden savuavista raunioista sen pelastin 22.11. 2016. Kahdessa ja puolessa vuodessa kriitikin perusopit eivät ole vanhentuneet, joten olkaa hyvä: Neljä askelta täydelliseen kritiikkitekstiin. Saa käyttää… muttei ole pakko.
Musiikkikritiikin kirjoittaminen on äärimmäisen yksinkertaista. Tarvitset vain kohteen, jota kritisoida, valmiin kaavan, johon tekstisi sullot ja vain vähän rohkeutta, jotta uskallat joskus kadulla kohdata liian vähän ylistämäsi taiteilijan. Etenkin nykyään on fiksumpaa kehua ihan kaikki levyt ja konsertit varmuuden vuoksi, ja jos ei ole kehuttavaa, voit aina lainata levyn tai konsertin ohjelmatekstistä suoraa faktatietoa (älä koskaan paljasta käyttäväsi copy/paste-menetelmiä) ja raportoida levystä tai konsertista uutistyyliin tai vain häivyttää kaikki arvottavat adjektiivit jonnekin ylenmääräisten kieli- ja mielikuvien hetteikköön. Pääasia on, että et ylitä 1200 merkin (pitkä arvio) rajaa, koska on vain sattumasta kiinni, mistä sanoista juttuasi lyhennetään ja mikä kohta arviostasi leikataan, jotta arviosivujen pääasiallinen sisältö, mainokset, saavat tarvitsemansa tilan.
Säännöt:
1. Ole varovaisen positiivinen.
2. Älä innostu äläkä näytä pettymystäsi, sillä ilmaisemalla tunteesi tekstissä paljastat oman haavoittuvuutesi.
3. Olethan kriitikko, siis asiantuntija, joten kannattaa kertoa knoppitietoja, joilla ei varsinaisesti ole mitään merkitystä, mutta joilla saat tekstillesi enemmän uskottavuutta.
4. Ole hauska, mutta vältä liiallista viihteellisyyttä. Olethan asiantuntija, joten huumorin kanssa tulee olla tarkkana.
5. Ole tiivis. Käytä päälauseita. Koeta sisällyttää tekstiisi kuitenkin ripaus ylevyyttä, sillä taidealallahan tässä ollaan.
6. Varaudu siihen, että neutraalikin arvio usein tulkitaan totaaliseksi teilaukseksi, ja syy on se, että olet kriitikko eli katkera ja haluat kostaa taiteilijalle, joka sinäkin oikeasti haluasit olla (muttet pysty).
7. Levyarviot preesensissä, konsertit imperfektissä. Kaikki muu on kikkailua.
Aloitetaan:
Otsikko ei ole pakollinen, sillä joku muu sen toimituksessa kuitenkin muuttaa tai keksii puolestasi. Jos kuitenkin haluat otsikoida tekstisi, vältä huumoria, vältä enempää kuin kolmea sanaa, vältä herättämästä huomiota. Näin saat sen parhaiten painettuun lehteen läpi .
- Aloita aina faktalla, lisää heti perään kuvailu ja ns. asiantuntijatieto ja varovainen kannanotto juuri mainitsemaasi tietoon. Kannattaa aloittaa räväkästi ja käyttää vaikka kielikuvaa. Vältä kuitenkin uusia tai itse keksimiäsi kielikuvia, sillä vaikka oletkin taidealalla, ei sinulta sentään mitään luovaa ja omaperäistä hyväksytä. Kuluneilla kielikuvilla vältät taittovaiheen leikkurit varmimmin.
- Näppärä kriitikko liittäisi seuraavan virkkeen täydentämään edellistä, mutta tämä ei ole pakollista. Voit hyvin aloittaa uuden aiheen ja ottaa esille faktan nro 2. Jos arvotat jotain, pysy positiivisen neutraalina.
- Rohkeaa on heittää jo tässä vaiheessa minä-kortti pöytään, tai sitten sen voi jättää viimeiseen virkkeeseen. Tyypillistä kuitenkin on, että kritiikit kirjoitetaan kuin kriitikko edustaisi kaikkea ihmiskuntaa, joten minä-kortti on aina vapaaehtoinen. Koska kuitenkin olet kriitikko, siis kriittinen, voit esittää tässä vaiheessa jonkin kyseenalaistavan yleisen huomion ja päättää sen jälkeen, tukeeko arvosteltava teos näkemystäsi vai tekeekö teos poikkeuksen.
- Lyhyt loppulause, joka sulkee kritiikin jälleen faktalla ja positiivisen neutraalilla arvottamisella. Kulunut kielikuva hyvästelee turvallisesti lukijan, joka on seuraavan artikkelin luettuaan jo autuaasti unohtanut, että on koskaan edes lukenut tekstiäsi. Tunteitaan ei kannata paljastaa, ja ei niitä totta vie kannata lukijoissa herättääkään, jotta kritiikkisi ei vain aiheuttaisi keskustelua ja ravistelisi taidekenttää mihinkään suuntaan hyvässä saati pahassa. Paras kritiikki on huomaamaton kritiikki, joka on aina positiivisen neutraaliin kallistunut. Ihan vain varmuuden vuoksi.
Malliesimerkki:
Straussin jylhä sävelruno
Richard Strauss: Alppisinfonia
Saito Kinen Orchestra, Daniel Harding
Decca 478 6422
(1) Tänä vuonna 150-vuotisjuhliaan viettävän Richard Straussin sinfonisista runoista suurin ja uhmakkain, Alppisinfonia, kuvailee muhkeilla vaskifanfaareilla siivitettyä koko päivän vuoristomatkaa intensiiviseen 50-minuuttiseen tiivistettynä. (2) Sairastelun vuoksi levytyksestä vetäytyneen japanilaismaestro Seiji Ozawan tuuraajana levyllä kunnostautuu hyvässä nosteessa oleva brittiläinen Daniel Harding, joka hoitaa tälläkin kertaa tehtävänsä 125-henkisen jättiorkesterin johtajana urhoollisesti. (3) Alppisinfonian levyttäminen kysyy kapellimestarin lisäksi sankaritekoja myös äänitysosastolta orkesterin laajalle leviävän massan ja vaskisointien tiheyden vuoksi, mutta tälläkin kertaa Deccan insinöörit ovat tehneet hienoa työtä tallentaessaan syvästi soivat käyrätorvikuorot ja Straussin orkesterimagiikalle oleelliset dynamiikat korvia hivelevällä ammattitaidolla. (4) Japanin parhaista orkesterimuusikoista vuosittain koottava Saito Kinen -festivaalin orkesteri eläytyy Straussin tunteiden ja orkesterivyöryjen vuoristorataan antaumuksellisesti.
Ja sitten vain kaikki joukolla kritiikkejä kirjoittamaan!
Onko sinulla hyviä lisää vinkkejä täydellisen kritiikkitekstin reseptiin? Minä ja lukijat arvostamme suuresti, mikäli paljastat salaisuutesi kommenttikentässä!
Jaani Länsiö
One comment