Johannes Brahms: sinfonia nro 2

Toinen sinfonia hengittää niin raikasta ja seesteistä ilmaa verrattuna mihinkään aikaisempaan, että Brahms yltyi jopa laskemaan leikkiä kustantajansa Fritz Simrockin kustannuksella. ”Sinfoniani on niin surumielinen, ettet tule kestämään sitä. En ole koskaan säveltänyt mitään niin surullista. Partituuri on julkaistava suruväreissä.” Melkoinen lausunto mieheltä, jonka kynästä oli lähtenyt sellaiset melankolian manifestit kuin Saksalainen sielunmessu (1968) ja Alttorapsodia (1870).

Lue lisää

Johannes Brahms: sinfonia nro 1

C-molli-sinfonia on täynnä patoutunutta tragiikkaa ja Brahmsille tyypillistä teemojen kehittelyn perinpohjaisuutta, arkkisaksalaiseen tapaan. Raskas, miltei väkivaltainen ja patoutunut ensimmäinen osa nyökkää Beethovenin suuntaan mm. ”kohtalorytmillä”.

Lue lisää

Benjamin Britten: Sinfonia da Requiem

Vaikka Britten oli periaatteellinen pasifisti eikä katsonut hyvällä Japanin sotimista Kiinassa, oli hän sen verran herrasmies, että hänen tarkoituksensa tuskin oli loukata japanilaisia isäntiä. Todennäköisesti hän oli jo ennen tilauksen saamistaan säveltämässä surumusiikkia vanhempiensa ja sotaan hautautuvan Euroopan muistolle, kun tieto japanilaisten toiveesta saapui eikä suunnitelmia ollut aikaa enää muuttaa.

Lue lisää

Leonard Bernstein: Sinfoninen sarja elokuvasta Alaston satama

Sinfoninen sarja Alastomasta satamasta (1955) etenee melkolailla rinnakkain elokuvan tapahtumien kanssa. Teos on pohjimmiltaan viisiosainen episodisävellys, mutta se hahmottuu kuin yhtenäisenä sinfonisena runona, jossa on selvä alku, keskikohta ja loppu. Usein toistuva käyrätorven kutsuteema vie heti alussa kuulijat Hobokenin satamaan, jossa järjestäytynyt rikollisuus pitää satamatyöläisiä veren tahrimassa kourassaan. Rakkauden voima nostattaa muutoksen tuulet ja lopussa hyvän puolella taistellut sankari saa astella kaikkensa antaneena kohti horisonttia.

Lue lisää

Leonard Bernstein: Chichester Psalms

Chichester Psalmsista tuli sapattivuoden suurin ja kaunein hedelmä. Bernsteinin edellinen suurteoksensa, juutalaisten kuoleman koittaessa lausuttavalle kaddish-rukoukselle perustuva sinfonia nro 3, antoi odottaa jotain samantapaista, toivotonta ja painostavaa elegiaa, mutta Bernstein yllättikin täysin vastakohtaisella aiheella. Chichester Psalms liikkuu lähes yksinomaan auvon tunnelmissa, jopa musikaalimaisilla tehoilla liihottelevissa ruusuisen elämän ylistyksissä.

Lue lisää

Igor Stravinsky: Kevätuhri

Mikä mahtoi provosoida yleisön mekkaloimaan niin voimakkaasti, että Kevätuhrin ensi-illasta tuli ikimuistoinen? Pariisilaiset ovat toki rähinöintiin taipuvaisia, mutta oliko sekasortoon todella syynä sittenkään liian moderni musiikki ja loukkaava koreografia? Varmuutta ei koskaan saada, mutta ainakin tarina väkivaltaisesta mellakasta on runsaasti liioiteltu.

Lue lisää

Ludwig van Beethoven: sinfonia nro 4

Samoihin aikoihin Eroican kanssa valmistunut Beethovenin neljäs sinfonia (1806) kuuluu syntykauteensa enemmän ajallisesti kuin tyylillisesti, ja eräs aikalaiskriitikko epäilikin Beethovenin ottaneen neljännessään vain sivuaskelen kehityksensä poluilla. Oikeinpa arveli. Jo vuoden kuluttua neljännen jälkeen ilmestyi myrskyisä viides sinfonia, Kohtalosinfonia.

Lue lisää

Joseph Haydn: sinfonia nro 103, “Rummunpäristys”

Sinfonia Es-duuri nro 103 (1795), lisänimeltään Rummunpäristys, on tyypillistä Haydnia yksityiskohtien ylitsepursuavalla runsaudellaan ja vitsikkäillä käänteillään. Kaikkia partituuriin kirjattuja älynväläyksiä ei voi eikä ole tarkoituskaan kuulla. Huomattavin, joskin varmasti vähäpätöisimpiin kuuluva haydnismi on sinfonialle nimen antanut rummunpäristys, joka syötti aikalaisyleisölle täysannoksen shokkihoitoa jo avaustahdeissa.

Lue lisää

Joseph Haydn: sinfonia nro 94, “Rummunisku”

Kokonaisuudessaan kekseliään sinfonian musiikillisesti merkityksettömin ominaisuus lienee se rummunisku, jonka mukaan teos on nimetty. Paukahdukselle on kaksi selitystä: Ensimmäinen, epäuskottavampi joskin mielenkiintoisempi, tarina liittyy lontoolaisyleisön juhlinnan uuvuttamiin kuuntelutottumuksiin. Haydn halusi yksinkertaisesti säpsäyttää nuokkuvan yleisön hereille, jotta musiikista edes osa menisi perille.

Lue lisää

W.A. Mozart: Rondo D-duuri k. 485

Rondo D-duuri K 485 valmistui tammikuussa 1786, mutta sitä ei julkaistu Mozartin elinaikana. Kaikki rondon teemat on yhdistettävissä ensimmäisen teeman motiiveihin, joista tunnistettavin on laskeva kulku rytmikkäällä ”skottilaisella napsulla”. Sama skottilaisaihe löytyy Mozartin vain muutamaa viikkoa aiemmin säveltämän g-molli pianokvarteton finaalista sekä varhaisista jousikvartetoista K. 169 ja K. 173.

Lue lisää

Felix Mendelssohn: fantasia fis-molli (”Sonata ecossaise”)

Koska Mendelssohn julkaisi teoksen vasta vuonna 1834 ja poisti sen nimestä kaikki maantieteelliset viittaukset, jää sen skottilaisuus vain hatarien ja osin teennäistenkin mielleyhtymien varaan. Sehän ei ole ennenkään estänyt spekulointia: kenties alun murtosoinnut nyökkäävät Ossian-bardin lyyransoittoon, ehkä keskiosassa kuuluu peruja skottilaisista kansantansseista. Energinen finaali ennakoinee joka tapauksessa Skottilaisen sinfonian ponnekasta loppuhuipennusta.

Lue lisää

Charles Ives: Concord-sonaatti

Sonaatin neljä osaa ovat saaneet nimensä Ivesin ihailemista transsendentalisteista, jotka kaikki asuivat Concordin kaupungissa, Massachusettsissa, Ivesin kotiosavaltiossa. He olivat kirjailijat Ralph Waldo Emerson, Nathaniel Hawthorne, Bronson Alcott ja Louisa May Alcott sekä Henry David Thoreau, joiden teoksissa korostui luonnon ja ihmisen välinen suhde.

Lue lisää

Nikolai Medtner: Sonata Reminiscenza

Medtnerin kymmenes pianosonaatti, yksiosainen Sonata Reminiscenza (Muistumallinen sonaatti) nro 1 op. 38 (1918–1920) sisältää sekä otsikkotason vihjeen teoksen tunnelmasta että sen asemasta osana suurempaa kokonaisuutta. Ohjelmallinen se ei ole, mutta kehotus mielikuvituksen käyttämiseen on kiistaton. Vaikka sonaattia esitetään usein itsenäisenä kappaleenaan, se on samalla op. 38 “Unohdettujen sävelien” avausteos, johon jokainen sarjan kymmenestä kappaleesta viittaa kuin muistellen omiaa juuriaan.

Lue lisää

Frédéric Chopin: Balladi nro 3 As-duuri

Kertomuksiin viittaavasta tyylilajistaan huolimatta mys Chopinin neljä balladia jättävät taustatarinansa yksin kuulijoiden keksittäväksi. Kahdesta aiemmasta, synkästä ja dramaattisesta balladista poiketen kolmas balladi As-duurissa (1841) on luonteeltaan toiveikas muutamasta myrskyisistä taitteistaan huolimatta, mutta tähänkin teokseen on helppo kuvitella dramaturgisia juonenkäänteitä.

Lue lisää

Sergei Prokofjev: pianosonaatti nro 3

Nuori jukuripää Sergei Prokofjev (1891–1953) oli jo osoittamassa rauhoittumisen merkkejä ja hakeutumassa kohti uusyksinkertaisia ja jälkiromanttisia ihanteita, kun hän vuonna 1917 sävelsi kolmannen ja neljännen pianosonaattinsa. Niissä ei ole piiruakaan pehmeyttä, ja ne perustuvatkin kymmenen vuotta vanhoihin luonnostelmiin – aikaan, jolloin tarkoituksellinen provosointi oli Prokofjevin tärkeimpiä motivaattoreita.

Lue lisää

Maurice Ravel: Miroirs pianolle

“Mikään ei ole niin inhottavaa kuin musiikki ilman piilomerkityksiä” Ravel lainasi Frédéric Chopinia vuonna 1910 kirjoittamassaan esseessä, jossa hän tunnustaa pohjattoman rakkautensa Chopinin musiikkiin. Miroirsissa ei silti ole kyse taiteilijan henkilökohtaisista tunnetiloista kuten edellisten sukupolvien romantikoilla, vaan se pyrkii kuvailemaan lähes objektiivista näkymää, mutta säveltäjän omien silmien läpi katsottuna.

Lue lisää

Ludwig van Beethoven: pianosonaatti nro 21 “Waldstein”

Beethovenin tukijan, kreivi Waldsteinin mukaan nimetyssä teoksessa säveltäjä näyttäytyy siihen astisista sonaateistaan ehkä kaikista virtuoosisimmillaan. Syy on simppeli: sitä ennen Beethovenilla tai kellään muullakaan ei ollut käytössään sellaista soitinta, joka olisi edes mahdollistanut Waldstein-sonaatin kaltaiset juoksut ja repetitiot. Beethovenin luonnoskirjasta löytyneet merkinnät viittaavat hänen tutkineen erilaisia sormiharjoituksia sonaattia säveltäessään, ja lisäksi hänen uusi Erard-flyygelinsä mahdollisti aiempaa suuremman äänialan ja mielikuvituksellisemman sormityön.

Lue lisää

W.A. Mozart: divertimento K. 136

Kolme divertimentoa valmistuivat todennäköisesti syksyllä 1772 samaan aikaan Milanoon tilatun vakavan oopperan Lucio Sillan kanssa. Tuolloin vasta 16-vuotias Mozart työskenteli Salzburgissa hankalana esimiehenä tunnetun piispa Colloredon orkesterin konserttimestarina ja anoi konserttimatkojaan varten lomia aina kuin mahdollista.

Lue lisää

Ludwig van Beethoven: kvintetto pianolle ja puhaltimille op. 16

Es-duurikvintettoa pianolle ja puhaltimille op. 16 olisi tuskin syntynyt ilman Mozartin 12 vuotta aiemmin näyttämää esimerkkiä. Kun Beethoven pianokvintettoa vuonna 1796, Mozartin kvintettoa ei oltu vielä julkaistu painettuna, mutta hän oli todennäköisesti Prahassa käydessään saanut käsiinsä Mozartin alkuperäisen partituurin ja inspiroitunut siitä niin, että mallinsi oman kvintettonsa täsmällisesti Mozartin mukaiseksi: Sen kolmiosainen muoto, sama sävellaji ja ensiosan pitkä johdanto eivät voi olla sattumalta niin yhteneväiset.

Lue lisää

Ralph Vaughan Williams: pianokvintetto

Pianokvintetossa Vaughan Williams sekoittaa brahmsilaista jyhkeyttä omaan, englantilaiseen koruttomuuteensa niin, että jokainen teoksen kolmesta osasta tuntuu kohoavan omasta maaperästään. Juurevuutta sointiin tuo poikkeava kokoonpano, jossa kakkosviulu on vaihdettu kontrabassoon samaan tapaan kuin Franz Schubertin forellikvintetossa.

Lue lisää

Crumb, George: Black Angels – Kolmetoista kuvaa pimeästä maasta

k Angels heittää varjon kaiken toivon ylle viimeisteltyyn muotoon valetulla kokonaisuudella, jossa sotatematiikan läsnäolokin on vain mielikuvitusta ruokkiva lisäteho, yläkategoria. Crumbin käyttämät lainamelodiat musiikin historiasta, uudenlaiset soittotekniikat, soittajien huudahdukset ja tam-gongin pauke siirtävät kvartetin käsitettä kauas lähtökohdistaan – osien nimetkin viittaavat ruumiin ja hengen meno-paluumatkaan rajojen tuolle puolen.

Lue lisää

Britten, Benjamin: Jousikvartetto C-duuri op. 36

Toisen jousikvarteton taustalla on englantilaisen musiikin isänä pidetyn Henry Purcellin kuoleman 250-vuotisjuhlallisuudet, joita varten Britten sävelsi kvarteton lisäksi myös Holy Sonnets of John Donne -laulusarjan sekä Purcell-muunnelmat The Young Person’s Guide to the Orchestra. Toinen jousikvartetto on kolmikosta silti vähiten purcellilainen ja kaikkea muuta kuin pastissimainen aikamatka barokin ajan Englantiin 1900-luvun harmonioilla höystettynä.

Lue lisää